Hallintarekisteröinnin laajentamisesta hyötyisivät lähinnä pankit, jotka pääsisivät osingoille osakkeiden kaupankäynnin selvittelytoiminnasta.
Matti Vanhasen II hallitus käynnisti vuonna 2009 arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistuksen. Mittavasta lakiuudistuspaketista nousi tapetille anonyymin osakeomistuksen tarjoaminen myös suomalaisille sijoittajille, lakijargonilla osakkeiden hallintarekisteröinnin tai moniportaisen omistuksen laajentaminen.
Äläkkä nousi hyvästä syystä. Avoimet, läpinäkyvät markkinat ovat kaikkien etu, sijoittajista verottajaan, journalisteista tavallisiin kansalaisiin. Finanssimarkkinoiden edustajat väittivät julkisuudessa ajavansa yleiseurooppalaista mallia, mikä oli valheellista.
Hallintarekisteröinnin laajentamisesta hyötyisivät lähinnä pankit, jotka pääsisivät osingoille osakkeiden kaupankäynnin selvittelytoiminnasta.
Tällä hetkellä monopolia pitää kansainvälinen Euroclear-yhtiö, jonka hinnoittelua ei säädellä.
Hyvässä muistissa oli myös vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisi. Se kärjistyi avoimuuden puutteessa osin siksi, että pankit eivät tietäneet mitä kupruja toisten pankkien veroparatiisitytäryhtiöihin oli kätketty.
Nyt arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistus on jälleen täällä. Valtiovarainministeriö julkisti 25.10. lakiehdotusten uusia luonnoksia. Hallintarekisteröinti on kuitenkin tulossa käsittelyyn vasta myöhemmin.
Osakeomistusten avoimuudessa mitataan Kataisen I hallituksen tahto edistää toimivaa markkinataloutta. Onko vastuuministeri Jyri Häkämiehellä (kok.) rohkeutta esittää ratkaisua, joka palvelisi suomalaisia sijoittajia, avoimuutta ja kilpailullisia markkinoita? Tämä edellyttäisi osakeomistuksen mahdollisimman suurta yleisöjulkisuutta.
Toinen vaihtoehto, eli hallintarekisteröinnin laajentaminen, olisi sulkeutuneisuudessaan tuulahdus neuvostoajan salailun kulttuurista.
Unohtaa ei sovi F inanssivalvonnan, Fivan; roolia. Tällä hetkellä pankkien jäsenmaksuilla elävän valvontaviranomaisen budjetti pitäisi rahoittaa verovaroin, ja sille pitäisi määrätä laajat tiedonsaantioikeudet valvottavista pankeista ja kolmansilta tahoilta.
Lisäksi Fivalle täytyisi määrätä velvollisuus puuttua ja ilmoittaa kaikista epäkohdista.
Vähempi ei finanssikriisin jälkeisessä maailmassa riitä.
Matti Ylönen: Veroparatiisit. 20 ratkaisua varjotalouteen. Into Kustannus 2008.
Matti Ylönen