Occupy-liike ravistelee niin oikeistoa kuin vasemmistoakin, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen myöntää.
Kimmo Jylhämö: Kaikki eurooppalaiset laitetaan vastuuseen velkakriisistä, palkkoja poljetaan, työuria pidennetään, eläkkeitä lasketaan, koulutuksesta leikataan ja sosiaaliturvasta säästetään. Onko julkisen velan kasvun hillitsemisestä tullut Euroopassa uusi tapa hallita ihmisiä?
Jutta Urpilainen: ”Kysymys on tasapainosta: jatkuvasti kasvavan velkataakan varassa eivät voi elää yksityiset ihmiset, eivät yritykset, eivät kehitysmaat, mutta eivät myöskään kehittyneet teollisuusmaat. Finanssikriisin yksi opetus on se, että yksityisen sektorin velkaantuminen johtaa kupliin ja koko yhteiskunnan pahoinvointiin. Valtiontaloudessa tasapainotustoimet pitää kuitenkin tehdä oikeudenmukaisesti ja useamman vuoden aikana, ei äkkirysäyksellä.”
Kirjassaan Markkinat ja demokratia Björn Wahlroos vaatii puolestaan loppua enemmistön tyrannialle eli liialle demokratialle. Mitä mieltä olet siitä, että rikkaimpaan prosenttiin kuuluva Wahlroos vaatii demokratian vähentämistä ja hierarkioiden lisäämistä juuri nyt?
”En ole lukenut Wahlroosin kirjaa, mutta sen pohjalta julkisuudessa kuullut huomiot ovat suoraan sanottuna pöyristyttäviä, vaikka ne olisikin esitetty provosointimielessä. Demokratia ja erilaisten vaihtoehtojen avoin vertailu keskenään ovat yhteiskunnan peruskiviä. Minä väittäisin, että demokratiaa ja tervettä sääntelyä on pikemminkin ollut liian vähän kuin liikaa.”
Mitä mieltä olet demokratiavajeesta Euroopassa?
”Euroopassa on demokratia-vaje, koska osallistuminen poliittiseen toimintaan on vähäistä. Osin ongelmat ovat itse synnytettyjä, osin yhteydessä puoluevaikuttamisen valitettavan huonoon maineeseen. Euroopalle on luotava uusi visio, joka osoittaisi, mitä hyötyä integraatiosta edelleen on tavallisten kansalaisten kannalta. Samalla kurssia pitää korjata kohti sosiaalisempaa Eurooppaa. Suomen vaikutusvalta on tällä hetkellä kokomme huomioon ottaen hyvällä tasolla. Olemme olleet välillä tiukkoja, mutta toisaalta pystyneet tarjoamaan monissa kohdin yhteisiä ratkaisumalleja.”
Euroopan julkinen sektori ja työmarkkinat ovat äärimmäisessä murroksen tilassa. Missä luuraa vasemmistolainen talouspolitiikka 2010-luvulla?
”Vasemmistolaisen vaihtoehdon ydin on pohjoismaisen hyvinvointivaltion vahvistamisessa. Suomessa tämä tarkoittaa talouden oikeudenmukaista tasapainottamista. Julkisen talouden kunnosta on huolehdittava, sillä kasvavat alijäämät voivat murtaa pohjaa pois myös hyvinvointivaltion kehittämiseltä. Kaikkien vasemmistopuolueiden vaalitavoitteissa oli myös valtiontalouden tervehdyttäminen. Sen sijaan resepti tälle eroaa etenkin veropolitiikan osalta merkittävästi oikeiston ja vasemmiston kesken. Solidaarisuusvero ja tuloverotuksen kiristäminen ovat sosiaalidemokraattien aloitteesta synnytettyjä toimia, jotka kohdistavat taakanjakoa niille, joilla on maksukykyä.”
Miksi ammattiliitot ovat kyvyttömiä puolustamaan tai antamaan suuntaviivoja prekaarille työvoimalle?
