Tavastialla juhlistettiin perjantaina Jätkäjätkien Ykstoist ykstoist -albumin ilmestymistä. Jätkäjätkät taustoitti jo Asan vuoden 2008 Teosto-palkinnolla noteerattua Loppuasukas-levyä soinnillaan, johon ovat jättäneet jälkensä niin itäeurooppalainen kansanmusiikki kuin läntisemmän hiphopin rytmiikkakin.

Asan vetäytyessä pääjehun roolistaan Jätkäjätkien tasavertaiseksi musikantiksi jää rapin rooliksi olla mausteena hurjan slaavilaishenkisen kansanmusiikin, erikoisen rillumareimodernisoinnin ja reggaen pyttipannussa.

Suvereenisti yhteen soittava ja toimiva Jätkäjätkät klaaraa vaativan pestinsä hienosti; pulssi pysyy alati hämmästyttävän korkeana – operoitiin sitten Asan soolomateriaalin tai uuden levyn kappaleiden parissa. Suurimmillaan kymmenhenkiseksi kasvavan koplan kiivaan soiton eksoottiset ja kaikenkattavaan ”slaavilaisuus”-kategoriaan vaivatta koteloituvat kulttuuriset elementit eivät tunnu kliseiltä tai etnisiltä banaliteeteilta, vaan yhtyeen omimmalta osaamiselta.

Viime vuonna viidennen albuminsa, Aseistakieltäytyjäliiton tukilevyn Via Karelian julkaissutta Asaa ei onneksi ole häädetty kööristä. Fraseeraajana ja mc:nä Salo on nimittäin monta peninkulmaa Jätkäjätkien muita laulavia jäseniä edellä. Asa, joka on sanoittajana pikemminkin runoilija ja aikalaisdiagnostikko kuin selväpiirteinen vasemmistolainen, laskostaa riiminsä tarkasti kuin perintöverhot, mutta samalla hänen sanailussaan on jotain kulmikasta ja humalaista, jopa epärytmistä. Mikin äärellä niin ikään välillä viihtyvät Puppa J ja Joska Josafat eivät yllä samanmoiseen omintakeisuuteen, vaikka kelpo lauluniskijöitä toki ovatkin.

Lahjakkaita ja samanmielisiä muusikoita yhteen kokoava Jätkäjätkät on jo liki pelottavan hyvä liveorkesteri. Tavallaan on kuitenkin sääli, että niin monisyinen ja lyyrisesti nerokas hahmo kuin Asa painuu ryhmän rivijäseneksi. Mutta toisaalta: ainahan Matti Salo on ollut jätkä jätkäin joukossa.