Suomalainen sika ei tule onnellisesta kodista, vaikka mielikuvamarkkinointi uskottelisi niin.
Eläinoikeusaktivistit vierailivat loppusyksystä 2006 alkaen reilulla kuudellakymmenellä sikatilalla ja kuvasivat tuotantoeläinten oloja. Suomessa on 2 800 sikalaa, joissa on keskimäärin 200 eläintä kussakin. Aktivistien kuvaamissa sikaloissa eläimiä oli 200–3 000, keskimäärin noin tuhat per sikala. Kuvattavat tilat valittiin satunnaisesti Etelä- ja Länsi-Suomesta, jonne sika- ja siipikarjatuotanto keskittyy. Aktivistien mukaan otos on edustava, sillä kuvatut sikatilat tuottavat 10 prosenttia Suomen lihatuotannosta. Aktivistit kuvasivat myös 20 kanalassa ja 21 broileritilalla. Suomessa on noin 1700 siipikarjatilaa. Aktivistien keskeinen havainto tiloilta on, että eläimiä pidetään koneina, joiden elinoloista ei tarvitse välittää.
Tiloilta saadut raa’at kuvat kertovat kaunistelematta suomalaisen eläintuotannon ongelmista.
Eläintuotantoa kuvanneet aktivistit eivät ole järjestäytyneet yhden organisaation alle. Oikeutta Eläimille -järjestö toimii vain kuvausprojektin tiedottajana.
”Kävimme isoilla tiloilla. Kaikissa oli samat ongelmat. Haluamme painottaa eläinoikeudellista näkökulmaa: miksi eläinten kasvattaminen ruuaksi tällaisissa oloissa on sallittua”, Tanja Jokinen kysyy.
Hän on toinen kahdesta aktivistista, jotka ovat saapuneet varovasti sovittuun haastatteluun muutama päivä ennen kuvien ensimmäistä julkistamista. Aktivistien nimet on muutettu. Parikymppinen Tanja Jokinen ja hieman vanhempi Mikko Tammela ovat molemmat kuvanneet kymmeniä eläintuotantotiloja.
Kuvausprojektin lähtökohta oli se, että aktivistit halusivat kaikkien kuluttajien tietoon, miten liha tuotetaan. Kaupat ovat täynnä mielikuvamarkkinoinnin pamfletteja: munakennoa koristaa kuva onnellisesti pesivistä kanoista, maitopurkin kyljessä komeilee söpöjä lehmiä pellolla ja kinkkupaketissa nurmikolla seisoskelee puhdas ja iloinen sika.
“Kaupassa tulee välillä epäuskoinen olo siitä, miten todelliset olot on piilotettu kuluttajalta”, Mikko Tammela sanoo.
Huomiota kuvat saivatkin sen jälkeen, kun ne esitettiin 28. marraskuuta a-studiossa.
Kuvamateriaali on pysäyttävää. Sika pyörii karkuun lajitovereiltaan pienessä karsinassa. Karkuun juoksevan sian saparon paikalla on verinen läntti. Lajitoverit ovat repineet sian saparon pois ja näykkivät sen veristä takamusta. Kuva ei tuo varsinaisesti mieleen herkullista ruoka-annosta, jonka raaka-aineina olisivat onnellisesti tai edes siedettävissä oloissa kasvaneet eläimet.
Kuolleita eläimiä on jätetty niille sijoilleen mätänemään tai heitetty lätäköihin. Kuolevia eläimiä kouristelee karsinoiden laitamilla, missä muut eläimet tepastelevat jo kuolleiden joukossa.
Veltto emakko makaa likaisena ja kärpästen täplittämänä. Kärpäsillä kuorrutetut porsaat makaavat nisien vieressä, mutta emakon ja porsaiden välissä on kalteriaita.
Sinappihuntu on kaukana tästä idyllistä.
“Mihinkään ei murtauduttu. Tarkoituksena oli hankkia kuvamateriaalia ja varoimme jättämästä mitään jälkiä. Mutta tiloille menemisestä seuraisi sanktioita, jos jäisimme kiinni”, Tammela kertoo.
“Kuvaukset tehtiin öisin. Tilathan ovat isoja tehdasmaisia halleja, joihin pääsee ongelmitta. Emme kulkeneet talojen läheltä.”
“Kuvausolosuhteet olivat vaikeat. Tiloilla on usein todella kuuma ja ammoniakin haju on pistävä. Linssit huuruuntuvat herkästi”, Jokinen kertoo. “Broilerihalleissa tosin on ympäri vuorokauden valot päällä, mutta muilla tiloilla kuvien valaiseminen on vaikeaa.”
Tammela jatkaa: “Sikaloissa haisee todella pahalle ja meteli on hirvittävä. Osa kolistelusta on selvää häiriökäyttäytymistä, osa tulee vain normaalista liikuskelusta kalterihäkeissä.”