”Ammattiliitot tekevät arvokasta työtä, mutta on myös tunnustettava niiden toimintaedellytysten muuttuneen. Järjestäytyminen on usein vaatimatonta. Ammattiliitot eivät aina tavoita pirstaloituneiden työmarkkinoiden kaikkia toimijoita, kuten vaikkapa silpputyötä tekeviä nuoria, vaikka liitto olisikin juuri näille ihmisille tärkeä vaikuttamisen väylä. Kannattaa huomata, että esimerkiksi viimeisimmässä työmarkkinoiden työurasopimuksessa päätettiin lyhentää ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtoa kahdeksasta kuukaudesta kuuteen kuukauteen. Se parantaa nimenomaan pätkätyöntekijöiden turvaa työmarkkinoilla.”
Pitäisikö Eurooppaa kehittää kansallisvaltioiden vai federalismin kautta?
”Olennaista on rakentaa visio siitä, mitä EU:n pitäisi olla 2020-luvulla. Tällä hetkellä se näyttäytyy ihmisille palokuntana tai kriisinhallintavälineenä, mikä heikentää EU-politiikan legitimiteettiä ja passivoi sen sijaan, että innostaisi uusia ihmisiä mukaan keskustelemaan ja päättämään EU:n suunnasta. SDP:n puoluekokous toukokuussa 2012 on yksi pysäkki sosiaalisen Euroopan mallin kehittämisessä.”
Mitä mieltä olet väitteestä, että USA:ta ja maailmaa hallitsee liian rikkaaksi kasvanut yksi prosentti?
”Käydessäni huhtikuun puolivälissä Yhdysvalloissa tutustuin Occupy-liikkeeseen ja joihinkin sen toimijoihin. Liike syntyi nähdäkseni kahdesta keskeisestä havainnosta: Ensinnäkin rahoitusmarkkinoiden itsesääntely ei toimi, vaan johtaa kuplatalouteen, spekulaatioon ja lopulta lamaan ja tavallisten ihmisten pahoinvointiin.”
”Toiseksi amerikkalaisen unelman perustana on ollut ajatus tikapuista, joiden avulla jokainen voi kurkottaa kohti omaa unelmaansa. Vaikka tämä ajatus ollut alun perinkin enemmän haavekuvaa kuin todellisuutta, viime aikoina USA:ssa on yhä laajemmin tiedostettu, että tikapuut ovat rikki.”
”Tällöin myöskään tuloeroja ja yhä pienemmän omistavan luokan vallankäyttöä ei enää hyväksytä samalla lailla. Toivon ja toimin sen puolesta, että voimme vahvistuvalla kansainvälisellä vasemmistolaisella yhteistyöllä tuoda vallan takaisin enemmistöille, demokraattisen päätöksenteon piiriin.”
Occupy on pystynyt muuttamaan poliittista puhetta Yhdysvalloissa. Näetkö muutoksia esimerkiksi Obaman politiikassa?
”Uskon, että Occupy-liikkeen varsinaiset vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Se on vaikuttanut jonkin verran USA:n henkiseen ilmapiiriin jo nyt, mutta kouriintuntuvat muutokset ovat vähissä. Uskon, että Obaman mahdollisella seuraavalla kaudella politiikan kurssi muuttuu astetta reformistisemmaksi: USA:n positiivinen suhtautuminen esimerkiksi kansainvälisen finanssitransaktioveron käyttöönottoon olisi tärkeää.”
Vetoaminen ”99 prosenttiin” tarkoittaa puhumista myös suurille enemmistöille ja keskiluokalle. Onko Occupy-liikkeen ja keskiluokan intressien samastuminen mahdollisuus vasemmistolaiselle tai sosiaalidemokraattiselle politiikalle?
”Occupy-liike on eräänlainen ravistus paitsi pienelle oikeiston valtaklikille, myös vasemmistopuolueille, jotka eivät ole onnistuneet tarjoamaan riittävän hyviä vaikuttamisen väyliä tavallisille ihmisille. Occupy-liike on kuitenkin sisäisesti melko hajanainen ja sisältää valtavasti erilaisia huolia ja tavoitteita. Yhteiskunnallinen uudistaminen vaatii myös strategista työskentelyä ja suoraa vaikuttamista poliittisiin prosesseihin mielenosoittamisen rinnalla. Siksi Occupy-liikehdintä ja muu kansalaisjärjestöaktivismi ja puoluetoiminta parhaimmillaan täydentävät toisiaan sekä USA:ssa että muualla, toivottavasti myös Suomessa.”
Kimmo Jylhämö
