Arvostelussa Buz Luhrmannin The Great Gatsby – Kultahattu.

Buz Luhrmannin ohjaama The Great Gatsby – Kultahattu perustuu F. Scott Fitzgeradin kirjaan, joka kertoo kiihkeästä kesästä 1922 New Yorkin Long Islandilla. Itse tarina ei ole kummempi: arvoituksellinen herra Gatsby liehittelee eksäänsä kaupungin kuumimmilla bileillä.

Kirjan viehätys on pinnallisen nousukauden lakonisen tarkassa kuvauksessa ja taidokkaan dialogin epäolennaisissa yksityiskohdissa: henkilöt puhuvat jatkuvasti kaikkea outoa aiheen vierestä.

Elokuva noudattaa kirjaa lähes sanasta sanaan, mutta jättää pois juuri epäolennaiset yksityiskohdat. Lakonisuuden tilalla on teatraalinen, loppua kohden totaaliseksi saippuaoopperaksi yltyvä tahmea dramaattisuus. Äärimmilleen venytetyt viimeiset puoli tuntia ovat tuskallisia.

Epookkipuvut ovat hienoja, mutta musiikissa ei ole luotettu aikaan: mykät trumpetistit soittavat miimisesti rapin taustalla. Yhdistelmä ei toimi. Elokuvasta näytetään myös 3D-versio, jossa katsoja tuntee eksyvänsä 1980-luvun hologrammiin.

Buz Luhrmann: The Great Gatsby – Kultahattu. Elokuvateattereissa nyt. Kaksi tähteä.

Kati Pietarinen