Arvostelussa Ilkka Hautalan kirja Hiki – huokosten objektiivinen totuus.

”Arkista paskaa, muijat ei vastaa. Olen piesty libido ja kaiuton ääni”, alkaa Ilkka Hautalan runo Ei-uni.

Koomisessa pikavalotuksessa Hautala on hyvä. Hiki on hieno painotuote, materiaalisesti vuoden laadukkaimpia runokirjoja, kun niitä isotkin kustantamot tekevät pahvikasoina. Hautalan omakustanne on diy-meiningissään valloittava ja raikas. Runsaasti kuvitettu kirja sisältää tekijän ja kolmen muun valokuvia. Kokonaisuus on hyvä.

Olen nähnyt Hautalan esiintyvän helsinkiläisissä lavarunotilaisuuksissa. Spoken word ja lavaa vasten kirjoitettu, helposti lähestyttävä runo luonnehtii kirjaakin. Voisi jopa puhua helsinkiläisestä runokoulukunnasta, joka kirjoittaa yksinkertaisilla keinoilla kaupungin kaduista boheemista näkökulmasta.

Vaikka säkeissä on paljon omaan nokkeluuteensa kompastumista (”Poikaystävä ei ole koskaan paikalla. / Lojuu kotona, tyttönsä vapaana, minun katseeni alla”) ja kielessä parannettavaa, on Hautalan omakustanne ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, hyväntuulisuudessaan ja rentturomantiikassaan:

”Siunattu järjen ääni hyväilee elämääni”, alkaa eräs runo ja valaisee olemassaolon turhaa ihanuutta.

Ilkka Hautala:
Hiki – huokosten
objektiivinen totuus.
Omakustanne
2014. 86 s. 3 tähteä.

Maaria Pääjärvi