Tartun japanilaisen Haruki Murakamin uusimpaan suomennokseen Kafka rannalla, kun istun luotijunassa matkalla Tokiosta eteläiseen kylpyläkaupunkiin Beppuun, Kyushun saarelle. Luin keväällä, kuinka Image-lehdessä suomalainen kirjailija-toimittaja Juha Itkonen lyö teoksen lyttyyn. Itkonen tietää, että Murakamia fanitetaan ja että tälle povataan Nobel-palkintoa. Silti Itkonen ei löydä kirjasta hekumallista iloa, eikä kai oikein mitään muutakaan riemua.

”Haluaisin laueta yhdessä muutaman miljoonan muun kanssa, ylevän ja maallisen sekoitus on tavallaan kiehtova. Mutta minkäs teet, epäluulot vetävät veltoksi, estävät rentoutumasta. En suostu sänkyyn Paulo Coelhon enkä kenenkään häntä muistuttavan kanssa”, Itkonen kirjoittaa.

Minulle riemullista on vähintään se, että olen matkalla Japanissa, maisemissa, joista Murakami kirjoittaa.

Haruki Murakami on 1949 syntynyt kirjailija, jolle on tyypillistä yhdistellä länsimaisia vaikutteita japanilaiseen surrealismiinsa. Hän syntyi Kiotossa, kasvoi Kobessa ja opiskeli Tokiossa. Älyttömän suosion saaneen Norwegian Wood -kirjan (1987) aiheuttaman julkisuuspaineen jälkeen Murakami muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1987. Hän palasi 1995 ja asuu jälleen Japanissa, Tokion lähettyvillä.

Murakamin kirjoitti Kafka rannalla -kirjan vuonna 2002, ja se julkaistiin nyt keväällä 2009 suomeksi. Kirja on mysteeri, joka ei päästä lukijaansa helpolla, vaan se sisältää lukuisia viittauksia japanilaiseen kaunokirjallisuuden ja länsimaisiin filosofian klassikoihin. Siinä pohditaan todellisuutta ja minää. Kun se julkaistiin japaniksi, kustantaja avasi sivuston, jonne lukijat saivat lähettää kysymyksiä. Niitä tuli 8000. Se on paljon.

Nettisivuilla on taustamusiikki ja kuvamaailma, jotka tuovat mieleen David Lynchin elokuvat. Kuten David Lynch ei paljasta kaikkea eikä pura metaforiaan, Kafka rannalla on täynnä yliluonnollista ja selittämätöntä.

Murakamin taustalta ei löydy lynchiläistä suhdetta uskontoon. Murakamin isoisä on ollut buddhalainen pappi ja Murakami suhtautuu uskonnollisen intohimoisesti juoksemiseen. Hän on kirjoittanut siitä kirjan What I Talk About When I Talk About Running (2007).

Periaatteessa Kafka rannalla -kirja on ihan helposti ymmärrettävä: 15-vuotias poika Kafka Tamura karkaa kotoaan, kun hän tuntee ettei enää voi elää elämäänsä paikallaan. Matkalle lähtee myös Poika nimeltä Varis, Kafkan näkymätön ystävä tai jonkinlainen omantunnon ääni. Kafka etsii ilman suunnitelmaa äitiään, joka on hylännyt hänet lapsena. Kafkan isä on langettanut pojalleen Oidipuksen kirouksen: tulet tappamaan isäsi, makaamaan äitisi ja siskosi. Kirouksen rikkoakseen Kafkan on karattava.

”Enne riippuu kuitenkin yhä minussa kuin varjo. Tarkistan, että muuri ympärilläni on yhä paikoillaan. Sitten suljen verhon ja nukahdan uudestaan”, Murakami kirjoittaa Kafkan näkökulmasta, joka aikoo olla maailman kovin 15-vuotias.

