Lukuaika: < 1 minuutti

Tv-liite

Voima suosittelee.

Yleisherkkä Tero Saarinen

”Porissa saksanopettaja sanoi, että minun pitäisi tanssia”, Tero Saarinen muistelee Samuli Valkaman ohjaamassa dokumenttielokuvassa Utelias iho. Elokuva on yksi Teeman syyskuun 6. päivänä esitettävää pakettia, jolla juhlistetaan tanssija-koreografi Saarisen huikeaa kansainvälistä uraa ja hänen 50-vuotissyntymäpäiväänsä 7. syyskuuta.

Utelias iho kertoo Saarisesta ihmisenä. Elokuvassa Saarinen kuvailee itseään yleisherkäksi. Saarisen herkkyys ja kyky havaita ja esittää maailmaa tanssilla on ainutlaatuista.

Teema näyttää myös tallenteen Saarisen koreografiasta HUNT.

Kolmas elokuva on Tuoli enkelille, Raymond St. Jeanin ohjaama dokumenttielokuva, jonka aiheena Shakers-lahko. Shakerit eli vapisijat oli kristillinen 1800-luvulla voimakkaimmillaan ollut uskonlahko, jonka jäsenet ravistelivat synnin pois ja tanssivat itsensä ekstaasiin. Lahko inspiroi Saarisen tekemään Borrowed Light -teoksen, joka on myös keskeisessä osassa tässä dokumenttielokuvassa.

Tuntuu, että Suomessa vain vikkelimmät pääsevät näkemään Tero Saarisen teoksia. Onni on tv. Ja onni on tanssi – tai kuten Saarinen sanoo: ”Kaikkien pitäisi tanssia”.

Hannele Huhtala