Lobbaus esti 1990-luvulla tiukan tupakkalain.
Eduskuntaan on pian tulossa kaksi lakiuudistusta, jotka ovat olleet tupakkateollisuuden kiivaan lobbauksen kohteena. Tupakkateollisuus pakotettiin julkistamaan sisäiset asiakirjansa yhdysvaltalaisen oikeudenkäynnin seurauksena vuonna 1998. Sen jälkeen alan imagosta on tullut niin kielteinen, että tuskin yksikään julkinen toimija haluaa enää tulla yhdistyksi tupakkateollisuuteen. Tämä ei tarkoita sitä, ettei tupakkateollisuus edelleen toimisi kulisseissa järjestämässä itselleen mieluisia päätöksiä.
Tupakkateollisuuden tavoitteiden tukijat Lasse Lehtinen ja Sauli Niinistö ovat edelleen avainvaikuttajia, samoin lobbauksen kohteena ollut Eero Heinäluoma.
Tupakointi loppuu suomalaisissa ravintoloissa kesällä 2007, mikäli eduskunta hyväksyy joulun alla annetun ehdotuksen tupakkalain muuttamiseksi. Tupakointi olisi sallittu vain tupakkakopeissa, joihin ei olisi tarjoilua.
Ravintola-ala vastustaa ehdotusta, mutta kiistää toimivansa tupakkateollisuuden äänitorvena. Ravintoloiden tupakointirajoitusten vastustaminen on kuitenkin jo pitkään ollut yksi tupakkateollisuuden tärkeimmistä lobbaustavoitteista. Tupakkateollisuuden sisäiset asiakirjat osoittavat yhteistyön ravintola-alan kanssa olleen läheistä.
Tupakkayhtiö Philip Morrisin (PM) strategiana oli vastustaa ravintolatupakoinnin rajoittamista läheisellä yhteistyöllä ay-liikkeen sekä hotelli- ja ravintola-alan työnantajajärjestöjen kanssa. Joulukuussa 1991 Suomesta lähti joukko Philip Morrisin vieraita kohti Isoa-Britanniaa ja Sveitsiä. Matkan tavoitteena oli, että Philip Morris saisi solmittua tiiviimmät suhteet suomalaisiin ay-johtajiin ja pääsisi kertomaan heille tupakkayhtiön näkökulmasta passiiviseen tupakointiin.
Matkalle oli kutsuttu Elintarvike- ja teollisuuusliiton toimitusjohtaja Pekka Hämäläinen, Suomen hotelli- ja ravintolaliiton (SHR) varatoimitusjohtaja Juhani Hopsu, kauppa- ja teollisuusministeri Pertti Salolaisen poliittinen sihteeri Tapani Kasso, Suomen elintarviketyöläisten liiton kansainvälisten asioiden sihteeri Pauli Kakko sekä SAK:n suunnittelusihteeri Eero Heinäluoma. Mukana olivat Philip Morrisin edustajina nykyinen SDP:n euroedustaja Lasse Lehtinen, yhteysjohtaja Johan Puotila ja lakimies Kalle Soikkanen.
Jo ennen kolmipäiväistä matkaa Soikkanen luonnehti osanottajia tupakkakysymysten avainhenkilöiksi. Lehtinen ja Soikkanen tapasivat kutsun saaneet vielä ennen lähtöä. Soikkanen lupasi raportoida tapaamisen jälkeen osanottajien tupakka-asenteista Philip Morrisin Euroopan päämajaan Sveitsiin.
Philip Morris halusi saada suomalaiset vakuuttuneeksi tupakkayhtiön näkökulmasta: tupakansavu on tupakoimattomille vain vähäinen epämukavuus, jolla ei ole terveysvaikutuksia. Lontoossa suomalaisille esitelmöinyt tohtori F. J. Roe vakuutti, ettei tupakansavulle altistuminen ole mitattavissa määrin haitaksi terveydelle. Ravintoloissa tupakansavuun voitaisiin Roen mukaan puuttua samalla tavoin kuin ruuan valmistuksessa syntyviin hajuihin.
Matka oli ilmeisesti tuloksellinen. Maaliskuussa 1992 Puotila kirjoitti esimiehelleen uudesta tupakkalakiehdotuksesta, jossa pyrittiin lopettamaan tupakointi kaikilla työpaikoilla, myös ravintoloissa. Puotilan mukaan ”aikaisempi pohjatyö SHR:n kanssa on maksamassa itseään takaisin”.
Puotila kertoi, että liittoa oli jälleen briifattu ja se oli ottanut erittäin jyrkän kannan ravintolatupakoinnin rajoituksiin. SHR väitti Helsingin Sanomissa, että savuttomuus sulkisi ravintolat. Lisäksi liitto oli lähettänyt useille kansanedustajille kirjeitä, joissa pyydettiin tukea liiketoimintaa uhkaavia toimia vastaan.
