Pääkirjoitus: Tässä Voiman numerossa ruoditaan demarien sisäistä politiikkaa ja talouspolitiikkaa.

Työelämän supistukset ajavat työyhteisöjä yhä tiukemmalle. Samaan aikaan työntekijöiltä vaaditaan yhä enemmän. 1980-luku jähmettyneine rakenteinen on ollut 15 viime vuotta maan pahin kirosana.

Enitenhän halveksuntaa aiheuttivat tehottomuus ja eläkevirkaluuserit, jotka eivät olleet kehittyneet lainkaan virkaan astuttuaan. Vastakohtana syntyi ajatus todellisesta sitoutumisesta työhön, jolla on oikea merkitys. Tätä viriteltiin vapaaehtoistyössä ja oman elämän aktivismissa yhtä lailla kuin yritysmaailmassa. Esa Saarinen yhtäällä, kansalaisaktivistit toisaalla. Jotkut peräsivät luovaa taloutta, toiset taistelivat eläinoikeuksien puolesta pahimman laman aikaan. Kun Suomella alkoi mennä paremmin, puhkesi kukkaan globalisaatiokritiikki. Taistelu paikasta työelämässä jäi vähemmälle.

Nyt olemme tilanteessa, jossa mitään 1980-luvun pysähtyneisyyden ajasta ei ole enää jäljellä. Muutokset on viety läpi uskomattoman nopeasti, mutta kuinka moni oikeasti halusi tätä?

Tässä Voiman numerossa ruoditaan demarien sisäistä politiikkaa ja talouspolitiikkaa. Osku Pajamäki sälyttää pamfletissaan Ahne sukupolvi vastuun suurten ikäluokkien harteille. Vuosina 1945–49 syntynyt sukupolvi on paljolti myös vallassa oleva demarisukupolvi.

Thomas Wallgren puolestaan perustelee Voiman haastattelussa, miksi pitkän linjan aktivisti on liittynyt puolueeseen, demareihin. Wallgrenin tehtävänä on pelastaa usko äänioikeuteen ja edustukselliseen demokratiaan ja siinä sivussa palauttaa maa tolalleen.

Kuitenkin aina kirjoittaessani tuon d-alkuisen sanan tuntuu kuin kiroilisin. Demariviha vihreissä ja vasemmistossa elää edelleen. Ettekä te, rakkaat lukijat, ole lukijatutkimuksissamme juurikaan demareita kannattaneet. Jokohan olisi aika ottaa omat asiat vakavasti? Demareissa tai joissakin muissa puolueissa.

Kimmo Jylhämö