Vapaakauppasopimus on paha virhe.

Vieläkö joku muistaa pahamaineista kirjainyhdistelmää MAI (Multilateral Agreement on Investment)? Kun tämä OECD:ssa kaikessa salassa neuvoteltu sopimus vuoti julkisuuteen 1990-luvun lopulla, sen herättämä vastustus johti koko hankkeen kaatumiseen.

Onneksi, sillä toteutuessaan MAI olisi merkittävästi lisännyt ylikansallisten suuryhtiöiden valtaa ympäristönsuojelun, kuluttajansuojan ja demokratian kustannuksella.

Suuryhtiöiden vallantavoittelu ei kuitenkaan kuollut MAIn mukana: vuonna 2012 suuryhtiöt nostivat itsenäisiä valtioita vastaan 13 kertaa enemmän kanteita kuin vuonna 1996. Enemmistö syytettyjen penkille joutuneista valtioista on ollut kehitysmaita, mutta EU-maatkin ovat toisinaan joutuneet korvausvastuuseen ”sijoittajien oikeuksien loukkaamisesta”.

Sijoittajien oikeuksien loukkaaminen tuntuu olevan yhtä laaja ja mielivaltainen rikosnimike kuin huliganismi Venäjällä: Slovakia joutui hiljattain maksamaan 22 miljoonan euron korvaukset hollantilaiselle vakuutusyhtiölle terveydenhoitopalvelujen yksityistämisen perumisesta, ja ruotsalainen Vattenfall on lähtenyt oikeusteitse haastamaan Saksan päätöstä luopua ydinvoimasta.

Uusi kauppa- ja investointisopimus TTIP, josta EU ja Yhdysvallat tällä hetkellä neuvottelevat, uhkaa nostaa ylikansallisten suuryritysten käräjöinnin aivan uudelle tasolle. Jos sopimus astuisi voimaan tämänhetkisessä muodossaan, se vahvistaisi merkittävästi suuryritysten asemaa valtioiden kanssa käytävissä oikeusjutuissa.

Ensinnäkin sopimus antaisi niin amerikkalaisille kuin eurooppalaisille yrityksille mahdollisuuden kiertää kansalliset oikeusjärjestelmät kokonaan viemällä mahdolliset kiistakysymykset suoraan niin sanottuihin kansainvälisiin välimiesoikeuksiin. Siellä päätöksiä tekevät provisiopalkalla työskentelevät lakimiehet, joilla on vahvat taloudelliset kannustimet ratkaista eteensä tulevat oikeuskiistat suuryritysten hyväksi.

Toiseksi kansainvälisille välimiesoikeuksille annettaisiin valta kumota sellaiset kansalliset lait, jotka ovat ristiriidassa kauppa- ja investointisopimuksen säännösten kanssa.

Kyllä, luitte aivan oikein: ylikansallisten suuryhtiöiden talutusnuorassa kulkevat kovapalkkaiset liikejuristit voisivat tiukan paikan tullen määrätä demokraattisesti säädettyjä lakeja kumottavaksi.

Maailmasta löytyy varmaankin maita, joiden kansallinen oikeusjärjestelmä saattaa kohdella ulkomaisia sijoittajia sekä mielivaltaisesti että epäoikeudenmukaisesti. Edes sopimusta voimakkaasti ajava Euroopan komissio ei kuitenkaan ole onnistunut löytämään ainuttakaan tällaista tapausta EU:n ja Yhdysvaltain välisissä investoinneissa.

On siis vaikea nähdä, mitä virkaa sijoittajien oikeuksien vahvistamisella ylipäänsä on TTIP-neuvotteluissa – ellei tarkoituksena ole nimenomaan yhtiövallan vahvistaminen kansanvallan kustannuksella.

Christer K. Linhdolm