Miksi sekuritisaation annettiin tapahtua? Olimmeko me kännissä?
Jonathan Hadley on entinen brittietsivä, josta on tullut helsinkiläistynyt krikettiä pelaava sosiologi. Viime vuosina hänet on usein tavattu Helsingin metron liepeillä.
Hadleyn tutkimusalue on karttaruudukko metroradan varrella ja radan liepeillä olevat kauppakeskukset. Hadley on puhunut oikeusministerille ja virkamiehille muun muassa kauppakeskusten kiinniottohuoneiden laittomuuteen liittyvistä ongelmista jo puolitoista vuotta sitten Helsingissä pidetyssä kaupunkiturvallisuusseminaarissa.
Hadleyn on kerrottu pitäneen tannoin Helsingissä luennon sekuritisaatiosta.
Mutta mitä on sekuritisaatio? Kyse on muutoksesta, jossa meitä ei valvo enää valtiollinen poliisi vaan markkinavoimat. Valtiollisen valvonnan tunnus on poliisi, markkinoita valvoo vartija.
Tapaan Hadleyn metrotunnelissa. Poliiseja ei näy missään.
Hadleyn mukaan yksityisen vartioinnin kasvu on ilmiö, joka on tiedostettu 1990-luvulta lähtien, ja tullut näkyväksi vuoden 2008 järjestyslain ansiosta. Laki sallii vartijoiden tulon muun muassa juniin. Yksityisen vartioinnin määrä on kasvanut käsi kädessä yksityisten tilojen – erityisesti ostoskeskusten – kanssa. Mutta onko Helsingin metro on yksityinen tila? Voiko muka olla, että julkisen ja yksityisen välinen rajanveto on veteen piirretty viiva?
Hadley kertoo, että näitä tiloja kutsutaan myös nimellä mass public space.
”Kauppakeskukset ja metrotunnelit eivät tarkkaan ottaen ole julkisia tiloja. Ne ovat yksityisiä tiloja, joissa läpikulku tapahtuu luvanvaraisesti. Omistaja voi panna yksityisen vartijan valvomaan läpikulkua.”
”Joten yksityinen omistaja on se, joka tavallisesti valtuuttaa yksityisen vartijan. Kyseessä on tila, joka on yksityisessä omistuksessa, mutta jota käytetään kuin se olisi julkinen tila. Kauppakeskukset, kuten Kamppi ja Forum, ovat paras esimerkki. Ne ovat yksityisomisteisia, mutta me kuljemme päivittäin niiden läpi ja teemme niissä ostoksia”, Hadley sanoo.
Vartijoiden määrä ostoskeskuksissa on kasvanut, koska ostoskeskusten omistajat haluavat luoda niihin turvallisen ilmapiirin.
Mutta tarvitaanko vartijoita todella?
On kyse siitä, olemmeko tekemisissä todellisen uhan vai pelkän rikoksen pelon kanssa.
Mutta palataanpa vähän taaksepäin. Miksi iso askel kohti sekuritisaatiota otettiin? Oliko joku kännissä? Ja miten me suomalaiset olemme antaneet sen tapahtua? Englannissa ei varmaankaan suhtauduttaisi yksityisen valvonnan lisääntymiseen yhtä apaattisesti. Hadley kertoo, että poliisin tehtäväkenttää on Britanniassa laajennettu järjestyksenvalvontaan. Toisin kuin Suomessa, järjestyksenvalvontaa ei ole ulkoistettu yksityisten vartiointiliikkeiden vartijoille.
Hadley korjaa sankojaan.
”Muutos on ollut passiivinen.”
”Hiljainen hyväksyntä, passive social acceptance, on osa tutkimusaihettani.”
Mikä siis mahdollisti vartijoiden määrän räjähdysmäisen kasvun? Ja mitä väliä sillä on, kuka rajoittaa vapauttamme?
Jonathan Hadleyn mukaan yksityinen vartija ei ole vain jonkinlainen poliisin toiminnan jatke.
”Vartija edustaa jyrkkää muutosta valvontatyylissä. Jos pintaa vähän raaputtaa, voi sanoa, että valtiollinenkin poliisi edustaa kapitalismia. Mutta tässä tilanteessa järjestystapa on erilainen. Kyseessä on markkinoiden luoma järjestys ja myös visuaalisesti ja symbolisesti uusi toimija kuluttajalle.”
”Jos meillä on kansalaisina suhde poliisiin, meistä tulee kansalaisia tämän suhteen kautta. Samalla periaatteella suhteessa vartijoihin meistä tulee kuluttajia. Kuluttaja on olennaisesti passiivinen verrattuna aktiiviseen kansalaiseen.”
Kimmo Laakso