Joulukuun 1. päivänä Oikeutta Eläimille luovutti Elintarviketurvallisuusvirastolle (Evira) ja sisäministeriön poliisiosastolle tietonsa tuotantoeläintiloista, joilla se epäilee tapahtuneen eläinsuojelurikoksia. Epäilyn alla on 58 tilaa.
Tuotantoeläimiä suojelee eduskunnan säätämä eläinsuojelulaki, jossa sanotaan:
“Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Lisäksi eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Eläimille pitää olla tarjolla ruokaa ja juotavaa sekä suojaisa tila.”
Yleisellä tasolla lakia valvoo maa- ja metsätalousministeriö, paikallisesti kunnaneläinlääkäri, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija ja poliisi.
Kuvamateriaalin perusteella tiloilta voi listata useita eläinsuojelurikkomuksia: eläimet ovat ahtaissa tiloissa, joissa oleminen on tuskallista eivätkä täytä eläinten fysiologisia tarpeita, eläimet ovat likaisia ja niille tarjottu vesi ei ole juotavaksi kelpaavaa.
“Useilla emakoilla on makuuhaavoja. Emakot porsitetaan mahdollisimman usein. Niitä pidetään kaltereilla rajatuissa häkeissä, joissa eläimet eivät mahdu edes kääntymään saati tekemään possuilleen pesää, vain ottamaan askeleen eteen ja taakse. Näitä häkkejä ollaan kieltämässä, mutta ainakin vielä ne olivat käytössä kaikilla tiloilla, yhtä lukuunottamatta”, Tammela toteaa.
“Häkkejä on valtavassa hallissa riveittäin. Kyllä sitä miettii, että miten helvetissä asiat voivat olla näin.”
Kuvatuista sikaloista yksi oli luomutila. Siellä asiat eivät olleet sen paremmin.
“Luomusikalassa sioilla oli yhtälailla ruhjeita ja joutilasemakot olivat häkeissä. Luomunimike on muutenkin aika kosmeettinen tässä yhteydessä. Luomusäädöksessä määrätään, että jokaista sataa painokiloa kohden sioilla pitää olla 1,2 neliömetriä tilaa. Tilanteen hahmottaa, jos ajattelee tyypillistä, 50-neliöistä kerrostalokaksiota. Siihen voisi ahtaa säädösten mukaan nelisenkymmentä 100-kiloista sikaa”, Tammela laskee.
Porsaista viidesosa kuolee ennen vieroitusta.
“Kyllä kai se kertoo jotain eläinten pahoinvoinnista. Jotenkin sitä kuitenkin pitää näitä yksilöitä onnellisempina kuin niitä, jotka jäävät eloon.”
Eläinaktivistit kertovat Ruotsissa tehdystä kokeilusta, jossa tuotantolaitoksesta vapautetut emakot siirrettiin ulos luonnonmukaiselle alueelle. Emakot alkoivat heti lajityypillisesti rakentaa porsaille pesää, vaikka eläimet eivät olleet nähneet yhtään vapaata päivää.
“Kaikki tiloilla nähdyt eläinsuojelulliset ongelmat ovat yleisiä lihantuotannossa. Ongelma on se, että ylipäätään hyväksytään eläinten tuotanto ruuaksi”, Tanja Jokinen toteaa. Aktivistien tarjoama ratkaisu on siirtyminen vegaaniruokavalioon.
“Taustalla on kysymys siitä, mikä on ruokaa. On ehkä radikaali väite sanoa, että eläimet eivät ole ruokaa. Mutta koska ilman lihaa pärjää hyvin, ei eläinten syömiselle ole oikeutusta. Se, miten näin on päässyt käymään, on seurattavissa eläinkuvan genealogiasta”, Tammela kertoo. Hänen mukaan oman vaikutuksensa siihen on antanut käsitys, että eläimet ovat sieluttomia koneita. Toisaalta lihaa syödään vain, koska aina ennenkin on syöty.
“Eläimiä on täytynyt käyttää ravinnoksi vaihtoehtojen puuttuessa. Nykyään vaihtoehtoja on.”
Joulukuun alussa ilmestyi Tilastokeskuksen julkaisema Suomen tilastollinen vuosikirja 2007. Sen mukaan suomalainen syö keskimäärin 72 kiloa lihaa vuodessa. Entinen juhlaruoka on nykyään itsestäänselvä osa päivittäistä ruokavaliota. Liha on halpaa. Suomessa valtio tukee maataloutta ja lihatuotantoa kovalla rahalla ja tuki pitää lihan kuluttajahinnan alhaalla. Maataloustukiin liittyvä keskustelu on tälläkin hetkellä käynnissä, kun eu:n alun perin väliaikaiseksi tarkoitettuja 141-tukia ollaan epäämässä Suomelta.
