Taiteilija-aktivisti Ange Taggart hoitelee kaupunkimaastureita ja limsa-automaatteja.
KUN ENSI KERTAA TAPASIN Ange Taggartin, kiinnittyi huomioni hänen nuorekkaita kasvojaan ympäröiviin valkoisiin hiuksiin ja suuriin, eloisiin silmiin. Taggart oli pukeutunut mustaan, virallisen näköiseen takkiin, jonka selässä luki valkoisella: INSECURITY. Vähän niin kuin epäjärjestysmies, mutta sitäkin epävarmempi.
Istuimme Helsingin Kalliossa vaasankatulaisessa baarissa oluella No Border -mielenosoituksen jälkeen.
Ihmettelin mielessäni minkälainen taiteilija suuntaa mielenosoituksiin heti uuteen maahan ja kaupunkiin saavuttuaan.
Keskustellessamme kävi ilmi, että yksi Taggartin taiteen taustavaikuttimista on Englannin Poll tax -kapina, joka kohdistui Margaret Thatcherin hallituksen pyrkimyksiin ajaa läpi tasaveroa. Vuonna 1990 kapina huipentui 200 000 ihmisen mielenosoitukseen. Sen yhteydessä tuhottiin useita taloja sekä poltettiin autoja Lontoon keskustassa.
POLIITTINEN KÄSITETAITEILIJA Ange Taggart vaikuttaa nyt suorastaan kotiutuneen Suomeen. Viime keväänä hän vietti useampia kuukausia Helsingissä HIAP-residenssitaiteilijana Kaapelitehtaalla, opetti performanssitaidetta Turussa, järjesti näyttelyn ja elokuvanäytöksiä.
Jatkoa seuraa tänä syksynä. Taggart palaa syyskuun alussa Suomeen osallistuakseen Anti-festivaalitaidetapahtumaan Kuopiossa. Luvassa on todennäköisesti ainakin painia kierrätysshoppailijoiden kanssa.
”Olen jossakin aktivistin ja taiteilijan välimaastossa, mutta haluan myös olla paljon muuta. Olisi typerää määritellä itseään liikaa”, Taggart pohtii.
Aktivisti Taggartille tuskin olisi annettu ilmaiseksi käyttöön huonetta Linnunlaulussa sijaitsevasta valtavasta puuhuvilasta. Taiteilija Taggartille sellainen tarjottiin. Aktivistin luonteesta kielii se, että Taggart majoitti huoneensa lattialle vanhan toverin Isosta-Britanniasta sekä polvivammaisen eteläeurooppalaisen.
ANGE TAGGARTILLA ON ILMIÖMÄINEN KYKY löytää mielenkiintoisia yhteistyökumppaneja. Osa hankkeista ja verkostoitumisesta sijaitsee tukevasti taidemaailmassa – huolestuttavan lähellä niitä, jotka hän viskaa halveksien kaatoluokkaan fine art – jotkin yhteistyöhankkeet ovat aktivistien käytännöistä ja toiminnasta lähtöisin.
Taggart on myös ollut mukana antamassa uutta merkitystä tavaranpalvonnalle. Hänen luomansa Praying to Products-verkoston performansseissa ostoskeskukseen astutaan kuin kirkkoon ja rukoukset osoitetaan myytäville tuotteille. Hän on myös yhdistänyt nämä espanjalaiseen Yomangoon, joka luo myytävien esineiden varastamisesta taidetta.
Barcelonalaisen taideinstituutin CCCB:n vieraana Taggart osallistui viime kesänä InMotion-tapahtumaan ja otti osaa saksalaisen Liga-projektin radiobalettiin.
”Noin sadalla radiobaletin osallistujilla oli pienet radiovastaanottimet ja nappikuulokkeet, joista vastaanotimme käskyjä. Lopputuloksena oli siis täydellisen koordinoitua ja samalla spontaanilta vaikuttavaa toimintaa. Esimerkiksi olimme ostoskeskuksessa ja aloimme kaikki samalla hetkellä käskystä kääntää esillä olevia vaatteita nurinpäin”, Taggart kertoo.
TÄNÄ KESÄNÄ Ange Taggart sai lainaan kuvittaja Chris Grahamin Cocka-Cola-teoksen. Graham tekee suuryrityksiä kritisoivaa kuvanveistoa, ja kun Taggart näki kuvan Grahamin strap-on-dildosta, jossa dildo on korvattu mustaksi maalatulla Coca-Cola-pullolla, sitä oli pakko päästä kokeilemaan.
”Yhtiöt nussivat meitä vasten tahtoamme joka päivä, ja minua yllättää se, että vastarintaa sitä vastaan ei ole enemmän. Kun laitan päälle Cokis-dildon ja nussin Cokis-automaattia tai uutta kaupunkimaasturia, se on kuin väkivaltainen teko. Minä raiskaan ne esineet. Annan takaisin, hoitelen ne. Olen hoitohenkilökuntaa”, Taggart sanoo.
Taggart on myös kulkenut provosoivasti pukeutuneena, sama cola-pullodildo lyhyen hameen alla yöllä ja seisoskellut kadunkulmissa, piilossa olevan kuvaajan tallentaessa ohiajavien miesten reaktioita.
