”On sanottu, että Suomessa on kaksi ja puoli miljoonaa pöytälaatikkokirjailijaa. Kuuluin pitkään tähän joukkoon. Päässäni pyörii asioita ja tarinoita, joita voisin kertoa kavereille kapakan pöydässä tuhanteen kertaan. Tällä kertaa päätin etsiä uutta yleisöä”, esikoiskirjailija Raimo Pesonen pohtii runsassanaiseen tyyliinsä ja sukii monikymmensenttisiksi venähtäneitä viiksiään.

Pesonen lähetti Erityisosaajien käsikirjoituksen muutamalle omasta mielestään ennakkoluulottomalle kustantajalle. Aleksi ja Touko Siltalan tuore Siltala-kustantamo tarttui paperipinkkaan ja otti Pesosen talliinsa.

Huumeiden ja alkoholin maailmasta nyky-Suomessa kertova Erityisosaajia koostuu hengästyttävistä ja tylyistä fragmenteista. Erityisen kirjasta tekee se, että päihdetodellisuutta kuvataan niin päihdehuollon ammattilaisten kuin asiakkaidenkin näkökulmista. Pesonen tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on työskennellyt katkaisuhuoltoasemalla ja lastenhuoltotehtävissä.

”Juhlavampi selitys kirjalle on, ettei juuri näitä tarinoita ole Suomessa juuri kirjoitettu, joten ne oli päästettävä ulos”, hän lisää.

Aiemmin Pesonen on vilahdellut julkisuudessa myös Riemu-levy-yhtiön ja Riemu-festivaalin puuhamiehenä sekä Karoshi Lovers yhtyeen rumpalina. Kirjallisuutta Turun yliopistossa opiskelleen Pesosen yksi ilmaisumuoto on aina ollut kirjoittaminen.

Erityisosaajien kerronasta nousee mielleyhtymiä rock-sanoitusten asenteeseen ja muotoon. Päihdehuoltotodellisuutta monelta eri taholta ja usean eri päähenkilön kautta peilaavat tarinat yhdistyvät sirpaleiseksi kokonaisuudeksi. Tilanteet ja henkilöt vaihtuvat nopeasti. Lukija joutuu samanlaiseen pyöritykseen kuin Sörnäisten metroaseman Ikuisen vapun aukion karussa todellisuudessa elävät tallaajat. Pesosen kirja on tehty pienistä palasista, mutta niin on todellisuuskin.

”Hain tekstissä toiminallisuutta. Muutamia kymmeniä vuosia sitten tällaista ei olisi kutsuttu edes romaaniksi. Kun huomasin, että silppua tulee, tuli mieleeni elokuvahistorian leikkausrytmityksen muutos.”

Kaikki tämä on ristiriidassa Pesosen rauhallisen suorastaan leppoisan persoonan kanssa. Hän kuvailee tylyä tekstiään välillä suu virneessä, usein jopa naurun säestyksellä.

”Tähän päivään mennessä on tullut aina vain nopeampaa ja lyhyempää säkätystä. En tiedä kertooko tämä aivonsa pilanneen ihmisen totaalisesta keskittymiskyvyttömyydestä. Olen pyrkinyt kuitenkin vanhojen muotojen haastamiseen.”

Romaanin keskeiset henkilöt ovat katkaisuhoitoasemalla työskentelevä Johanna, päihderiippuvainen pikkurikollinen Rakki ja it-yrittäjänä rimpuileva Kari. Johannan tarina kerrotaan menneisyydestä nykyhetkeen. Turkulaisissa baareissa notkuminen, opiskelijan köyhä arki ja haaveet kirjoittamisesta kuuluvat myös Raimo Pesosen menneisyyteen. Hän myöntääkin, että Johannassa on Pesosen naispuolisen alter egon piirteitä.

”Johanna on päihdehuollon ammattilainen, joka ei ole käynyt läpi niitä asioita, joita tuossa ammatissa toimiessa pitäisi käydä. Hän kamppailee menneisyyden luurankojen kanssa, mutta omaa suuren mission. Johanna tahtoo paremman maailman pelastamalla vaikka yhden ihmisen kerrallaan.”

Päihderiippuvaisen pikkurikollisen Rakin säätäminen ja uho on tunnistettavaa. Hänessä on paljon suomalaisen kapakassa kasvaneen kaupunkilaismiehen piirteitä, joskin asiat ovat jo luisuneet astetta hallitsemattomaan suuntaan.

”Rakin tapauksessa kuvittelin itselleni vaihtoehtoisen elämän. Kuka tahansa voi kompastua tai särkyä. Joskus tosi pienet sattumat heittävät ihmisen elämän täysin toiseen suuntaan. Kuvaisin Rakkia termillä ihminen. Hän ei ole varmastikaan kovin miellyttävä seuralainen. Aina kun puhutaan huumehörhöstä otetaan ihmiseltä ihmisarvo pois. Rakki on hahmo, jonka kaikki ovat nähneet, mutta kukaan ei ole katsonut silmiin.”

Kolmas keskushenkilö Kari on muovisen bisnesmaailman maaninen suorittaja. Karin mukana kerrontatapa vaihtuu, sitä määrittää mekaaninen ja pakkotahtinen loisteputkivalaistus, jossa kukaan ei ole oma itsensä.

