Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala on siitä poikkeuksellinen lobbari, että hänellä ei ole omaa etua ajettavanaan. Ainoastaan yhteiskunnan etu.
Ulkona paukkuvat talven ensimmäiset pakkaset, mutta kuuma kahvi lämmittää kansalaisjärjestö Finnwatchin toimistolla hääriviä työntekijöitä. Heitä on tosin ainoastaan kolme: toiminnanjohtaja Sonja Vartiala ja hänen kaksi kollegaansa. Toinen on jo kahdeksan vuotta Finnwatchilla työskennellyt tutkija Päivi Pöyhönen ja toinen lakimies Henri Telkki.
”Henri aloitti juuri työt meillä. Hän on ensimmäinen juristimme”, Vartiala sanoo tyytyväisenä.
Juristille Finnwatchissa riittääkin käyttöä, sillä järjestön viime vuonna julkaisema vähittäiskauppaketjujen tuotemerkkien vastuullisuutta käsitellyt raportti paljasti suuria epäkohtia etenkin ananasmehujen tuotannossa. Raportti avasi laajan julkisen keskustelun yritysten globaalista vastuusta.
Thaimaassa kenttätutkimusta Finnwatchille tehnyt tutkija Andy Hall joutui ongelmiin, sillä mehuyhtiö Natural Fruit uhkasi haastaa hänet oikeuteen. Lisäksi Natural Fruit vaati jättimäisiä korvauksia raportin julkaisemisesta. Raportti paljasti, että mehujen valmistuksessa on käytetty pakkotyövoimaa. Apu-lehden haastattelussa Hall totesi, että jos hän olisi thaimaalainen, hän olisi jo kuollut.
Myös Suomessa Finnwatch saa raporteistaan toisinaan kylmää palautetta kansalaisilta, yrityksiltä ja etujärjestöiltä.
”Meiltä kysytään usein, että miksi joku firma otetaan tikunnokkaan. Me haluamme nostaa epäkohtia konkreettisesti esille”, Vartiala sanoo.
Viranomaisten voisi kuvitella pitävän huolen siitä, että yritykset toimivat sääntöjen mukaan. Vartiala pudistaa päätään.
”Yrityksillä ei ole mitään velvoitetta noudattaa ihmisoikeuksia Suomen ulkopuolella. Jos kohdemaassa, jossa tuotteet valmistetaan, on esimerkiksi korruptiota ja ihmisoikeuksia katsotaan läpi sormien, niin ei ole olemassa mitään mekanismia puuttua siihen.”
Kolmikymppinen Vartiala on ehtinyt työskennellä järjestösektorilla jo noin kymmenen vuoden ajan. Hän päätyi Finnwatchille ihmisoikeusjärjestö Amnestylta. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa reilun kaupan parissa.
Vartiala kertoo havahtuneensa ihmisoikeus- ja yritysvastuuasioihin lukiossa. Porissa asunut Vartiala ja hänen ystävänsä kävivät usein Tampereen H&M-vaateliikkeessä ostosreissuilla, joita Vartiala kuvaa ”pyhiinvaellusmatkoiksi”.
”Yhtenä päivänä telkkarista tuli jokin H&M-vaateketjua ja sen tuontantoa käsitellyt dokumentti. Me juteltiin siitä kavereiden kanssa pihalla. Muut olivat ihan, että mitä sillä on väliä, miten vaatteet tuotetaan”, hän muistelee.
Vartialan ohjelma sai kuitenkin kiinnostumaan globaalista kaupasta. Hän lähti mukaan maailmankauppa-aktivistiksi ja päätyi opiskelemaan kestävää kehitystä Turun ammattikorkeakouluun.
”Kun nuorena ei tiedä, mitä kaikkea maailmassa on, niin valitsin sellaisen tien.”
Kymmenen vuotta myöhemmin Finnwatch on Vartialan johdolla noussut tärkeäksi yhteiskunnallisen keskustelun herättäjäksi. Se on melkoinen saavutus organisaatiolta, jolla on vain kolme työntekijää ja noin 186 000 euron vuosibudjetti.
Viime vuonna Finnwatch julkaisi viisi raporttia, teki monia seurantajuttuja aiemmista raporteista ja oli jatkuvasti yhteydessä mediaan. Lisäksi järjestön työntekijät osallistuivat lähes viikoittain johonkin yritysvastuuta käsittelevään keskustelutilaisuuteen.
Toisin kuin pohjoismaiset sisarjärjestönsä, Finnwatch ei saa lainkaan julkista perusrahoitusta toiminnalleen. Rahat tulevat jäsenjärjestöiltä, kuten ammattiliitoilta ja muilta yritysvastuusta kiinnostuneilta järjestöiltä. Lisäksi EU ja ulkoasiainministeriö tukevat toimintaa summalla, joka muodostaa noin neljänneksen järjestön budjetista.
Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa vastaavien järjestöjen toimintaa tuetaan pääosin verovaroin. Niissä maissa on Vartialan mukaan ymmärretty, että yritysmaailma tarvitsee jonkinlaisen vahtikoiran. Suomessa sen sijaan esimerkiksi ulkoministeriön rahoitusta on haettava joka vuodelle erikseen.
Tänä vuonna Finnwatchilla on enemmän rahaa käytössään kuin koskaan aiemmin. Silti järjestön toimintaa pyöritetään Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa entisen kampaamon pienissä toimitiloissa. Vartiala on tyytyväinen tilanteeseen, vaikka hänen oma toimenkuvansa vaatii melkoista akrobatiaa.
”Onhan tämä mahdoton toimenkuva: pitää esiintyä jatkuvasti julkisuudessa, olla rautainen substanssiosaaminen ja lisäksi taitoa kirjoittaa asioista selkeästi.”
Suomessa toiminnan rahoittajista löytyy työntekijöiden etujärjestöjä, mutta ei lainkaan työnantajia. Vartialan mukaan järjestön säännöt estävät rahoituksen vastaanottamisen yrityksiltä. Hän myös epäilee, olisiko esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK) mitään kiinnostusta tukea heidän työtään.
”Meidän ei tarvitse miellyttää ketään. Teemme yhteistyötä niiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneista yritysvastuusta.”
Finnwatchin suurimmaksi vastavoimaksi näyttääkin nousevan juuri EK. Tammikuun alussa Finnwatch julkaisi raportin suomalaisten pörssiyhtiöiden käyttämistä holding-yhtiöistä. Raportista kävi ilmi, että 20 suurimmalla suomalaisella pörssiyhtiöllä on veroparatiisin määritelmät täyttävissä maissa jopa 225 tytäryhtiötä. Suurin osa sijaitsee sellaisissa maissa, joissa holding-yhtiöitä käytetään juuri verotaakan keventämiseksi. Kyse on siis aggressiivisesta verosuunnittelusta.
Asiasta syntyi nopeasti laaja julkinen keskustelu. Muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat uutisoivat raportin tulokset näyttävästi. Elinkeinoelämän keskusliitto vastasi asiantuntijalausonnolla, jossa raporttia ja sen löydöksiä vähäteltiin.
”EK pyrkii vähättelemään asiantuntemustamme. He yrittävät tietoisesti tehdä veroasioista kansalaisille vaikeasti seurattavia”, Vartiala sanoo.
Finnwatch vastasi ampumalla EK:n väittämät yksitellen alas. Myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Suomen Yrittäjät, eli pk-yritysten etujärjestö, yhtyivät Finnwatchin kritiikkiin.
Suomen Yrittäjien huolena on se, että esimerkiksi terveysalalla pienten paikallisten toimijoiden on mahdotonta kilpailla kansainvälisten firmojen kanssa. Suuret voivat kiertää veroja, mutta pienten toimijoiden on pakko pelata sääntöjen mukaan.
Mistä EK:n päinvastainen näkemys sitten kumpuaa? Eikö yritysvastuuasioiden nostaminen ole kaikkien yritysten kannalta hyvä asia?
”EK näkee, että yritysten hallinnollista taakkaa ei tule lisätä missään tilanteessa. Tähän tavoitteeseen on myös Suomen hallitus sitoutunut”, Vartiala toteaa.
Tilanne vaikuttaa turhauttavalta. Jyrki Kataisen johtaman kuuden puolueen hallituksen hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan yritysten taakkaa ei pidä kasvattaa. Samassa ohjelmassa lukee, että veronkiertoon ja harmaaseen talouteen pitää puuttua.
Tässä väännössä yritysten näkökulma voittaa. Esimerkkinä Vartiala mainitsee yritysten maakohtaisen raportoinnin. Maakohtainen raportointi tarkoittaa sitä, että yritysten pitää raportoida tilinpäätöksen yhteydessä kussakin maassa maksamansa verot. Tämänhetkisessä luonnoksessa raportointi koskisi alkuun vain luonnonvaroja hyödyntäviä yhtiöitä eli öljy- ja kaasuyrityksiä, kaivannaisteollisuutta sekä aarniometsien hakkuuta harjoittavia yrityksiä.
”Meille selvisi, että Suomen kanta oli EU:ssa ollut, että maakohtaista raportointia lykätään tulevaisuuteen. Juhlapuheissa puhutaan yhtä ja neuvotteluissa toimitaan toisin”, Vartiala kritisoi.
Hän on huolestunut siitä, että yritysten ääni kuuluu EU:ssa paljon vahvemmin kuin kansalaisten. Toisena ongelmana hän näkee sen, ettei media ole kyennyt kertomaan riittävän selkeästi, mitä EU:ssa tapahtuu. Näin EU:n merkitys esimerkiksi yritysvastuuasioissa jää etäiseksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Yrityksille jää jälleen enemmän tilaa ajaa omia agendojaan läpi kaikessa rauhassa.
