Kun europarlamentaarikot matkustivat Kongon pääkaupunkiin Kinshasaan, sotilaat pitivät tiet rauhallisina.
Istun mykistyneenä kuuntelemassa Kongon demokraattisen tasavallan presidentin Joseph Kabila Kabingan puhetta. Soittokunta odottaa lehterillä esiintymisvuoroaan.
Yhtäkkiä kännykkä soi. Sotilaat saattelevat aänettömän toiminnon unohtaneen muusikon ulos. Kukaan muu ei tunnu huomaavan. Jännitän huolestuneena, että hänet hakataan tai vangitaan.
Kabila pitää kaunissanaista puhetta täydelle parlamenttisalille sen kunniaksi, että viitisenkymmentä Euroopan parlamentin edustajaa on matkustanut Kinshasaan AKT-maiden (Afrikka, Karibia, Tyynimeri) ja EU:n yhteiseen parlamentaariseen edustajakokoukseen.
Avajaispuheen pitää presidentin lisäksi myös EU-valtuuskunnan puheenjohtaja, entinen Euroopan komission kehitysyhteistyökomissaari Luis Michel. Hän ylistää presidentti Kabilaa, Kongon demokraattista henkeä, maan kehitystä ja median vapautta.
Kaikki ovat hyvää pataa.
Minä olen kiinnostuneempi vierustoveristani, joka kuiskuttelee halveksuvia lauseita korvaani puheiden aikana.
Kun Kabila joukkoineen on marssinut punaista mattoa pitkin ulos Beethovenin yhdeksännen sinfonian soidessa, tartun vierustoveriani hihasta.
Saan kuulla tarinan hänen ystävästään Chebeyasta, ihmisoikeusaktivistista, joka tapettiin kesäkuussa.
Chebeya, eli Floribert Chebeya Bahizire, oli yksi maan tunnetuimmista ihmisoikeusaktivisteista sitten presidentti Mobutu Sese Sekon valtakauden, 1990-luvulta saakka.
Nykyisen presidentin Chebeya suututti julkaisemalla todisteita, joiden mukaan Kabila ei oikeasti ollut isänsä, presidentti-edeltäjänsä, poika.
Tämä osui Kabilan herkkään kohtaan, koska presidentin suosio on heikko ja pohjautuu lähes ainoastaan siihen, että hän on isänsä poika.
Chebeya tuki myös entistä parlamentin puhemiestä, joka yritti pistää hanttiin, kun maan hallitus teki salaisia ase- ja puolustussopimuksia Ruandan hallituksen kanssa. Hän järjesti mielenosoituksen demokratian puolesta. Lisäksi hän auttoi monia uhattuja yksityishenkilöitä ja järjesti konferensseja.
”Chebeya oli mennyt liian pitkälle, ja Kabila tukijoineen halusi pelotella häntä”, sanoo Benoit, Chebeyan ystävä.
Kesäkuussa 2010 Chebeya sai kirjeen maan poliisipäällikkö John Numbilta. Numbi pyysi Chebeyaa vierailulle, ja Chebeya vastasi kutsuun luottavaisin mielin, koska oli aikaisemmin auttanut sotarikoksista syytettyä Numbia ja uskoi hänen olevan lojaali. Chebeya oli väärässä.
Chebeyan ruumis löytyi seuraavana päivänä kaupungin laitamille parkkeeratusta autosta. Joku oli lavastanut auton tyhjillä kondomeilla ja alusvaatteilla.
Lavastajat eivät tajunneet, että Chebeya oli onnellisesti naimisissa eikä osannut ajaa autoa. Autokuskin ruumista ei ikinä löydetty.
”Chebeyaa oli varmasti tarkoitus pelotella kiduttamalla ennen maan itsenäisyysjuhlia, mutta kidutus meni liian pitkälle ja Chebeya menehtyi”, kertoo Benoit.
Chebeyan tappoa käsittelevä oikeudenkäynti on juuri kokoontunut ensimmäista kertaa vain toteamaan, että käsittelyä aiotaan lykätä. Syytettynä on pari Numbin alaista, mutta papereissa on epäselvyyksiä ja oikeussali on liian pieni ja hajoamaisillaan.
”En usko, että oikeita syyllisiä ikinä tuomitaan. Tässä maassa tarpeeksi korkeassa asemassa olevat henkilöt saavat tehdä mitä haluavat.”
Chebeya ei ole ainoa kongolainen toisinajattelija, joka on viime vuosina tapettu. Maan hallitus on kiristänyt otettaan, ja sen arvostelijoita rankaistaan yhä enemmän.
Itä-Kongossa, jossa hallituksen joukot taistelevat edelleen paikallisia miliisejä vastaan maan ja kaivosten omistuksesta, on tilanne muuta maata huonompi.
”Paikalliset ihmiset ovat riippuvaisia kaivostuotannosta, koska ovat lopettaneet maanviljelyn työskennelläkseen kaivoksissa. Ihmiset ovat köyhiä ja aliravittuja. Monilla alueilla ei ole teitä, ja Kinshasasta niihin pääsee vain vanhoilla venäläisilla lentokoneilla.”
Siviilit kärsivät väkivallasta, raiskaukset ovat edelleen arkipäivää, ja humanitaarinen tilanne pahenee.
Istun seuraavana päivänä autossa, mietin Benoit’n kertomia asioita ja tuijotan ulos Kinshasan vilinään. Olen matkalla parlamenttiin.
Vastakkaisella kaistalla lähestyy satojen metrien pituinen panssarivaunujen ja kanuunoiden kuljetussaattue. Kysyn kuskilta, mihin niitä viedään ja miksi.
”Niitä viedään hallituksen määräyksestä itään, jotta tilannetta siellä saataisiin vähän rauhoitettua.”
Mistä panssarivaunut tulevat?
”Luulisin että Euroopasta”, kuski vastaa ja keskittyy ajamiseen.
Eva Nilsson
