Elokuvayhtiöt kammoavat materiaalinsa uusiokäyttöä, vaikka tarjolla on hauskuutta & ilmaista mainosta.
Halpa tekniikka ja internet ovat mahdollistaneet videotaiteelle uusia muotoja. Video scratching -nimellä joskus mennyt harrastus on kokenut uuden tulemisen erityisesti Youtuben ansiosta.
Videokollaaseja kasataan esimerkiksi elokuvakohtausten pohjalta ja päälle. Parodiavideot kuitenkin koettelevat toisinaan tekijänoikeuksien rajoja ja näiden omistajien pinnaa.
Kuin todistaakseen typeryytensä osa elokuva-alasta syöksyy päätä pahkaa samaan tekijänoikeussuohon, johon isot levy-yhtiöt sukelsivat 10–15 vuotta sitten.
Sen sijaan, että tuotantoyhtiöt iloitsisivat ilmaisesta näkyvyydestä, ne keskittyvät fanien kampittamiseen.
Videokollaasit ovat läheistä sukua erityisesti hiphopmusiikiin kuuluvalle samplejen eli lyhyiden musiikkipätkien käytölle. Otetaan jotain vanhaa ja luodaan siitä jotain täysin uutta.
Musiikkiteollisuus ja tekijänoikeuskeskustelu on ollut solmussa jo vuosikausia vaadittavien korvausten ja lupakäytäntöjen suhteen. Miten korvaukset jaetaan, kun uusi kappale tehdään yhdistämällä elementtejä kymmenestä vanhasta?
Välillä tuntuu, että rahakirstun vartijat pyrkivät tietoisesti tappamaan mahdolliset lisätienistit vaatimalla absurdeja korvauksia: sampleja hyödyntävän kappaleen tuotoista pitäisi äkkiä maksaa satojen prosenttien rojaltit.
Youtube-käyttäjä whoiseyevan on onnistunut luomaan vanhasta uutta ja välttämään silti oikeussalit. Whoiseyevan on leikannut ja liimannut 1950-luvun mustavalkoelokuvien palasista kuvitteellisia elokuvatrailereita.
Trailereissa esiteltävät elokuvat ovat kuitenkin kaikille tuttuja: Imperiumin vastaisku, Kadonneen aarteen metsästäjät, Haamujengi, Forest Gump. Viimeksi listalle päätyi jännityksellä ensi-iltaan odotettu The Avengers.
Juristit eivät ole toistaiseksi puuttuneet whoiseyevanin töihin. Ehkä lähdemateriaali on niin vanhaa, ettei videoartistin omapäisyydestä närkästytä. Tämä ei kuitenkaan ole vallitseva käytäntö.
Surullisin esimerkki viimeaikaisesta tekijänoikeushysteriasta on saksalaisen Constantin Film -tuotantoyhtiön päätös poistaa Youtubesta lukematon määrä elokuvan Perikato pohjalta tehtyjä parodioita.
Viimeistään näiden versioiden kautta maailma on oppinut tuntemaan kohtauksen, jossa Führer riehuu esikunnalleen bunkkerissa liittoutuneiden joukkojen lähestyessä Berliiniä.
Tätä häkellyttävän vahvaa kerrontaa ja tunteiden kirjoa käytetään hyväksi videoissa, joihin liimatut kuvatekstit elävät omaa elämäänsä Hitlerin puheista välittämättä.
Hitler riehuu adjutanteilleen muun muassa Michael Jacksonin peruttua (kuolemansa takia) konserttinsa Johtajan synttäreillä. Vihan kohteeksi joutuvat myös konsolipelit, uusi Windows-käyttöjärjestelmä, vuvuzelat ja tietysti Hitler-videoiden poisto Youtubesta.
Tuotantoyhtiöiden vaatimus videoiden poistamisesta osoittaa totaalista ymmärtämättömyyttä paitsi nykykulttuurista myös sen kaupallisesta potentiaalista.
Saksankieliset elokuvat eivät englanninkielisillä markkinoilla juhli, mutta nyt Perikato on yhtäkkiä saanut rajattoman määrän näkyvyyttä. Ilmaiseksi.
Ymmärtämättömyyttä huolestuttavampaa on kuitenkin se, mitä tapaus kertoo yritysmaailman suhtautumisesta ruohonjuuritason taiteeseen.
Youtube antoi tuotantofirmalle vapaat kädet poistaa palvelustaan videoita, jotka saattoivat rikkoa tekijänoikeuksia. Parodiavideot menivät tosiasiassa laillisen niin sanotun fair use -käytännön piiriin, mutta tämä ei videoiden poistoa hidastanut.
Videoiden poistuttua ei kestänyt kauaa, kun ne pullahtivat katsottaviksi uudestaan. Yritys kontrolloida yksityishenkilöiden huumorintajua epäonnistui surkeasti.
Taideteos alkaa elää omaa elämäänsä julkistamisen jälkeen. Yritykset tämän elämän rajoittamiseksi ovat toivotonta resurssien hukkaamista.
Tämä ei tarkoita piratismin hyväksymistä, mutta eivät videot sitä edustakaan. Kukaan ei niillä (ainakaan paljoa) ansaitse, eivätkä ne kilpaile alkuperäisen teoksen kanssa. Pikemminkin osoittavat sille kunnioitusta.
Jari Tamminen
