Jamaikalainen musiikki sai jalansijaa 1960-luvun Britanniassa.

JAMAIKALAINEN MUSIIKKI sai jalansijaa 1960-luvun Isossa-Britanniassa. Samaan aikaan Jamaikalla vaikuttaneet rude boy -nuorisogangsterit keräsivät mainetta englantilaisten työväenluokkaisten modien keskuudesta. Nuoret kuuntelivat skata ja ajoivat hiuksensa lyhyiksi. Skinheadit yhdistivät mod- ja rude boy -vaikutteet omaksi liikkeekseen, jota yhdisti vahva luokkatietoisuus ja myös yhteenotot etnisten ryhmien välillä muodostuivat tavaksi. Tosin yhteenotot skinien keskenkin olivat arkipäivää, eivätkä skinit olleet ainoita huligaaneja yhteiskunnallisten mullistusten keskellä seilaavassa Englannissa.

SUOSIONSA HUIPUN skinhead-ska ja -reggae kokivat 1960-luvun lopussa. Vuosikymmenen loppuun mennessä liike kasvoi jo niin suosituksi, että valtavirtabändit, kuten Slade, omaksuivat ulkoasunsa skineiltä.

1970-luvulla syntynyt punkliike pirstoi skinirintamaa entisestään ja 1980-luvun lähestyessä äärioikeistolaiset liikkeet, National Front etunenässä, alkoivat lähestyä skinejä, joista monet työläistaustaisina kärsivät taloudellisesta lamasta. Kun käännytystyö tuntui osin onnistuvan, alkoi riemu mediassa ja uusnatsien keskuudessa. Englantilaisen ja jamaikalaisen katukulttuurin ympärille syntynyt liike on siitä alkaen määrittynyt yleisessä keskustelussa enemmän antisemitistiseksi kuin esimerkiksi streittariliikkeeksi.

Nykyäänkin skinien joukossa on lukuisia alaryhmiä, jotka sietävät toisiaan vaihtelevalla menestyksellä. White power -, straight edge – ja gay-skinien yhteisenä ominaisuutena on enää vain hiustyyli ja vahva sitoutuminen omaan ryhmään.

Dawning of a New Era – The Roots of Skinhead Reggae. Trojan Records 2005.

Jari Tamminen