Graafikko Jyrki Markkanen on luonut pelottavan maailman. Markkasen teoksissa seikkailee Dot, kuolematon mies joka on tekninen tuote. Miehellä on aurinkolasit ja puku – kasvoton rooli, johon meidän odotetaan astuvan. Kone suorittaa roolin paljon ihmistä paremmin ja puhuu näin tehdessään mainosten ja TV-sarjojen kieltä, englantia. Hän on mahdollisimman epäyksilöllinen ja sulautuu joukkoon täydellisesti.

Dot-miesten tarina löytyy Luonnos kuvakirjaksi -teossarjasta. Se kertoo maailmasta, joka muistuttaa paljon omaamme: ihmiset tuottavat ja kuluttavat, ja kun he eivät tee kumpaakaan, heidät asetetaan mehiläiskennoihin, joiden seinien läpi ei voi kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Ihmiset poikkeavat rivistä vain satunnaisesti, kun Dot joutuu rajoittamaan kulutusta jostain syystä. Muuten kaikki sujuu erinomaisesti.

Sometimes it makes me wonder why I can see the future but cannot see the past, Dot toteaa kuvakirjan viimeisellä sivulla. Lukijaa karmaisee. Niin kauan kuin tätä palloa asutetaan vain tulevaisuuden nousukaudet silmissä, voisimme kaikki yhtä hyvin olla Dot-miehiä.

Koska Dot on syntynyt laboratoriossa, hänellä ei ole ruumiin muistia eikä kokemusta elossa olemisesta. Hän katsoo meitä kylmän toteavasti, arvottamatta. Hänellä ei ole ihmisen sentimentaalista halua nähdä lajitovereissaan jotain hyvää.

Teokset kuitenkin onnistuvat kertomaan maailmasta niin, etten vaivu epätoivoon. Jään ihailemaan taiteilijan luomusten kylmää katsetta, jonka tunnen selässäni vielä pitkään, kun kävelen kaupungin keskustassa näyttelyn jälkeen.

Annukka Majamäen maalauksissa on paljon sellaista, ettei niitä ole kiva katsoa: ne ovat kirjavia, räiskyviä ja karuja. Teosten aiheet kuitenkin pakottavat ilmaisun tällaiseksi. Miten muka voisi tehdä siistin ja kauniin kuvan aiheesta ”Mä teen aina kaiken väärin, kaikki on aina mun syytä”?

Majamäen teosten maailma avautuu maalausten nimien kautta. Nimet tuovat kuviin lihaa ja verta, kokonaisia elämäntarinoita. Pinnan alta paljastuu historioita ja tulevaisuuksia.

Kasvoton, alaston nainen seisoo kadulla teoksessa, jonka nimi on Kauhukellari II: Minä myyn itseäni täällä New Yorkissa eikä äiti tiedä siitä mitään. Rakastavaiset kulkevat käsi kädessä omassa kuplassaan kaduilla, joilla virtaa veri teoksessa Kauhukellari I: Olemme romanttisesti rakastuneita ja tämä tie vie pysyvään onneen.

Majamäen näyttely on hyvä muistutus siitä, miksi kauneuden vaatimuksella ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. On tärkeää kuvata kaoottista ja väkivaltaista maailmaa, vaikkei sen katsominen tuottaisikaan esteettistä nautintoa.

Jyrki Markkanen: My Name is Dot ja Annukka Majamäki: Maalauksia taidekeskus Mältinrannassa (Kuninkaankatu 2, Tampere) 17.11. saakka.