”Kenestä tahansa voi tulla aktivisti, kun näkee liikaa epäoikeudenmukaisuutta”, todetaan Bond-ohjaaja Martin Campbellin uudessa elokuvassa. Elokuva kertoo poliisista (Mel Gibson), jonka aktivistitytär tapetaan.

Elokuva on uudelleenfilmatisointi BBC:n 1980-luvun puolivälin tv-sarjasta Pimeyden ytimessä, jonka tunnusmusiikin soitti Eric Clapton. Pidin sarjasta tavattomasti enkä siksi juurikaan odottanut, että elokuva voisi olla mitenkään siedettävä. Mutta oli sekin.

Tämän arvostelun lopussa paljastetaan muuten elokuvan loppuratkaisu.

Alkuperäinen sarja kertoi englantilaisesta ydinjätelaitoksesta, jonka toiminnassa alkaa tulla esille epäilyttäviä piirteitä.

No, tilasin sitten tv-sarjan dvd-versiona kotiin muutamalla punnalla. Miltä tämä silloin niin hieno tv-sarja tuntuisi uudelleen katsottuna? Katsominen jännitti, koska olin nähnyt Pimeyden ytimessä 15-vuotiaana, ja minua pohditutti missä määrin muistot olivat kullanneet todellisuuden.

Sarja alkoi omituisesti ikään kuin keskeltä tapahtumia. Se hyppi asiasta toiseen ilman selittelyjä, edellytti koko ajan että pysyisin uusien tyyppien mukana. Ote oli muutenkin unenomainen. Kaikkea ei selitetty, mutta sarja kertoi suurin piirtein saman kuin nyt elokuvissa oleva Campbellin elokuva. Sitten huomasin, että olin alkanut katsoa vajaata kuusituntista sarja sen puolivälistä. Heh.

No, aloitin uudestaan ja nyt poliittinen maailma ja aktivistiulottuvuus nousi esille sellaisena kuin olin muistanut. Sarjan peruslähtökohta on tilanteessa, jossa päähenkilöpoliisi Ronald Cravenia (Bob Peck) pyydetään pidättäytymään tutkimasta äänestysvilppiä. Paikallinen demari on petkuttanut vaaleissa ja haluaa petrata tilanteen puhumalla asiat parhain päin. Samalla taustalla puhuu Margaret Thatcherin hallituksen tavoitteesta lisätä vihreitä teemoja.

Sitten leikataan suoraan yliopistolle, jossa Cravenin tytär on ekoaktivistien kokouksessa. Kokouksessa puhuva opettaja sanoo, että uuden voimat lähtevät humanisteista – ”siis teistä”. Sitten aktivistit jatkavat omaa kokoustaan, ja poliisi-isä tulee koululle ja silmin nähden pitää tunnelmasta, joka on varsin kaukana edeltäneestä puoluekähminnästä.

Kokouksessa kuulutetaan, mitä muutokseen tarvitaan: ”Rohkeutta, optimismia ja päättäväisyyttä”. On pelottavaa huomata, kuinka vähän 25 vuodessa on tapahtunut politiikassa. 15- ja 39-vuotiaat minäni näkevät saman todellisuuden vieläkin. Puhe suorasta toiminnasta rinnastetaan terrorismiin, jonka viittaa kantavat Gaia-järjestön aktivistit.

Raskaudestaan huolimatta sarja on mitä suurinta nautintoa katsoa, semminkin kun siinä on pessimistinen tietämisen maksiimi, ”to know is to die”, tietäminen on kuolemista.

Amerikkalaisessa versiossa Campbell on siirtänyt Pimeyden ytimessä -elokuvan tapahtumat rapakon taakse. Mel Gibsonin tähdittämän tarinan pahikset pyörittävät USA:n itärannikon ydinaseteollisuutta kyseenalaisin keinoin.

Campbellin Pimeyden ytimessä on pääosin rauhallinen, poliisikliseiden sisälle rakennettu lähimmäisen menettämistä käsittelevä salaliittodraama. Sitä katsellessa tulee miettineeksi, kuinka hyvin sitä onkaan omaksunut amerikkalaisen poliisielokuvan koodiston ja kuinka normaalina sen elementit näkeekään.

Campbellin käsissä materiaalista muotoutuu moralistinen, oikeudenmukaisuutta käsittelevä teos ihan hyvässä mielessä. ”Älä ota mitään pahiksilta”, päähenkilö opettaa.

Lopussa kuolevat lähes kaikki, kun oikeudenmukaisuus löytää toteuttajansa, joka osoittaa millä mittapuulla falskia politiikkaa pitäisi arvioida.

Amerikkalaisen elokuvan ratkaisuna tämä saakoon kaiken kunnian. Alkuperäinen tv-sarja voittaa sen silti kaikilla mitoilla.

Martin Campbell: Pimeyden ytimessä. Elokuvateattereissa nyt. Neljä tähteä.

Edge Of Darkness – The Complete Series [1985] [DVD]. Viisi tähteä.