Olen elämässäni tavannut tasan yhden ihmisen, jonka tavasta autoilla pidin.
Olen elämässäni tavannut tasan yhden ihmisen, jonka tavasta autoilla pidin. Vaihto-oppilasvuoteni aikaisen isäntäperheen isälle Kenille ei olisi tullut mieleenkään ajaa töihin, koska (autokaupungissa surkeasti palveleva) bussikin oli keksitty.
Sen sijaan sunnuntaisin Kenillä oli tapana käydä oudoilla, pitkillä ajeluilla. Hän poikkeili ystävien luona kylässä ja saattoi välillä ajella tunteja vaikkapa etsimässä sopivilla näköaloilla varustettua tupakkapaikkaa.
Ruuhkamaksukeskustelun velloessa muistot Kenin ajeluista ovat tulleet välillä mieleeni.
Keskustelussa vastakkaiset osapuolet tuntuvat nimittäin olevan hämmentävän yksimielisiä siitä, että ongelmana on turha autoilu. Vain turhuuden määritelmät eroavat: vihreämmät esittävät, että suurin osa autoilusta on turhaa, siinä missä autopuolue pitää lähes kaikkea autoilua tarpeellisena.
Uskaltautuisin väittämään, että tällaisissa asioissa vain turhalla on merkitystä. Turhaa on nimittäin hyvin vaikeaa korvata. Mikäli tarkoitus on päästä paikasta A paikkaan B, asian voi hoitaa busseilla tai pyöräteillä, no problem. Mutta sunnuntaiajelun tuoman mielihyvän tarjoajana liikennelaitos on voimaton.
Ympäristöystävällisen kulutustavan edistäminen esiintyy yleensäkin turhuuden vastustamisen muodossa. Ajatuksena on, että ympäristö pelastuisi, jos ihmiset keskittyisivät ostamaan vain tarpeellisia asioita. Siksi ympäristöjärjestöt valitsevat lehtipuhaltimen kaltaisia vipstaakkeleita ”vuoden turhakkeiksi”.
Ongelmana on kuitenkin se, että turhuuksia vastustavat kaikki. Lähes jokaiselle keskiluokan jäsenelle ajatus naapurin lehtipuhaltimesta herättää hupia. Kuitenkin juuri nämä samat ihmiset ovat niitä todella vaarallisia kuluttajia, normaalielämänsä aineellisesti leventänyttä keskiluokkaa.
Juuri ylikuluttajat näkevät mielellään ympärillään turhakkeita, koska samalla heidän ylimitoitetut tapansa järjestää tarpeelliset asiat saavat oikeutuksen.
Ympäristöystävällinen kuluttaminen onkin todella kiinni vain arjen, eli tarpeellisen, organisoinnista. On helppoa vaihtaa ruoka yksinkertaisemmaksi, säätää lämmitys pienemmälle, asua vähän ahtaammin ja mennä bussilla töihin. Vaikeasti korvattavia sen sijaan ovat asiat, jotka todella irrottavat jankkaavista päivittäisistä toiminnoista.
Jos markkinat voivat tarjota mahdollisuuksia irtiottoihin, hulluuteen ja euforiaan, markkinoita on syytä kiittää. Sen sijaan kun ne tarjoavat tuhansia syömis-, asumis- ja liikkumisratkaisuja, on syytä valita yksinkertaisin. Se on ainoastaan tarpeellista – biologista olemista.
Teppo Eskelinen