Lobbaus onnistui. Lakiesityksestä jätettiin pois ravintolatupakoinnin kielto jo ennen kuin se lähetettiin eduskuntaan. Vuoden 1995 tupakkalain säätämisen jälkeen Suomi oli pitkään tupakkasääntelyn johtava maa maailmasssa. Ravintoloissa tupakointi sai siitä huolimatta jatkua.
Euroopan maista ravintolatupakointi kiellettiin ensimmäisenä Irlannissa ja Norjassa. Italiassa kielto astui voimaan viime vuoden alussa ja Ruotsissa kesäkuussa.
Eduskuntaan on tulossa toinenkin lakihanke, jota tupakkateollisuus oli pysäyttämässä kymmenen vuotta sitten: ryhmäkannelaki. Pykälät ovat jo valmiina oikeusministeriössä, poliittisia ratkaisuja odotetaan ennen vaalikauden loppua. Esimerkkinä on käytetty Ruotsia, missä ryhmäkanne tuli käyttöön vuoden 2003 alussa.
Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa luvattiin antaa lakialoite ryhmäkanteesta. Tarkoituksena oli parantaa kuluttajien oikeusturvaa suhteessa suuryhtiöihin. Ryhmäkanteella useammat samanlaiset vaatimukset voitaisiin käsitellä yhdellä kertaa, yhdessä menettelyssä, eikä jokaisen asianosaisen erikseen tarvitsisi käynnistää kallista ja aikaavievää oikeusprosessia.
Ryhmäkanteen aiheena voisi olla vaikkapa viallinen kahvinkeitin tai herätyskello, ryhmämatkan huono hotelli tai pankin palvelumaksut, kaukolämmön ylihinta tai pilaantunut juomavesi. Uudessa ehdotuksessa ryhmäkannelaiksi on tarkoitus ottaa mukaan myös ympäristökysymykset.
Jo 1990-luvun puolivälissä ryhmäkanteella oli virkamiesten, oikeusoppineiden, poliitikkojen ja median laaja tuki. Tupakkateollisuus käynnisti kampanjan, jonka tuloksena lakialoite ei edennyt hallituksen esitykseksi (Voima 9/02). Ryhmäkanteen vastustajat saivat vankkaa tukea silloiselta oikeusministeri Sauli Niinistöltä.
PM onnistui hankkimaan laajaa kielteistä julkisuutta ryhmäkanteelle. Tupakkayhtiön sisäisessä mediakatsauksessa kerrotaan muun muassa MTV3:n ohjelmasta, jossa ryhmäkannetta oli käsitellyt erittäin kriittisesti silloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Mediakatsauksen mukaan myös toimituksellinen näkökulma oli kriittinen.
Yksi onnistuminen tai epäonnistuminen lobbauksessa tuskin ratkaisi ryhmäkanteen kohtaloa. Julkisessa keskustelussa ravintolatupakoinnin rajoituksista ja ryhmäkanteesta on kuitenkin syytä kysellä, kuka kulloinkin puhuu kenenkin äänellä.
Aikaisemmin PM:n tupakkalobbarina työskennellyt europarlamentaarikko Lasse Lehtinen avasi pelin jo syksyllä 2004 esittämällä mielipidekirjoituksessa, että ryhmäkanne olisi uhka Suomen työllisyydelle.
Ryhmäkannelaki Ruotsissa
Ryhmäkannelakia valmisteltiin samanaikaisesti Suomessa ja Ruotsissa. Tupakkayhtiö PM palkkasi Ruotsissa asianajotoimiston hoitamaan käytännön lobbausta. Lagerlöf & Lehman -asianajotoimisto oli palkannut puolestaan JKL-nimisen PR-toimiston hankkimaan ryhmäkanne-esitykselle kielteistä julkisuutta.
Asianajotoimisto kertoi PM:n edustajille, että JKL oli ottanut yhteyttä Affärsvärlden-lehden toimitukseen ja pyytänyt sitä kirjoittamaan negatiivisen artikkelin ryhmäkanteesta. Asianajotoimiston mukaan JKL:n ”mediakontakti”, toimittaja Olle Rossander oli laatimassa artikkelia ryhmäkanteesta. Lagerlöf & Lehman oli auttanut toimittajaa aineiston kasaamisessa. Vastoin odotuksia Rossanderin artikkeli Affärsvärldenissä olikin myönteinen ryhmäkanteelle. Siinä paljastettiin myös lobbauskuvio. Asianajotoimisto joutui raportoimaan tupakkayhtiölle täydellisestä lobbauskatastrofista ja ilmoitti, ettei ehkä pysty enää uskottavasti edustamaan tupakkayhtiötä.
Heikki Hiilamo
