Teksti Jari Tamminen
Miltä näyttää, kun huolestuneet kansalaiset ottavat mallia sarjakuvista? Dokumentti Superheroes näyttää hyväntahtoisia, mutta epäilemättä hieman hulluja amerikkalaisia trikoisiin verhoutuneita oikeudenpuolustajia.
Jenkkiläisistä sarjakuvista ja niiden pohjalta tehdyistä elokuvista tutut supersankarit ovat amerikkalaisen voimapolitiikan ruumiillistumia. Might make right -ajatuksen mukaisesti voittaja määrittelee totuuden ja kukapa olisi kovempi voittaja kuin supersankarit.
Ehkä siis ei pitäisi olla yllättävää, että Yhdysvalloissa katujen rauhaa valvoo satoja tosielämän supersankareita.
Populaarikulttuuri kertoo paljon yhteiskunnasta, joka sen on synnyttänyt. Varsinkin siinä vaiheessa, kun populaarikulttuurin synnyttämät hahmot siirtyvät todellisuuden puolelle.
Vuonna 2008 ensi-iltansa saanut dokumentti Bigger Stronger Faster pureutui yhdysvaltalaisen yhteiskunnan pakonomaiseen tarpeeseen parantaa suoritus- ja kilpailukykyä keinoista välittämättä. Steroideilla rakennettu sankarihahmo kiteytyy Arnold Schwarzeneggeriin, mutta sama koskee koko amerikkalaista unelmaa. Voimapolitiikan ruumiillistuma on lihaksikas ja voittoisa sankari. Lisää vain viitta, ja käsillä on sarjakuvien supersankari.
Arjen supersankarin olemusta pohtivat käsikirjoittaja Mark Millar ja kuvittaja John Romita nuorempi vuosina 2008–2010 sarjakuvassaan Kick-Ass. Se esitää sarjisnörtin, joka vetää päälleen märkäpuvun ja lähtee partioimaan vailla taitoa tai kykyä. Rikollisten nappaamisen sijaan seurauksena on turpakeikka ja pitkä saikku.
Kick-Assistä tehtiin elokuvakin.
Ilmestyessään Kick-Ass esitti tuoreen lähestymistavan sarjakuvien sivuilta tuttuihin arkkityyppeihin ja siihen, miltä näiden touhut saattaisivat todellisuudessa näyttää. Vähänpä tuolloin suuri yleisö tiesi, että noita arjen supersankareita suurkaupunkien öisillä kaduilla todellakin viiletti.
Viime vuosina uutisiin on rapakon toisella puolella – sekä tietysti myös netissä – noussut skuuppeja oikeista supersankareista. Nämä sankarit tosin ovat superia lähinnä ainoastaan aikeen tasolla.
Alkuvuodesta näille turoille tarjottiin myös tosi-tv-show’ta. Se, että tuo suunnitelma ei toteutunut saattaa hyvinkin olla kauan kaivattu todiste Hyvän Jumalan olemassa olosta. Tositeeveesuunnitelmienkin keskiössä komistellut ”Phoenix Jones” tosin pääsi valtakunnalliseen telkkariin hiljattain: mies ryntäsi kännirähinöivän baariseurueen kimppuun pippurisumutetta tusautellen ja koko kohtaus päätyi videolle. Herra Jonesilla näytti olevan oma kuvausryhmä taltioimassa seikkailujaan.
Harmikseen Jones kuitenkin jäi tämän päällekarkauksen jälkeen kiinni, joutui putkaan ja menetti duuninsa autististen lasten ohjaajana. Hyvä näin. Mies on hölmömpi kuin mitä laki sallii ja ansaitsee rangaistuksen, vaikka ei olisikaan pahoinpitelyyn syyllistynyt.
Phoenix Jones itse toiminnassa.
Luonnollisesti näin hullu ilmiö veti puoleensa myös dokumentaristit, Michael Barnettin Superheroes sukeltaa tämän hulluuden sydämeen. Elokuva on mahtava, mutta samalla vaikea katsottava. Myötähäpeän määrä on harvoin saavuttanut näitä sfäärejä. Työryhmä haastattelee ja kuvaa naamioituja oikeudenpuolustajia näiden salaisissa päämajoissa ja kaduilla partioimassa. Taistelussaan vääryyttä vastaan nämä sankarit välillä ajavat huumediilereitä pois puistoista ja välillä jakavat kodittomille paitoja.
Porukka on moninaista. On kamppailulajieksperttiä ja alkoholisoitunutta uskovaista. On pullukoita ja ninjoja. Osa porukasta on ilmeisen epävakaata ja osa hieman vakaampaa. Motivaatiot liikkuvat lapsuuden traumojen ja ympäröivän yhteiskunnan vääryyteen reagoimisen välillä.
Kameran eteen on saatu myös aiheeseen perehtynyt psykologi, jonka mielestä nämä arkiset sankarit eivät ole hulluja. Olen hieman eri mieltä, ja dokumentissa esiintyvät poliisitkin tuntuvat kallistumaan tälle kannalle.
Se, että näiden sankareiden henkisen tasapainon tilasta edes keskustellaan, kertoo jo itsessään aika paljon yhteiskunnasta, jossa kehyksissä keskustelu käydään. Tämän sorttinen hulluus on ymmärrettävissä – ehkä – lähinnä Yhdysvaltojen historiasta kumpuavan rajaseuturomantiikan ja oman käden oikeuden ilmentymänä. Kun muistaa, että monet Yhdysvalloissa edelleen uskovat, että ”Protect you and yours” on hyvä elämänohje, ja että kaikki ovat saaneet Jumalalta oikeuden kantaa asetta, on tämän dokumentin sankareita hieman helpompi ymmärtää.
Mutta vain hieman.
Vaikka monet näistä arkisista sankareista ovat hyvää tarkoittavia ja heidän tavoitteenaan on oikeudenmukainen yhteiskunta, ei tässä touhussa ole järjen häivää.
Superheroes Helsingissä Lens Politica –festivaaleilla torstai 17.11. kello 18.30 Andorrassa & sunnuntai 20.11. kello 18.30 Dubrovnikissa.
