Erikoista yhtyeessä on se, että kumpikaan miehistä ei koske soittimiin, sanan perinteisessä merkityksessä.
MUSIIKKIKOLLEKTIIVI NuSpirit Helsingissä vaikuttava Tuomas Kallio perusti kaksistaan kirjakustantamo Desuran Antti Eerikäisen kanssa Five Corners Quintetin Helsingin Viiskulman tienoilla. Tarkoituksena oli tehdä viileää hipsterjazzia 1950–60-lukujen modernismin hengessä. Erikoista yhtyeessä on se, että kumpikaan miehistä ei koske soittimiin, sanan perinteisessä merkityksessä.
Musiikki perustui aluksi Eerikäisen kattavaan levykokoelmaan kerättyjen kappaleiden palasista. Näistä tuottaja Kallio taikoi samplerin avulla täysin uutta musiikkia, jota ryyditettiin perinteisillä soittimilla. Lopputulos kuulosti jopa odotettua paremmalta, joten kaksikko päätti jatkaa projektia. Eerikäinen perusti levy-yhtiö Ricky-Tickin, ja Kallio alkoi tuottaa lisää materiaalia.
Viiskulmassa sijaitsevan levy-yhtiön massiivisella nahkasohvalla lepuutellessa vierähtänyt tovi muistuttaa yhtyeen musiikkia. Svengaavaa ja lungia jazzia, jota kuunnellessa hamuilen toistuvasti olematonta drinkkilasiani.
SUOSION KASVAESSA kyselyt live-esiintymisistä tihenivät. Silloin Kallio ja Eerikäinen alkoivat kehitellä ajatusta yhtyeestä, jossa olisi ”oikeita” soittajia. Vähitellen ympärille kertyneet kymmenkunta muusikkoa soittavat levyllä ja lavalla vaihtelevalla kokoonpanolla.
Vaikka Kallio jatkaa yhtyeen musiikillisena johtajana, on solisteilla sanansa sanottavana. Soittajien keskeinen hahmo on rumpali Teppo Mäkynen, jonka vastuulla on se, että live-esiintymiset toimivat.
Oman suhteensa yhtyeeseen Kallio toteaa ”liikkuvan jossain astraalitasolla”. Hän haluaa tuoda jazzin kultakauden tähän päivään. ”Tämä on enemmänkin konseptiprojekti, jossa taidetta edeltää näkemys siitä, minkälaista musiikkia tehdään. Bändin rooli on tavallaan instrumentaalinen ja alisteinen konseptille.”
”Onhan levyllä soittajienkin sävellyksiä, mutta yhtyeen lavarepresentaatio ja studioprojekti ovat kaksi eri asiaa. Studioprojekti on minun hyppysissäni viimeiseen piirtoon. Lavalla kuullaan soittajien tulkinta tästä musiikista”, komentaja Kallio muotoilee.
”AIKA PORNOA JA TIHKUU EROTIIKKAA.” Kallio nauraa katketakseen kuultuaan naiskollegani analyysin hänen musiikistaan ja huomauttaa, että ”mimmien takiahan musiikkiin alkujaan lähdetäänkin”.
Kitara kaulassa Kallio ei aio jatkossakaan tässä kvintetissä lavalle ilmaantua. ”Minun instrumenttini on musiikki”, tokaisee Kallio, kun kyselen hänen muusikkominuudestaan. ”Laajensin soitinvalikoimaani kitarasta, kun koin, etten pysty tekemään sillä mieleistäni musiikkia omista lähtökohdistani.”
1990-luvun puolivälin jälkeen Suomeen rantautui elektronisen musiikin buumi ja musiikin tekemiseen tarvittavia laitteita pystyi jo hankkimaan kotiinkin. ”Yhtäkkiä pystyin hallitsemaan kaikkia musiikkiin liittyviä elementtejä itse enkä ollut pakotettu kompromisseihin muiden kanssa.”
Kvintetti-sana yhtyeen nimessä onkin enemmän kädenojennus jazzin historiaan. Levyllä dominoi Kallio, kun taas lavakokoonpano voi kasvaa lähemmäs kymmeneen muusikkoon. Yhtyeen nimessä kvintetti pysyy silti kvintettinä soittajien lukumäärästä huolimatta.
Kallion mielestä siinä ei ole mitään epäloogista. ”Tämä nimi kertoo enemmän musiikin tyylistä, ei niinkään muusikoista.”
Eerikäisen mukaan nimi voisi keikan ajaksi vaihtua Five Corners Bigbandiksi, jos lavalle nousisi bigband-mittaluokan kokoonpano.
VAIKKA KVINTETIN MUSIIKKI liikkuu jazzin maailmassa, on viiden minuutin bassosoolot jätetty pois. Jäljellä on musiikki, jota muidenkin kuin vanhojen jazzpartojen on mukava lähestyä. Kallion mielestä ”levyllä on tarjolla melko kompakti paketti, josta puuttuu turha löysä, siis sellaiset rönsyilevät hetket, joita oikeassa jazzissa on. Live-esiintymiseen taas täytyy sellaista interaktion osuutta lisätä.”
Johtaja Eerikäinen nimittää banalisoitua musiikkia leppoisasti rallijazziksi. ”Kun tätä lähdettiin kehittämään tanssilattioille, ei siltä tieltä ole levyllä lähdetty poikkeamaan.” Kallio lepyttelee jaskajääriä. ”Muusikoiden lavalla soittama musiikki maistuu puritaanisemmallekin jazzin kuuntelijalle. Siellä meno vapautuu ja solistit alkavat kehittää musiikkia omiin suuntiinsa.”
FIVE CORNERS QUINTETIN MUSIIKKI tuo perinteiden kunnioituksella ja uudistumiskyvyllään saman pöydän ääreen vanhoja ja nuoria jazzin kuuntelijoita. Ennen pitkäsoittoa julkaistut kymmenentuumaiset koukuttivat jazzin liepeille täysin uusiakin kuuntelijoita. Niiden antia ovat muun muassa kappaleiden uudelleenmiksaukset.
”Lähtökohta miksauksille oli saattaa musiikki uudelle yleisölle. Kun olemme tehneet valintamme miksaajasta, on hänellä ollut vapaat kädet tehdä mitä parhaaksi katsoo”, tuumailee Eerikäinen valitusta linjasta ja lupaa, että näin tapahtuu jatkossakin.
Elektro- ja drum & bass -versiot kappaleista ovat keikuttaneet takamuksia tanssilattioilla ympäri maailman. Yhtiömies Eerikäinen huomauttaa, että kaikista kolmesta loppuunmyydystä kymppituumaisesta on Suomeen jäänyt vain 200 levyä kutakin. Loput 4 000 levyn painoksista on myyty maailmalle.
Lupaavalta näyttää pitkäsoitonkin meno maailmalle, jakelusopimuksia ja lisenssejä on povitaskussa ympäri maailmaa. Suomessa levyn lisensoi, ehkä yllättäen, SONY BMG. Se Antti Tuiskusta tuttu.
”Näin meidän levyn saa helposti vaikka Lohjan Anttilasta”, Eerikäinen hehkuttaa. Ei kuitenkaan dollarinkuvat silmissään, vaan parantumattomana musiikkidiggarina.
Five Corners Quintet: Chasin’ The Jazz Gone By. Ricky-Tick Records 2005. Kaupoissa 22.6. Levynjulkaisukeikat 21. ja 22.6. Helsingin Dubrovnikissa. Flow-festivaalilla 2.8. VR:n makasiineilla Helsingissä lavalla on harvinaisen monihenkinen kokoonpano. www.ricky-ticky.com
Jari Tamminen
