Arvostelussa Helene Hegemannin kirja Aksolotli yliajo.

Takakansi mainostaa, että Aksolotli yliajo on 2000-luvun Sieppari ruispellossa, sisäkannessa saksalaislehdistö kehuu teosta kirjalliseksi sensaatioksi. Blogistit suitsuttavat kieltä, terävyyttä, sirpaleisuutta ja monitulkintaisuutta.

Myyntiä lisäävät kirjailija Helene Hegemannin nuori ikä sekä skandaali plagioiduista tekstinpätkistä – paljastui, että jopa kokonainen sivu kirjasta on kopioitu kirjallisuusblogista – minkä kirjailija väisti ovelasti määrittelemällä tekniikkansa miksaamiseksi.

Tekstissä 16-vuotias rankan lapsuuden kokenut älykkö lintsaa koulusta, vetää kovia huumeita, yrjöilee ja harrastaa väkivaltaista ja ahdistavaa seksiä aikuisten kanssa. Tyttö on eksyksissä ja kipuilee; ympärillä kaikki ovat sekaisin.

Kieli on uuvuttavaa ja teinimäisen mukaoivaltavaa, rakenne sekava. Näin on kai tarkoituskin: teksti on päähenkilön päiväkirjaa, ja kieli ja sekavuus siis päähenkilön omaa. Lukija tylsistyy. Aineissa olevien ihmisten sekavat sisäpiirikeskustelut ja sähköpostit ovat harvoin kiinnostavia.

Vaikka yksittäisistä oivalluksista pilkistääkin omaperäistä huumoria, kirjassa on kuiva ja tosikkomainen vire. Henkilöhahmot jäävät epämääräisiksi ja etäisiksi.

Helene Hegemann:
Aksolotli yliajo.
Otava 2011. 223 s. Kaksi tähteä.

Kati Pietarinen