Syyskuussa Euroopan komissio julkaisi viimeisimmän eurobarometrin tulokset, joiden mukaan yhdeksän kymmenestä eurooppalaisesta kannattaa kehitysapua, ja 89 prosenttia vastaajista kokee kehitysavun olevan tärkeää tai erittäin tärkeää.
Ei ole sattumaa, että tulokset julkaistiin viikkoa ennen YK:n vuosituhattavoitehuippukokousta, joka päättyi keskiviikkona New Yorkissa. Huippukokouksen aikana komissio tiedotti kanavoivansa miljardin lisärahaa tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kyseessähän ei nimittäin ollut mikään uusi summa ”lisärahoitusta”, vaan vanhaa kierrätettyä rahaa Euroopan kehitysrahaston budjetista. Komissio halusi tuoda EU:lle lisätunnustusta suurena kehitysyhteistyötoimijana. Ja niinpä se hankki tempaukselle ”tilastollista” tukeakin.
Eurobarometrin selkeän strateginen ajoitus sai minut muistamaan keskustelun, jonka kävin Luxemburgin eurobarometrissä työskentelevän henkilön kanssa.
Hän kertoi, että eurobarometri on kaikkea muuta kuin ”neutraali” tilastollinen katsaus. Päinvastoin, se on komission eri osastojen tarkasti määrittelemä työkalu, jolla luodaan eurooppalaista identiteettiä, johdatellaan ihmisiä, puolustellaan politiikkaa ja houkutellaan mediaa.
Päätin tarkastella edellisen eurobarometrin kysymyksiä tältä pohjalta. Kysymysten joukosta löytyi muun muassa tämä:
Millä seuraavista Euroopan unionin politiikanaloista, taloudellisen avun lisäksi, koet olevan positiivinen vaikutus kehitysmaihin? 1. Ympäristö, 2. Liikenne, 3. Maatalous, 4. Rauhan rakentaminen, 5. Ilmastonmuutos, 6. Muuttoliikkeet, 7. Kauppa ja rahoitus, 8. Energia.
Aika mykistävää.
Kysymyksessä on automaattisena taustaoletuksena, että EU:n taloudellisella avulla on positiivinen vaikutus kehitysmaihin. Vastaajille ei anneta paljon muuta valinnanvaraa, kuin todeta, että EU:n kehitysapu on kyllä hieno juttu.
Tässä kohtaa unionia kannattava poliittinen realisti miettii, että mitä sitten, tällä tavallahan yhteiseurooppalaista identiteettiä juuri täytyy rakentaa, aivan kuten ollaan eurooppalaisia kansallisvaltioitakin luotu.
Niinpä niin, mutta tämä todistaa jälleen kerran, että eurooppalainen demokratia on täysin retuperällä.
Kun poliittisia päätöksiä tuetaan johdattelevilla tilastoanalyyseillä, sen sijaan että niitä luotaisiin menetelmällisesti uskottavien tilastoanalyysien pohjalta, on poliitikoilla ja eurokraateilla kyllä menneet vellit ja jauhot pahasti sekaisin.
Lue koko kirjoitus Fifistä, Kirjeenvaihtajat-blogista.
Eva Nilsson