”Kari on jätkä, joka elää pienyrittäjän oravanpyörässä. Hän kehittänyt paineita paetakseen myös tukevan päihdeongelman. Näiden perusyrittäjien ainoa ero muihin duunareihin on oikeastaan huonompi sosiaaliturva. Monet eivät käytännössä voi pitää esimerkiksi sairaslomia.”

Kaikkia henkilöitä yhdistävät ääritilanteet ja armottomuus. Lukija ymmärtää kaiken tämän olevan mahdollista nyky-Suomessa, vaikka liikutaan jo absurdiuden rajamailla.

”En kirjoittanut kirjaani sosiaalialan pamfletiksi. Lyhyt lause ja fragmentaarisuus tarkoittavat sitä, että paljon jätetään myös kertomatta. Kerronta tapahtuu ääripisteiden kautta. Olen yrittänyt välttää rankkuutta tirkistelymielessä.”

Erityisosaajia lukiessa ei voi välttyä shokeeratuksi tulemisesta, mutta kirjoittajan huumori kuitenkin pelastaa tarinoiden muuttumisen liian totiseksi tötteröksi.

”Vallitseva todellisuus on monella tavalla synkkä. Tekstiäni lukeneet ovat puhuneet myös inhorealismista. Jos haluaisin lähteä sokeeraamaan, voisin kertoa vieläkin rankempaa kamaa. Todellisuutta pitää laimentaa ja muunnella, jotta sen voi kirjoittaa kirjaksi.”

Teos liikkuu kauhun ja arkirealismin rajapinnassa, joka ei näyttäydy tavalliselle kansalaiselle 24 tuntia vuorokaudessa. Tämä maailma on kuitenkin totta ja tuttua päihdehuoltotyöntekijöille, poliiseille ja ambulanssikuskeille.

”Pohdiskelin kirjoittaessani ongelmavaiheessa olevan narkkarin logiikkaa. Mikä häntä ohjaa? Käänteet ovat äkkinäisiä. Bisnesmiesten ja narkomaanien todellisuudet ovat näennäisesti kaukana toisistaan, mutta niitä ohjaa yllättävän sama logiikka. Ajatellaan tyyppiä, joka on saanut hyvän ryyppyputken päälle. Hän kaatuilee, naama on ruvella, perhe hajoaa ja työpaikka alkaa mennä alta. Viinanjuonti on kuitenkin vielä mukavaa ja ennen kaikkea pääasia. Viinanjuontiin löytyy myös aina rahaa.”

Ei tarvitse olla yksityisyrittäjä tai narkomaani tunnistaakseen nuo piirteet. Kuka tahansa voi jättää akuuttien ongelmien ratkaisemisen huomiseen. Sitä vain ei ole varaa tehdä kovin montaa kertaa. Peiliin katsominen on myös haastava laji. Ongelmien löytäminen omasta itsestään on vilkasta mielikuvitusta ja luovuutta vaativa taito. Kanssaeläjistä ongelmia sen sijaan löytyy vaivatta.

Jos katsomme talouden logiikkaa, päästään pian Iiro Viinasen edellisen laman sloganiin, jossa ”harjoitetulle politiikalle ei ole olemassa vaihtoehtoa”. Myös laman jälkeisen nousukauden talousratkaisut olivat ainoa oikea tie. ”Kunnes pankki-, asunto- ja muut kuplat puhkesivat”, Pesonen tiivistää.

Hän vertaa nykyistä taloudellista tilannetta ja valtion toimia persaukisen juopon logiikkaan. Valtiolla on aina rahaa bisnesmaailman pelastamiseen samoin kuin persaukisella juopolla seuraavaan pulloon.

”Sosiaaliturvasta huolehtiminen on edesvastuutonta ja kusipäistä touhua eikä sellaiseen ole varaa”, Pesonen luotaa poliitikkojen päättelyketjua. ”Työttömät ovat ahneita, vaarallisia ja pahoja, koska he haluavat rahaa. Työttömyys on itsestä kiinni ja köyhyys on oma vika. Kaikki vika siis löytyy ulkoapäin, mutta talouden on silti kasvettava loputtomasti.”

Pesonen hyppää jälleen yksilötasolle ja ihmisen kyvyttömyyteen vaihtaa suuntaa.

”Nuori kaveri saattaa kokea amfetamiinin piikittämisen tosi hienoksi jutuksi. Käytön jatkuessa annosmäärä kasvaa ja jos ei ole huolellinen sydän ei enää kestä. Jos ei käy neulanvaihtopisteessä, saa suurella todennäköisyydellä hepatiitin. Se taas aiheuttaa todennäköisesti maksan vaurioitumisen ja ennenaikaisen kuoleman. Jos ihminen ei tällaisessa vaiheessa ole valmis muutokseen, hän kuuntelee kaiken faktatiedon, mutta ei välttämättä tee mitään.”

Ohjaako koko maailmaamme narkomaanin logiikka? Terveellä järjellä ajattelu ulottuu yksityiskohtiin ja nykyhetkeen, mutta ei suurempiin kokonaisuuksiin saatikka tulevaisuuteen.

”Nykyään tiedetään kasvihuoneilmiöstä, luonnonvarojen ehtymisestä eikä loputon talouskasvu näin ollen ole mahdollista. Nämäkin asiat kuunnellaan faktoina, mutta talouden on silti kasvettava. Muka.”

Raimo Pesonen: Erityisosaajia. Siltala Publishing 2009. 150 s.