Eurooppatiedotuksen uutinen kertoi 28. marraskuuta, että EU-komission mukaan suomalaiset sika- ja siipikarjatilat eivät tarvitse lisätukea, koska molemmilla aloilla on Suomessa ylituotantoa.
Valtio aikoo maksaa kansallisella 141-tuella eli verovaroin Etelä-Suomen tiloille vakavien vaikeuksien tukea. Ilman tukea eteläsuomalaiset tilat eivät ole kilpailukykyisiä esimerkiksi Tanskan ja Ruotsin maatilojen kanssa.
Maa- ja metsätalousministeriön laskelman mukaan tukien osuus sikatilojen tulonsaannista on 35 prosenttia. Sikala saa siis kolmanneksen tuloistaan tukiaisina. MTV3 uutisoi 21. marraskuuta, että 141-tuen osuus sika- ja siipikarjatiloilla on 63 prosenttia maataloustulosta, kun mukaan on laskettu eläintuet ja tukikokonaisuuden yhteydessä neuvotellut peltotuet.
”Tietysti tuottajien ja viranomaisten etu olisi saada ihmiset uskomaan, että kyse on vain parista mädästä omenasta, jotka voidaan valvonnalla poistaa ja palauttaa näin luottamus eläinten hyvään hoitoon”, aktivistit toteavat toisella haastattelukerralla, viikko kuvien julkaisun jälkeen.
He pohtivat kuvista noussutta julkista keskustelua, joka on pyörinyt lähinnä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran kannanottojen ympärillä.
“Eviran yritys siirtää valvontavastuu aktivisteille on aika vastenmielinen.”
Evira yritti kääntää huomion valvonnan epäkohdista syyttämällä aktivisteja julkisuushakuisuudesta. Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio ihmetteli, miksi aktivistit kuvasivat eläinten olosuhteita vuoden, eivätkä tehneet rikosilmoitusta heti kun huomasivat eläinoikeusrikoksia.
”Nyt kun Evira on itse sanonut, ettei tiloilta ole löytynyt mitään poikkeuksellista, on melko helppo olla samaa mieltä. Kysymyksessä eivät ole poikkeustapaukset, vaan suomalaisen eläintuotannon arkipäivä. Evirassa varmasti tiedetään tämä”, aktivistit kuittaavat.
Ei tarvitse olla raketti-insinööri ymmärtääkseen, että eläintuotannon tilanne oli mahdollista paljastaa ainoastaan esittelemällä koko materiaali kerralla. Yksittäiset rikossyytteet olisivat vain tuoneet lukot eläintilojen oviin.
”Keskusteluun on sisältynyt aika huvittaviakin piirteitä. Aluksi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kielsi kuvien olevan Suomesta, samaan aikaan kun hänen tyttärensä myönsi, että osa niistä oli otettu Anttilan perheen sukutilalta. Uskoisin, että käytyjen tilojen suuri määrä osoittaa, että kyse ei ole poikkeustapauksista.”
Aktivistit toivovat, että Evira ja maa- ja metsätalousministeri Anttila kantaisivat vastuunsa.
”Nyt kun vielä maa- ja metsätalousministeri Anttilakin on todennut, ettei sääntöjä tarvitse muuttaa, täytyy päätellä että kuvissa esitetään sellainen eläintuotannon todellisuus, jolla on valtion maatalousasioista päättävän ministerin hyväksyntä.”
”Viranomaisvalvonta ei siis ole ratkaisu mihinkään, vaan tehotuotanto pitää kyseenalaista kokonaisuudessaan.”
Hannele Huhtala
_______________
Broilerihallin epätoivon massa
Eläinaktivistit kuvasivat 21 broileritilalla viime vuoden aikana. Tilat vastaavat noin 25 prosentista Suomen broilerituotannosta. He kuvasivat myös 20 munantuotantoon keskittyneessä häkkikanalassa. Ajatus kinkun sijaan siipikarjan tuotteisiin siirtymisestä ei takaa, että liha tulisi sen paremmista oloista.
”Vierailin kuvaamassa ensimmäisen kerran juuri valtavassa broilerihallissa. Se oli hirvein kokemus. Yhdessä hallissa on 20 000 eläintä, suurin piirtein 20 eläintä neliömetrissä. Kuvasin kuolemaisillaan olevia tipuja, joista tietää, että ne eivät enää nouse turpeelta, vaan kituvat hiljaa hengiltä”, eläinoikeusaktivisti Mikko Tammela kertoo.
