”Kulttuuri” on tähtienvälinen sivilisaatio, jossa inhimillinen ja teknologinen äly elävät rinnan ja vapaina tavoittelemaan omia unelmiaan. Materiaalinen ja energeettinen niukkuus ovat historiaa. Kulttuuri ei ole paikka tai alue vaan läsnäolo, idea tai toimintatapa. Sen rajat eivät piirry hallittujen planeettojen mukaan, vaan luvuttomat Kulttuurin asukkaat vaeltavat läpi galaksin valtaisissa aluksissa. Monien mielestä nuo alukset ja niiden Mielet ovatkin Kulttuurin tärkeimmät asukkaat, ja triljoonat ihmiset ovat kuin rakastettuja rottia lastiruumassa.

Tämä Iain M. Banksin kirjallinen luomus on science fictionin kiintoisimpia utopioita. Vuodesta 1987 Banks on käsitellyt Kulttuuria seitsemässä romaanissa, yhdessä pienoisromaanissa ja muutamassa novellissa. Kulttuurin kuvauksessa yhdistyvät taitavasti utooppiset ja dystooppiset näkökulmat jo avaruusoopperasta Consider Phlebas (1987, Muista Flebasta, 1993) lähtien, jossa Kulttuuri päättää yksipuolisesti julistaa sodan fundamentalistista sivilisaatiota vastaan. Tarinoissa tarkastellaankin ennen kaikkea Kulttuurin suhdetta toisiin sekä ristiriitaista suhdetta sen omaan ”tiedustelupalveluun” Special Circumstances, jonka humanitääriset interventiot ovat useimpien kirjojen keskiössä.

Kulttuuri ei ole yhtenäinen monoliitti, vaan se sirpaloituu ja yhdistyy uudelleen kriisien myötä. Mutta koska sitä yhdistää ennen kaikkea löyhä konsensus sivilisaation pyrkimyksestä, ei sillä ole ydintä, joka voisi tuhoutua muutoksen myötä. Kulttuuri on muutosta yksilötasoa myöten: ihmisyys ja tietoisuus ovat vähintään sumeita käsitteitä.

Kautta koko sarjan Banks on käyttänyt Kulttuuria taitavasti kirjallisena välineenä, jonka kautta hän on tarttunut moninaisiin yhteiskunnallisiin ja moraalisiin teemoihin. Uusin romaani Matter lupaa paljon, sillä sen tapahtumaympäristö on rakennettu paitsi vallan ja hierarkkisuuden metaforaksi myös tarinan henkilöille itselleen avautuvaksi todellisuuden kerroksisuudeksi. Kirjassa käsitelläänkin paljon manipulaation ja sen vastustamisen teemaa:

”Piti elää omalla tasollaan ja hyväksyä se. Oma arvo mitattiin pelissä, jota käytiin tuon tason säännöillä. Kaikki oli suhteellista, ja vastustamalla tätä muukalaisten vaivihkaista opetusta – opi olemaan, hyväksy, alistu, mukaudu – pystyi sarlin kansan kaltainen karvaperseisten alkuasukkaiden laumakin voittamaan yhden erän keitä tahansa galaksin kehittyneimmistä vastaan.”

Eri todellisuuden ja vaikutusvallan tasoilla toimivat ryhmät ovat lopulta samassa asemassa kuin sarlien edesmennyt kuningas Hausk: näyttämö voi olla pieni, mutta yleisö on valtava. Parhaimmillaan Banks on näiden teemojen käsittelyssä kirjan saranakohdan vuoropuhelussa, jossa teoksen nimen monimerkityksisyys aukeaa. Se viittaa paitsi kausaaliseen ja moraaliseen merkityksellisyyteen myös kaiken valtapelin taustalla olevaan perustavaan materiaalisuuteen, joka on niin tuskan kuin toivonkin lähde.

”…vain todellisuus – jonka tuottaa lopulta raaka materia – voi olla niin ajattelemattoman julmaa… Juuri tuo ajattelemattomuus on pelastuksemme, ja tietysti myös turmiomme: olemme sen vuoksi moraalisia olentoja, emmekä pääse tätä vastuuta pakoon. Emme voi myöskään vedota korkeampaan voimaan joka on kenties kahlinnut tai ohjannut meitä.”

Vaikka Banks kehystää tämän vuoropuhelun nykyscifin jo hieman väsähtäneeseen keskusteluun todellisuuden simulaatioluonteesta, hän astuu sen totunnaisen metafysiikan tuolle puolen pohtimaan materiaaliseen historiaan liittyvää pienen ja suuren dialektiikkaa.

Nämä hetket ovat kuitenkin poikkeuksia, ja Matter onkin valitettavasti lopulta pettymys. Vaikka hierarkian kuvajaiseksi rakennettu Kehämaailma on vaikuttava, ei Banks tee sillä paljoakaan. Temaattisesti syvällisimmät kohdat jäävät siitä aika lailla irrallisiksi. Teosta lukiessa tulee sellainen olo, että ensimmäistä kertaa Kulttuuri-kirjojen sarjassa itse Kulttuurin ja sen universumin kuvailusta on tullut Banksille itsetarkoitus. Moraalisten teemojen ja kirjallisen muodon yhteispelin sijaan etusijalle nousee maailmojen rakentelu ja pyrkimys yllätyksellisyyteen sen itsensä vuoksi.

Kirja on luvattoman pitkä ja rönsyilevä, ja sen lopetus on räiskyvyydestään huolimatta masentava. Lukija voi toki jäädä pohtimaan, mitä ihmettä Kulttuurille käy tämän kaiken jälkeen, mutta tällainen tarinansisäinen näkökulma ei ole aiemmin ollut kirjasarjassa olennaista. Aiemmat Kulttuurikirjat olivat itsellisiä taideteoksia, jotka kasvoivat kuvaamiensa maailmojen yli. Niiden ei tavallaan tarvinnut pyytää anteeksi lajityyppiään. Jos kirjailija rakastuu liiaksi luomaansa maailmaan, on tällaisen laajemman taiteellisen haasteen voittaminen aina vaikeaa.

Toki Banksilla on ollut pyrkimys tarttua tarinan lopetuksella kirjan nimen toiseen puoleen, merkityksellisyyteen. Millä lopulta oli tarinassa merkitystä? Millä on meille merkitystä? Kirjallisesti tämä kikkaileva loppuratkaisu on kuitenkin hyvin kankea, sillä se työntää kauniisti kehitellyn vallan ja hierarkian kuvajaisen väistämättä sivuasemaan, ja kirja menettää sen sisältämät huomattavasti syvällisemmät mahdollisuudet.

Iain M. Banks, Matter, Orbit Books, 2008, 594 s.