Kirjassa risteää kissojen kanssa keskustelevan Nakatan tarina ja tätä seuraamaan ryhtyvän rekkakuski Hoshinon valaistuminen. Hieman yksinkertaisen Nakatan työnä on etsiä karanneita kissoja. Etsiessään viimeisintä tehtävänantoaan, hän saa vihjeen mennä hylätylle pihalle, jossa etsittävä kissa on viimeksi nähty. Tyhjällä tontilla vaeltavista kissoista osa pysähtyy juttelemaan Nakatan kanssa ja kehottaa tätä pysymään poissa paikalta. Pahan uhka on ilmassa. Hetken päästä puhdas pahuus näyttäytyykin, koiran hahmossa tietenkin.

Eräässä haastattelussa Murakami sanoo, että jazz, kissat, tytöt ja kirjat auttavat häntä selviämään elämästä. Rakkaus kissoihin paistaa Kafka rannalla -teoksesta läpi.

Metsät ovat Keski-Japanissa juuri niin tiheitä ja pelottavia, kuten Murakami kuvaa. Seton sisämeren maisemat häkellyttävät ja luontoon liittyvät fantasia-ainekset on helppo hyväksyä.

Murakami kirjoittaa: ”Oshima seisoo kädet lanteilla ja antaa katseensa kiertää tuvassa. – Ei tämä mikään romanttinen pakopaikka ole, mutta kelpaa yksinkertaiseen elämiseen. Yhdestä asiasta pitää kuitenkin varoittaa – älä mene kovin kauas metsään. Se on todella sankka metsä, eikä sen halki johda kunnollista polkua. Pidä mökki aina näkyvissä. Jos menet yhtään pitemmälle, eksyt helposti, ja takaisin on vaikea löytää. Olen kokenut sen itse katkerasti. Olin vain parin sadan metrin päässä mökistä, mutta kiersin puoli päivää ympyrää. Voisi luulla, että Japani on pieni maa eikä täällä pääsisi eksymään metsään, mutta usko huviksesi, kun näihin metsiin eksyy, niin sitten myös pysyy eksyksissä.”

Minä näen Japanin maisemia vain auton ikkunasta ja vierailemalla luonnonpuistoissa. Rinteet kasvavat vieri vieressä ohutta rankaa ja puut ovat korkeita. En haluaisi eksyä metsän labyrinttiin.

Arvostelussaan Itkonen paheksuu, että Murakamin kirjoissa rekkakuski kuuntelee klassista musiikkia ja ilotyttö paasaa Hegelistä aktien välissä. En varsinaisesti ymmärrä, miten tämä nyt on sitten ongelma, kun esimerkiksi ilotytön on rekkakuskille hankkinut eloon herännyt pikaruokaketju Kentucky Fried Chickenin logon tunnushahmo, vitivalkoinen eversti Sanders.

Rekkakuskin herääminen oman elämänsä tyhjyyteen ja se, että hänessä syttyy halu muuttua on mielenkiintoisempaa. Sitä ei ole Itkosen väittänä uskottavuusongelma, että rekkakuskikin voisi ihastua korkeakulttuurisiin asioihin. Rekkakuski ei ole aiemmin kuunnellut klassista eivätkä rekkakuskit Murakamin kirjoissa yleensä kuuntele klassista musiikkia.

Kafkan karkumatkan teemat heijastavat ihmisten halua muuttaa omaa kohtaloaan. Kaikessa viisaudessaan Murakamin kirja ei pyri antamaan yhtä vastausta, vaan jättää senkin pohtimisen lukijalle.

Tuotteliaalta Murakamilta on suomennettu aiemmin vain kaksi teosta: Sputnik, rakastettuni (2003) ja Suuri lammasseikkailu (1993).

Seuraavaksi voikin aloittaa jännittämisen siitä kumpi ehtii ensin, seuraava Murakami-suomennos vai Nobel-palkinto.

Haruki Murakami: Kafka rannalla. Tammi 2009, 648 s. Suom. Juhani Lindholm.