Sen sijaan kotimaassa Finnwatch on Vartialan johdolla, eli viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana, onnistunut saamaan itselleen huomattavasti lisänäkyvyyttä. Raporteista on kirjoitettu näyttävästi. Pelkkä näkyvyys ei ole Vartialalle riittävä mittari. Hän haluaa saada aikaan myös muutoksen yhtiöiden suhtautumisessa yritysvastuuseen. Mediajulkisuus on vain yksi väline tavoitteen saavuttamiseksi.
”Finnwatchilla alkaa olla sellainen asema, että ministeriöt pyytävät meiltä lausuntoja. Lisäksi käymme jatkuvasti tapaamassa virkamiehiä.”
Merkittävimmät hankkeet, joihin Finnwatch tällä hetkellä pyrkii vaikuttamaan, ovat maakohtaisen raportoinnin lisäksi harmaan talouden ja veronkierron kitkeminen EU:ssa. EU-asioissa Finnwatch tekee runsaasti yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa, sillä EU:ssa tapahtuvan lainsäädännön seuraaminen on pienelle järjestölle työlästä.
”Suomen kantojen seuraaminen EU:ssa ei ole mikään piknik. Me joudumme valitsemaan aika tarkkaan ne taistelut, joihin lähdemme”, Vartiala sanoo.
”Mutta ei tässä hommassa tule kyyniseen ahdistukseen vaipua!”
Keskustelu palaa jälleen rahoitukseen. Mikä olisi Finnwatchille unelmatilanne?
”Ei meillä ole tarvetta tolkuttomasti kasvaa. Jos meillä olisi varaa pitää viisi täyspäiväistä työntekijää, ehtisimme panostaa enemmän kansainväliseen yhteistyöhön.”
Vartiala ei uskalla arvioida, millä tolalla globaalit yritysvastuuasiat ovat viiden tai kymmenen vuoden päästä. Hän kuitenkin toivoo, että muutamissa keskeisissä asioissa päästäisiin kunnolla eteenpäin.
”Olisi tärkeää saada juridisesti velvoittavat ihmisoikeuksien arvioinnit osaksi yritysvastuuta. Se voitaisiin tehdä kansallisesti jo nyt. Lisäksi pitäisi olla jokin kansainvälinen riippumaton oikeuslaitos, johon rikkomukset voisi viedä käsittelyyn”, Vartiala luettelee.
”Niin, ja se maakohtainen raportointi.”
_______________
Näin Finnwatch tutkii
Finnwatchin tutkimuskohteet määritellään järjestön toimintasuunnitelmassa vuodeksi kerrallaan. Samalla järjestö päättää, millä aikataululla kustakin aiheesta vuoden aikana tiedotetaan ja millaisia teemoja järjestö pyrkii ajamaan eteenpäin. Raportit sisältävät monesti kenttätutkimusta maista, joissa alkutuontanto tapahtuu.
Esimerkiksi suurimpien suomalaisten vähittäiskauppojen, eli S-ryhmän, Keskon, Tuko Logisticsin ja Lidlin, omien tuotemerkkien vastuullisuutta selvittänyttä raporttia varten Finnwatch pyysi tutkija Andy Hallia tekemään kenttätutkimusta paikan päällä Thaimaassa.
”Me käytämme kenttätutkimuksiin aina paikallisia asiantuntijoita, mutta tutkimusta johdetaan meidän toimistolta käsin”, Vartiala kertoo.
Kenttätutkimuksissaan Finnwatch saattaa esimerkiksi käydä selvittämässä tilannetta tehtailla ja haastattelemassa työntekijöitä. Toisinaan yhteyden saaminen voi olla vaikeaa, sillä monissa kulttuureissa työpaikan ongelmista ei haluta puhua ulkopuolisille.
Finnwatch selvittää myös muun muassa sitä, miten paikallinen lainsäädäntö suhtautuu kansainvälisiin sopimuksiin ja mikä on kohdemaassa elämiseen riittävä palkka. Vartiala kuvailee prosessia melkoiseksi palapeliksi.
”Kun materiaali on kerätty, siitä koostetaan raportti Suomessa. Samalla tutkimuksen kohteena oleville yrityksille annetaan mahdollisuus kommentoida esiin nousseita asioita.”
Finnwatchin eettisissä ohjeissa määritellään, että yritykselle annetaan vähintään kaksi viikkoa aikaa kommentointiin ja aineiston läpikäymiseen. Vartialan mukaan keskusteluja käydään usein pitempäänkin.
Raportin julkaisun jälkeen Finnwatch tekee vielä seurantaa siitä, millaisiin toimiin yhtiöt ryhtyvät korjatakseen havaitut ongelmat. Mutta mitä tapahtuu, jos rikkomuksia ei löydy? Jätetäänkö raportti julkaisematta?
”Valitettavasti niin hyvää tilannetta ei ole vielä tullut eteen. Aina on löytynyt korjattavaa, vaikka kaikkein törkeimpiä työntekijöiden oikeuksien loukkaamisia ei aina ilmenisikään. Raportit julkaistaan joka tapauksessa”, Vartiala sanoo.
Jari Hanska
