Venäläinen elitistikirjailija Viktor Jerofejev tuntee olevansa vapaa.
Kirjailija Viktor Jerofejev joutui viranomaisten hampaisiin ensimmäistä kertaa 1970-luvulla. Hän oli julkaissut Neuvostoliiton merkittävintä riippumatonta kirjallisuuslehteä, Metropol-almanakkaa. Kirjailija ei itse päätynyt vankilaan, mutta tapaus katkaisi hänen isänsä, entisen Stalinin henkilökohtaisen kääntäjän, diplomaatin ja ulkoministerikandidaatin, uraputken.
Ari Matikaisen ohjaama elokuva kertoo Venäjästä kirjailija Viktor Jerofejevin kautta. Dokumentin keskushenkilöllä on kokemuksia toisinajattelusta viideltä vuosikymmeneltä. Isäsuhde on yksi dokumentin keskeinen teema.
Perheenjäsenistä pääsee ääneen myös nuorempi veli, kuraattori Andrei. Vuonna 2007 ArtHronika-lehti valitsi Andrein Venäjän taidemaailman merkittävimmäksi toimijaksi, mutta suuri yleisö tuntee miehen etenkin ”kansallismielisestä tai uskonnollisesta vihanlietsonnasta” saamastaan tuomiosta.
Tuomio tuli Kielletty taide 2006 -näyttelystä, jossa vierailijat pystyivät pienten reikien läpi katselemaan taideteoksia, joita Moskovan galleriat ovat kieltäytyneet asettamasta näytteille.
Monet teoksista käsittelivät uskonnollisia aiheita. Esimerkiksi Aleksandr Savkon maalauksessa opetuslapset ympäröivät mikkihiiripäistä Jeesusta.
Poliittisesti Jerofejev on klassinen liberaali. Hän edustaa zapadnikkien eli Venäjän länsimielisten kaksisataavuotista traditiota. Jotkut Jerofejevin näkemyksistä ovat jopa niin klassisia, että hyvinvointivaltion hyysäämän suomalaiskatsojan popcornit voivat mennä väärään kurkkuun.
Jerofejev on esimerkiksi sitä mieltä, että varallisuuden äärimmäisen epätasaisen jakautumisen synnyttämä oligarkkien luokka on välttämätön vastavoima Putinille ja Venäjän hataran demokratian ainoa tae.
Välillä jopa narsismiksi yltyvä elitismi on jokaisen vakavasti otettavan zapadnikki-intellektuellin piirre – dokumentin suomenkielinen nimi Venäjän vapain mies onkin kirjailijan itsemääritelmä.
Elitismi ei aina menee yksiin muutosvaatimusten kanssa. Viktorin esittämä kommentti, että ”80 prosenttia venäläisistä on vähemmän liberaaleja kuin Putin” voi tietysti olla karu totuus, mutta se myös kertoo venäläisälymystön perinteisestä ”tavallisen kansan” pelosta.
Kirjailijan pessimistisiä näkemyksiä vallankumousten tuhoisuudesta ja kansan taantumuksellisuudesta kompataan kuvilla viime talven vaalivilpin vastaisiin mielenosoituksiin osallistuneista uusnatseista.
Talven protesteihin Jerofejev suhtautuu kuitenkin myönteisesti. Hän otti niihin osaa itsekin.
Ari Matikainen: Russian Libertine – Venäjän vapain mies. Ensi-ilta 11.5. Neljä tähteä.
_______________
Villit pedot juoksevat itsekseen
Viktor Jerofejev vieraili huhtikuun lopulla Suomessa. Mitä mieltä kirjailija on suomalaisista?
”Olin täällä ensimmäistä kertaa jo parikymmentä vuotta sitten. Tuolloin tietty prosenttiosuus kansasta oli vielä villiä, joko alkoholismin tai elämässään epäonnistumisen vuoksi.
Sittemmin maa on kehittynyt ja nyt kaikki näyttää siivolta ja miellyttävältä.”
Miksi suomalaiset ovat olleet kiinnostuneita kirjoistanne, vaikka moni muu Venäjän nykykirjailija on jäänyt kääntämättä? Ehkä siksi, että suomalaiset rakastavat venäläisten mystifioimista?
”Suomalaiset ovat toisaalta erittäin kiinnostuneita Venäjästä, toisaalta se on heille myös luotaantyöntävä, sodan ja arvojen eron vuoksi.
Kiinnostus venäläisiin naisiin on täällä valtava, lähes eläimellinen. Törmään siihen jatkuvasti.
Lisäksi suomalaisia kiinnostavat venäläisen kulttuurin hullut ja älyttömät piirteet. Koska eurooppalaisessa kulttuurissa on tiettyjä rajoitteita, nämä voivat laajentaa tajuntaa.
Kaikki täällä vihaavat Venäjän politiikkaa ja Putinia, mutta asiaa sen kummemmin pohtimatta. Suorastaan toivotaan että Venäjällä kaikki menisi pieleen. Sympatia liittyy lähinnä kauppaan ja turismiin.
Suhtautuminen Venäjään on hyvin ristiriitaista – minä en näe että suomalaiset mystifioisivat Venäjää, mutta en myöskään näe että Venäjää ymmärrettäisiin täällä.”
Voivatko kirjanne sitten lisätä ymmärrystä Venäjästä?
”Kirjat eivät voi auttaa mitään…Riippuu lukijasta, miten ne hänen alitajuntaansa vaikuttavat.
Kirjoillani ei ole mitään valistuksellista tai kulttuurista tehtävää, ne ovat villejä petoja jotka juoksevat itsekseen.”
Antti Rautiainen
