Arvostelussa Arto Halosen elokuva Isänmaallinen mies.

Kriittisenä dokumenttielokuvan tekijänä tunnettu Arto Halonen jatkaa hiihdon dopingtaustoja penkoneen Sinivalkoinen valhe -dokkarin (2012) jälkeen Suomen hiihtomaajoukkueen sisälle sijoittuvan fiktion parissa.

Metodi on vähän sama kuin Prinsessan (2010) kohdalla. Draaman ideana on tehdä näkyväksi sellaista psykologista, sosiaalista ja moraalista kärvistelyä, mitä esiin kaivetut faktat eivät pysty sellaisenaan kertomaan.

Prinsessaan nähden tässä on panostettu vähemmän elokuvalliseen kerrontaan. Isänmaallinen mies tuntuukin paljon työtä vaatineen dopingdokumentin oheistuotteelta. Sellaisena elokuva kyllä kiinnostaa.

Henkilöhahmot ovat kärjistyneitä, mutta ne houkuttelevat katsojaa miettimään, kuinka paljon Halonen sijoittaa fiktioon tiedonmurusia, joita ei ole voinut nostaa pöydälle lähdekriittisessä dokumentissa.

Epäilemättä elokuva herättää keskustelua ainakin Marjo Matikaisen aikaisen lopettamisen syistä.

Arto Halonen: Isänmaallinen mies. Ensi-ilta 4.12.2013. Kolme tähteä.

Tuomas Rantanen