Eläinaktivistit kohtasivat broilerihalleissa aggressiivisia lintuja ja sekä lintuja, jotka kärsivät pahoista sulkavaurioista. Broilerit tunnistavat keskimäärin 20–30 lajitoveriaan ja luonnossa ne eläisivät hierarkkisessa nokkimisjärjestyksessä. Kun samassa hallissa onkin 20 000 lajitoveria, nokkimisjärjestys ei säily, vaan eläimet joutuvat jatkuvasti uusiin taisteluihin lajitoverien paljoudessa.
”Kolme prosenttia broilereista kuolee ennen teurastusta viiden viikon iässä. Eläimet kuolevat nälkään, janoon, sydänsairauksiin ja jalkavikoihin”, Tammela listaa.
Häkkikanaloiden häkeissä lojuu kuolleita kanoja, joiden joukossa samassa häkissä asuvat yksilöt joutuvat elämään. Suurissa kanaloissa eläimiä on niin paljon, ettei niiden siisteydestä pystytä pitämään huolta.
Hannele Huhtala
_______________
Elämä mallillaan
Kävin perheeni kanssa maaseutumessuilla, olenhan maaseudun kasvattina viettänyt lapsuuteni navetoissa ja heinäladoissa. Sittemmin navetat ovat tyhjentyneet ja homma siirtynyt suurempiin yksiköihin muihin kyliin.
Marraskuiseen Helsingin Messukeskukseen oli raahattu kaikki dinosauruksen kokoisesta metsäkoneesta hassuun huopahattuun. Tiloihin oli rakennettu kokonaisen turkistarhan lisäksi myös puurakenteisia aitauksia, joissa eläimiä sai ihailla ja kurotella taputtamaan. Tilavassa häkissä käyskentelivät myös viereisen kuvan lastenkirjamaisen kauniit kanat ja komea kukko.
Erääseen karsinoista sai jopa mennä sisään. Noin 10 neliömetrin tilaan puhtaille oljille oli nukahtanut kolme pikkusikaa, joita lapset ja aikuiset rynnivät silittämään. Aitauksen viereisellä tiskillä oli myytävänä kasa ruusunpunaisia pehmopossuja.
Voiman kuvatoimittajana olin kuluttanut edelliset kolme päivää kahlaten oheista Oikeutta Eläimille -järjestöltä saamaamme kuvamateriaalia. Vieressä seisseen herrasmiehen lausahdus jäi soimaan päähäni:
”Mikäs siinä on makailla, vatsa täynnä ja elämä mallillaan.”
Klaus Welp
_______________
Eläinaktivistin manifesti
Osallistuin projektiin vuoden ajan vierailemalla tiloilla, ajelemalla ympäri Suomea, kuvaamalla ja vartioimalla öisillä pihoilla.
Tiloilla käyminen on vaikuttanut valtavasti tapaani ymmärtää eläinten ja ihmisten välistä eettistä suhdetta. Mikään ei välittömämmin auta ymmärtämään eläinten tilannetta kun niiden kohtaaminen tuotantotiloilla. Massoittain yksilöitä, joiden elämä on rajattu ja suljettu ahtaisiin halleihin. Jokaisen eläimen näkeminen aiheuttaa välttämättömän kysymyksen: entä jos tämä eläin olisi saanut elää vapaana? Entä jos sen ei olisi ollut välttämätöntä kuolla? Entä jos rahatalouden ei sallittaisi ulottua päättämään yksilöiden elämästä ja kuolemasta näin brutaalilla tavalla? Vapaus on käsite, jonka jokainen ymmärtää jollain tasolla. Ja sen puuttuminen näistä tiloista on niin totaalinen asia, joka lyö jokaista päin kasvoja, joka uskaltaa nähdä.
Näkeminen on ymmärtämistä ja sitä seuraa toiminta. Nyt näette kuvamateriaalia, joita olemme ottaneet siksi että asiat vihdoin muuttuisivat. Näette pienen kananpoikasen piipittävän ilman turvaa nälkäkuoleman partaalla tai niskastaan vammautuneen linnun kiertävän loputonta ympyrää rujon niskansa ympäri, vailla toivoa päästä ruokailemaan – enää koskaan. Toivon, että en enää koskaan joutuisi kohtaamaan mitään sellaista mitä kohtaisin yöllisillä retkillämme. Mutta niin kauan kuin tämän kärsimyksen tuottaminen eläville yksilöille on laillista, arkista ja yhteiskunnan tukemaa en voi kääntää katsettani pois. Ihmiset ovat tottuneet huolehtimaan perheestään ja ehkä jopa lemmikkieläimistään. On vihdoin koittanut aika, jolloin huolehtiminen on ulotettava kaikkiin eläviin ja tunteviin yksilöihin. Ei pitäisi olla mahdollista, että jotain eläviä olentoja voi tappaa, syödä tai käyttää vaatteiksi. Tämän on vihdoin loputtava.
Nimettömänä pysyttelevän aktivistin kannanotto
Voima