”Nostelin hametta ja annoin ohi ajavien autoilijoiden nähdä Cokis-pulloni. Melkein heti yksi autoilijoista kiinnostui. Kun hän ajoi hitaasti ohi toista kertaa, lähdin kulkemaan korttelin toiselle puolelle pientä kujaa pitkin. Hän varmaan oli olettanut, että kuljen toiselle puolelle ja istui siellä autossaan odottamassa. En huomannut häntä ennen kuin olin kiivennyt omaan autooni kuvaajan kanssa. Kun laitoimme automme valot päälle, valokeilat osuivat suoraan mieheen. Kun hän tajusi, että istuin siinä kameramiehen kanssa, mies näytti ihan autonvaloihin paniikissa jähmettyneeltä jänikseltä”, Taggart kertoo.
”Toisella kertaa pysähdyin yökerhon ulkopuolelle, huomasin uutuuttaan kiiltävän, seksikkään kaupunkimaasturin ja päätin hoitaa sen. Olin polvillani auton takana tunkemassa cola-pulloa pakoputkeen, kun yökerhon ovimies, sellainen niskaton iso korsto, ryntäsi ulos. Se oli tietenkin hänen autonsa, ja pysäköity niin, että näkyi yökerhon valvontakamerassa. Ei siinä auttanut muuta kuin juosta.”
”TAITEILIJAT JA AKTIVISTIT ottavat erilaisia, vaihtelevia riskejä. Riskit vaihtelevat myös tilanteen ja paikan mukaan. Pääosin aktivistit ovat niitä, joiden henki on vaarassa, mutta esimerkiksi taiteilijat elävät Burman sotilasdiktatuurissa jatkuvan uhan alla. Ja nykyään Isossa-Britanniassa turvallisuuskäsitteet ovat myös muuttumassa”, Ange Taggart arvioi.
Lontoon pommi-iskujen jälkeen Taggart sai tuttaviltaan lukuisia huolestuneita sähköpostiviestejä, joissa kyseltiin, oliko hän kunnossa. Hän kertoo vastanneensa niihin aika tiukkaan sävyyn.
”Varsinkin USA:sta tuli viestejä ihmisiltä, joiden olin uskonut olevan, noh, edistyksellisempiä. Irakissa ja Palestiinassa pommi-iskuja tapahtuu jatkuvasti, mutta niihin ei reagoida eikä niistä kirjoiteta. Ja meillä kuolee 30 000 ihmistä auto-onnettomuuksissa vuosittain. Pitäisikö ihmisten lähettää minulle huolestuneita kirjeitä joka kerran kuullessaan minun istuneen autossa tai ylittäneen kadun?”
Henkilökohtaiset huolestuneet viestit tuntuvat liioittelulta, mutta Taggart tietää, että tilanne on muuttunut. Kun ympärillä on hermostuneita poliiseja ja toimivaltuuksiaan omatoimisesti lisääviä vartiointiliikkeitä, myös aktivistien on arvioitava uudelleen toimintatapojaan.
”Skotlannin G8-kokouksen mielenosoituksissa tehokkaimmat tavat kohdata poliisirivistöt olivat luovia. Perinteisten, vakavien aktivismin keinojen lisäksi tulisi tässä tilanteessa toimia niin, että toinen osapuoli näyttää naurettavalta”, Taggart arvioi.
VASTARINTA ON TAGGERTIN ELÄMÄSSÄ läsnä jatkuvasti, ei pelkästään taiteessa, tai sitten suuri osa hänen jokapäiväisestä elämästään on taidetta. Hän puhuu teoistaan ja tekemisistään avoimesti.
”Sammuttelen aina myyntiautomaatteja, kun kuljen niiden ohi. Joko vedän piuhat irti tai etsin virtakytkimen. Ja Isossa-Britanniassa näkee tarroja colaautomaateissa. Niissä lukee: ’Tämä kone on eettisesti viallinen.’ Ihmiset vilkaisevat lappua, luulevat koneen olevan oikeasti rikki ja jatkavat matkaansa ostamatta mitään”, hän kertoo.
”Tällainen luova aktivismi on helppo tapa aloittaa myös muu toiminta. Ei tarvitse olla kauhean ryppyotsainen. Itse asiassa osa tehtävästäni on hauskuttaa ryppyotsaisia aktivisteja, saada myös heidät jaksamaan hiukan paremmin työssään, kun saavat välillä nauraa. Muuten näissä hommissa, vastarintaa tehdessään, palaa niin helposti loppuun.”
SUOMESSA ANGE TAGGART näkee loppuunpalamista suurempana ongelmana yleisen välinpitämättömyyden.
”Suomessa ristiriidat ovat ehkä lievempiä tai paremmin peiteltyjä. Shoppailukulttuuri ei ole yhtä sairaalloista kuin USA:ssa tai Isossa-Britanniassa eivätkä luokkaristiriidat yhtä jyrkkiä. Teillä ei ole samoja ääripäitä kuin meillä”, Taggart arvioi.
”Minusta tuntuu silti, että oppilaani Suomessa ovat innostuneet tekemään asioita. Se on tärkein onnistumisen mittari. Mikäli onnistun saamaan muita ihmisiä toimimaan, olen tyytyväinen.”
Taggart voi olla tyytyväinen myös siitä, että hänen verkkosivunsa vetävät 400 000 käyntiä vuodessa. Ja siihen, että hän on kasvavan verkoston ja liikkeen tärkeä osa. Vaikka se sitten tarkoittaakin luovimista kahden maailman, taiteilijoiden ja aktivistien, välillä.
Ange Taggartin töitä on jatkuvasti nähtävillä osoitteessa www.mydadsstripclub.com. Hän ilahtuu, jos häneen ottaa yhteyttä sen kautta.
Anti-festivaali Kuopiossa 15.–18.9. www.antifestival.com.
Markus Drake
