Entinen teatteriguru Jouko Turkka tekee nyt ”kiviteatteria”.

Jouko Turkka on siirtynyt ihmisen sielunsisälmysten tutkimisesta kivikunnan tutkailuun kotipihallaan Sotaplassissa Pirkkalassa, Tampereen naapurikunnassa. Turkka on kaivanut pihastaan erilaisia kiviä jo vuosikausia.

Alkuperäisiä kiviä ja valokuvia niistä on nyt esillä Kuva/Tilan näyttelyssä Tunnistan leijonan.

Näyttelyn ja tapahtuman järjestivät Esa Kirkkopelto, Jaakko Ruuska ja Pekka Kantonen. Näyttelyn olennainen osa on Ruuskan tekemä videoteos Turkan tutkimusmatkasta kivikaudelle. Turkan oli tarkoitus tulla paikalle esittelemään kiviään yleisölle.

Turkka saapuu avajaisiin kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Hän hyppelee videon edessä kuin nyrkkeilijä huutaen kilpaa itsensä kanssa: ”Kato LEIJONA!”

Turkalle on tullut jonkinlainen puhevika, eikä hän pysty saamaan ajatuksiaan esille sillä vauhdilla kuin ennen. Puheesta ei saa selvää. Ymmärrettävästi ohjaaminen on taakse jäänyttä, mutta fyysinen teatteri on nyt vaihtunut kiviin.

Turkka on siirtynyt teatterimullistajasta aikamatkaajaksi lapsuudenkotinsa pihamaalla. Sieltä hän on kaivanut esiin kiviveistoksia, jotka kuuluvat hänen mukaansa muinaiselle kansalle:

”Se on Pirkkalassa tämä kaikki! Ne on ollu niin saatanan älykkäitä 100 000 vuotta sitten.”

Turkan tutkimusten mukaan kivet on muotoiltu silloin, kun tämä maapala oli vielä osa Afrikkaa.

”Joukon ottamat valokuvat voi tulkita monin tavoin, ja niihin sisältyy monia eri hahmottamisen tapoja. Ensiksikin niissä ilmenee pyrkimys luokitteluun. Tiettyyn kuvasarjaan on koottu esimerkiksi erilaisia apinoita muistuttavia kiviä”, Jaakko Ruuska kuvaa Turkan tekemisiä.

Turkka on myös esittänyt kivet valokuvissaan jonkinlaisena alkuperäisenä sarjakuvana. Hänen kivivalokuvissaan näyttäytyy tiettyjä animaation piirteitäkin.

”Samaa kiveä on kuvattu vaiheittain useassa valokuvassa eri suunnista, jolloin siitä paljastuu erilaisia hahmoja, mutta myös kiven kääntämisen liike, liike-kuva”, Ruuska sanoo.

Turkka hämmensi aikoinaan Suomen kansaa nerokkailla ohjauksillaan.

Toinen puoli kansasta läähätti ihastuksesta, toinen puuskutti raivosta. Nyt käännetään selkä vaivautuneena, koska mies on siirtynyt puhumaan kivien kieltä. Eikö kannattaisi yrittää?

Jaakko Ruuska kertoo tavoittelevansa ”toisen katsetta” videoteoksessaan kiviä tutkivasta Jouko Turkasta.

Videolla Jouko Turkka tekee kivistä johtopäätöksiä muinaisen kansan elinolosuhteista, elintavoista, uskomusjärjestelmistä ja sosiaalisen järjestäytymisen tavoista.

”Näyttelyn katsoja kohtaa Joukon tavan katsoa kiviä ja koettaa ymmärtää tätä katsetta. Kumpikaan heistä ei voi täysin tavoittaa tavoittelemaansa toisen katsetta. Jos sen takia kiviprojekti jää jotenkin tavoittamattomaksi, olemme päässeet mielenkiintoisen ilmiön äärelle, ilmiön, joka ei ole otettavissa haltuun”, Ruuska selittää videolla.

Jouko Turkka kääntelee kiviään vimmaisesti ja yrittää nostaa niistä esiin jotain ennennäkemätöntä:

”Jokaista kiveä täytyy kyetä katsomaan neljältä taholta. Yksi ja kaksi on jotain triviaalia, mutta kolmas ja neljäs leikkaavat esiin ratkaisevasti uutta. Ne muinaiset olivat kuin lintuja, ne näkivät joka suuntaan ja oivalsivat aivan kaiken. Niiden tajunta oli valtava”, Turkka selittää.

”Huumori ja seksi olivat päällimmäisinä. Kivet ovat sekä opetustarkoitukseen että käytäntöön: soittimia, lyömäaseita ja kidutusvälineitä.”

Turkan metodi on aina ollut regressioiden hyödyntämistä. Nyt regressio on viety loppuun.

Kädet pyörittävät kiveä lattialla, ja mies puhkuu sen päällä kuin yrittäisi tosissaan päästä sen sisään. Huumori on tallella, ja silmät vilkkuvat kuin lapsella, joka näkee kaiken uutena. Tavallaan Turkka on lähtenyt nollauspisteestään täysin uuteen nousuun kohti omaa avaruuttaan.

Myös vanha provokaatio on tallella. Kesken esityksen Turkka karjuu pitkään kuin leijona ja saa yleisön varpailleen: josko se sittenkin hyökkää ja syö!

Tunnistan leijonan, Jouko Turkan löytämät kiviveistokset 2.2.2014 asti Helsingin Kuva/Tilassa, Merimiehenkatu 36.

Erkki Pirtola