Arvostelussa Sarita Skagnesin kirja Vain tytär.

Kun intialainen perhe muuttaa Norjaan, vanhat tavat jäävät elämään. Sarita Skagnesin vanhemmat eivät hylänneet uskoaan siihen, että vain poikalapsi pitää yllä perheen kunniaa tai että perheen asioista ei saa puhua ulkopuolisille. Punjabin maalaiskylästä lähteneen perheen tavat pysyvät juntteina, vaikka ympärillä on vapaa maa.

”Sinulle on kasvanut norjalaiset vapauden siivet!” sisko moittii kapinaan heräävää Saritaa. Perheen isä ei lakkaa korostamasta intialaisten parempaa moraalia.

Skagnesin kasvutarina on riipaiseva. Lapset kohtaavat pieksentää, raiskauksia ja raatamista. Joku lohtu lukijalle on se, että Skagnesin isä on todella mielenvikainen.

Kirjalla kerrotaan kahta tarinaa. Sitä markkinoidaan Suomessa osana Planin Koska olen tyttö -kampanjaa, ja sillä halutaan huomioida tyttöjen kehnoa asemaa kaikkialla maailmassa. Toisaalta kirja nostaa esiin sen, miten pohjoismainen hyvinvointivaltio integroi maahanmuuttajaperheitä osaksi yhteiskuntaa. Perheen sisäisiä ongelmia ei nähdä, eikä esimerkiksi perheen äiti pääse opiskelemaan norjaa.

Skagnes rikkoo vaikenemisen kulttuurin, menee naimisiin rakastamansa norjalaisen miehen kanssa ja ilmoittaa poliisille isänsä tappouhkaukset.

Sarita Skagnes: Vain tytär. Tammi 2010. 235 s. Neljä tähteä.

Hannele Huhtala