Vielä vihreän liikkeen syntyaikoina Suomessa oli maolaisia, jotka hakivat kommunistista ideaalia Maon mailta. Kiinan kunnaat sijaitsivat sentään etäämpänä punassaan kauhtuneen neukkuveljemme vainioita. Siinä missä älykkään Leninin tai vielä fiksumman Trotskin jälkeen Sovietlandiaa hallitsi rivi Kremlin muuriin jämähtäneitä karvalakkipatsaita, niin Kiinanmaalla sentään naiset pääsivät univormuissaan linjaan miesten kanssa.

Kun uusi valta sittemmin kääntyi tuomitsemaan neljän koplan, ja etenkin kun Maon leskeä ojennettiin televisioidussa oikeuden istunnossa kuin pahansisuisinta muijaa, seurasi hämmennys ja epätietoisuus niin Suomessa kuin Chengdussa.

Kiinalaisessa taiteessa on kyse ironiasta, joka pukeutuu milloin maireaan hymyyn, absurdin kirkkaisiin väreihin tai vauvanukkena esitettyihin poliitikkoihin. Kiinalaistaiteilija pyrkii sarkasmillaan voittamaan mahdottomuuden tunnun: ”Tiedän mikä tilanne on mutta en voi sille mitään”, hän toteaa.

Samaa tunnetta elää moni länsimainen ihmispolo. Tottahan meistä itse kukin haluaisi vastustaa markkinatalouden lakeja, mutta kun kulutusta kiihdyttävälle ja luonnonvaroja tuhlaavalle järjestelmälle ei ole vielä keksitty vaihtoehtoa.

Kiinassa ei ole mitään kaunista, totesi hollantilainen keräilijä Fu Ruide esitellessään kiinalaisen nimensä mukaan nimettyä taidekokoelmaansa huhtikuun lopulla Kuopiossa. Kauniita maisemia, jossa puhdas vesi juoksee vapaana vuoristopuroissa ja vuorenharjanteet kylpevät auringonpaisteessa, ei löydy edes Yunnanin maakunnasta, läheltä Tiibetiä, sanoo hollantilaissyntyinen keräilijä.

Kiinan kaunis maaseutu piirtyy utuisana vain akvarellimaalauksissa, ja sellainen on siivottu kangastapettireunuksineen aika päivää sitten museosta sisustusliikkeisiin muun kitschin keskelle. Yhtään maisemaa ei ole myöskään tallentunut Fu Ruiden kokoelmaan. Jokaisessa teoksessa on mukana ihminen ja useammissa kasvot.

Kasvot on sielumme peili ja suosikkiteema primitiivisestä taiteesta lähtien. Liukkaasti tämän päivän taidemarkkina onkin imenyt Sara Hildénin taidemuseossakin nähtyjä Zhang Xiaogangin perhepotretteja samoin kuin Tang Zhigangin esittelemiä nukkehallitsijoita.

Kiinalainen taide on ehtinyt kuumeta lännessä siihen malliin että nuorin taiteilijasukupolvi on Fu Ruiden mukaan pilattu. Taidekouluissa hiotaan kyllä tekniikkaa viimeisen päälle, mutta monikaan ei välitä kehittää omaa ilmaisua kun kopiokin myy. Keräilijöiden suosikkitaiteilijoista jokaisella on kymmenkunnan kopioijan klaani, joiden tekemät taidokkaat työt myyvät Vietnamia myöten hittitaiteena.

Taiteen ongelma on liiallinen raha. Fu Ruiden mukaan sitä irtoaa tällä hetkellä turhan helposti Kiinan omilta vaurailta, eikä eurooppalaisten moraaliarvoista silloin piitata. Sama ahneus velloo taiteessa kuin muussakin bisneksessä. Kiina on jo nyt niin saastunut, ettei kadun toisella puolella olevaa rakennusta näe. Ja hävitys vain pahenee.

Viime aikoina taidekeräilijää on alkanut kiinnostaa kiinalainen abstrakti taide, samoin kuin valokuva- ja jopa videotaide. Mikä mediakuva Kiinan viime vuosikymmeniltä on piirtynyt vahvimmin hollantilaisen mieleen?

Mies pudistaa päätään. Mikään kulttuurivallankumouksen aikainen ei tehnyt häneen lähtemätöntä vaikutusta. Tienanmenin aukion tapahtumistakin vuonna 1989 hän kuuli ensimmäisen kerran autoradiostaan. Hän kertoo pysäyttäneensä auton ja ajaneensa sivuun, sen verran vavahduttavasta tapahtumasta oli kyse jo kuuloaistimusten perusteella.

Facing China – kiinalaista nykytaidetta Fu Ruide –kokoelmasta Kuopion Taidemuseossa 16.8. asti ja Salon taidemuseossa 5.9.-8.11.2009.