Minulle aidoin Robin Hood on edelleen Disneyn piirretty, koska se oli ensimmäinen elokuva, jonka näin. Pidän edelleen myös sen pohjalta tehdystä kirjasta, siinä on edelleen – nostalgista, jos ei muuta – huumoria.

Mikäpä muu esittäisi tuloerojen tasaamisen lupsakkaammin kuin hauska Robin Hood.

Hoodin Robinin tarinassa on kyllä pimeämpikin puolensa, tuo ristiretkille lähtenyt oikeamielinen ja myyttinen kuningas Rikhard Leijonamieli.

Tyyppi on oikeastaan todella epäilyttävä, koska jätti valtakuntansa mielipuolen käsiin tappaakseen vääräuskoisia. Sherwoodin sisäisenä hahmona Leijonamieli kuitenkin ruumiillistaa myös toivon oikeamielisyyden paluusta. Se lienee kaiken revolutsionäärisen ajattelun ikuinen teema.

Kansallisoopperan Robin Hood on monessa mielessä vallan mainio ooppera, taidolla lavastettu, ohjattu, vauhdikas ja hyvin laulettu, jopa aariantapaisia lauluja on väliin pistetty. Teksti on konkari Jukka Virtasen käsialaa ja toimii mainiosti. Se on kirjoitettu mittaan ja on parhaimmillaan kovinkin hauska.

Eikä se ei ole mielestäni mikään lasten ooppera, ellei kriteeriksi oteta sitä, että yhdeksänvuotiaskin jaksaa vajaan kolmen tunnin esityksen katsoa. Esimerkiksi Vincenzo Bellinin Puritaanit ei ole lasten ooppera.

Sen sijaan Robin Hoodin loppu on todella erikoinen ja epäilyttävä. Yhtäkkiä kaiken laulun lurittamisen jälkeen lavalle saapuu ristiretken sankari Rikhard Leijonamieli, varsinainen Oikeamieli, joka puheäänellä kertoo tarinan ideologisen sisällön tökerösti ja naittaa oikeaoppisesti oikeat rakastavaiset toisilleen.

Epäaitoudesta huolimatta Hood on silausta vaille hieno kokonaisuus.

Robin Hood. Sävellys Jukka Linkola, libretto Jukka Virtanen, ohjaus Kari Heiskanen. Esitykset Kansallisoopperassa 5. & 9.2., 3., 5., 8., 16. ja 19.3. Yle Teemalla 6.2. kello 19.30.