Jordan Seiler sabotoi mainostauluja & haluaa muuttaa kadut vapaaksi vyöhykkeeksi. ”Tavoitteemme on täysin epärealistinen”, Seiler kertoo Voimalle.
Tavoitteenamme on lopulta poistaa mainokset julkisista tiloista”, julistaa Jordan Seiler. ”Tavoitteemme on täysin epärealistinen”, hän kuitenkin toteaa.
Seilerin kipparoima Public Ad Campaign on järjestänyt juuri neljännen mittavan mainostauluvaltauksensa. Maaliskuussa kohteena oli Madridin keskusta, jossa sata valaistua mainostaulua kaapattiin parempaan käyttöön.
Kulttuurihäiriköiden ryhmä hankki viekkaudella ja vääryydellä avaimet, poisti kaupalliset tiedotteet ja laittoi niiden tilalle sadan taiteilijan ja aktivistin muotoilemia mietelauseita ja viestejä.
”Kyllähän me kaikki tunnemme nykyaikaisen mediateorian: mainonta on manipuloivaa ja luo tarpeita, joita ei muuten syntyisi. Se ei kuulu julkiseen tilaan.”
Alkujaan Seilerin hyökkäys katujen mainostauluja vastaan syntyi vihasta, jota hän koki huomattuaan, että kotikaupunki New York oli täynnä luvattomia mainospaikkoja. Seurasi NYSAT, eli New York Street Advertising Takeover. Seiler maalasi huhtikuussa 2009 kymmenien taiteilijoiden ja aktivistien kanssa 120 suuren mainostaulun päälle omia taideteoksiaan.
”Haluamme muistuttaa ihmisiä, että omaan elinympäristöönsä vaikuttaminen on mahdollista. Yksilöillä on oikeus viestiä ja kritisoida ympäristöään.”
Saman vuoden lokakuussa tempaus toistettiin.
”Jos vertaa nykytilannetta parin vuoden takaiseen, on muutos suuri. Ennen tempauksiamme mainostauluja oli aivan kaikkialla. NYSATin jälkeen kaupungin virkamiehet ottivat yhteyttä mainostilaa vuokraavaan firmaan. Pian heillekin selvisi, että heidän kaupungissaan oli yli 500 luvatonta mainostaulua.”
NPA City Outdoor -yhtiön kaikki mainospaikat olivat vailla lupia ja yhtiön oli luovuttava niistä.
Public Ad Campaign on sittemmin toteuttanut mainostilankaappauksia Madridin lisäksi myös Torontossa. Laittomana rehottavat mainostaulut eivät ole näiden kaupunkien ongelma. Silti kysymys julkisen tilan täyttävistä mainoksista on niissä akuutti, kuten kaikissa muissakin suurkaupungeissa ehkä Pjongjang pois lukien.
”Madridissa töissä oli hienoa niiden nimettömyys ja tekstipohjaisuus. Kriitikot eivät päässeet väittämään meidän ainoastaan hakevan näkyvyyttä itsellemme.”
Noin 1?500 dollarin budjetilla ja lahjoituksena saamansa lentolipun avulla Seiler organisoi mittavan työryhmän. MaSATin julisteet viihtyivät paraatipaikoilla noin viiden tunnin ajan, kunnes ne korvattiin kaupallisilla tiedotteilla.
Satojen vapaaehtoisten organisoiminen yhteiseen voimainkoitokseen on kuukausien urakka. Sata osallistuvaa taiteilijaa tarkoittaa tuhansia sähköpostiviestejä, mainospaikkojen kartoittaminen ja materiaalien haaliminen on täysipäiväistä työtä. Seiler ei silti viihdy kirjoituspöydän takana, takarivistä johtaminen ei kuulu Public Ad Campaignin toimintatapoihin.
”Rakastan käsieni likaamista, johdan esimerkillä”, Seiler virnistää. ”En voi pyytää muilta sitä, mitä en ole valmis tekemään itse.”
Seiler on saanut oman osansa negatiivisesta palautteesta. Häneltä on tivattu, että kenen luvalla hän omii katukuvaa, jos kritisoi mainostajia samasta.
”Nykissä mainostaulut olivat laittomia, joten meillä oli yhtä suuri oikeus käyttää tauluja alustoina kuin yhtiöllä oli oikeus ripustaa niitä. Nykin projektin aikana yhdeksän henkilöä pidätettiin.”
”Mainostajat ovat vihaisia ja hengittävät jatkuvasti niskaan. Mutta teen kaiken avoimesti ja omalla nimelläni.”
Seiler kaivaa verta nenästään, mutta uskoo koskemattomuuteensa.
”Heidän etunsa on ylläpitää vallitsevaa tilannetta, ja minun perääni lähteminen herättäisi ei-toivottua mediahuomiota. Toivottavasti kasvamme riittävän isoiksi ja kovaäänisiksi, jotta heidän on pakko reagoida meihin.”
Mikä mainoksissa Jordan Seileriä sitten korpeaa?
”Kritisoin julkisen tilan käyttämistä mainosalustana, en niinkään yksittäisiä mainoksia. En keskity mainossisältöihin, muut ovat tehneet sen jo niin hyvin. En häiriinny televisio- ja lehtimainoksista, koska voin katsoa toisaalle. Julkisen tilan täyttävät mainokset eivät anna tätä mahdollisuutta.”
Mainonnalla on myös tapana monopolisoida tila, jonka se omii itselleen.
”Ihmiset eivät kyseenalaista mainoksia. Mainokset luovat tulovirtoja ja ovat siten järkeviä ja ymmärrettäviä. Taide ja vapaa ilmaisu sen sijaan kommunikoivat ja luovat läsnäoloa. Niitä pitää syleillä ja niiden puolesta tulee taistella.”
”Julkinen tila, jossa voi odottaa odottamatonta, on paljon rikkaampi.”
_______________
Näkökulma: Kaappaajat
Mainostaulut omivat leijonanosan kaupunkien visuaalisesta ympäristöstä ja pääsy niihin on rajattu lähinnä maksukykyisille asiakkaille.
Taikissa opiskeleva Elissa Eriksson toteutti tammikuussa Haluan nähdä muutakin -taideprojektin, jossa mainostauluihin sijoitettiin mietelauseita. Noin 1?500 lahjoittajalta saadulla reilulla 6?000 eurolla hän vuokrasi 21 taulua viikoksi.
Nyt mainostilan myynyt JCDecaux ratsastaa Erikssonin projektilla. Yhtiö täyttää toukokuussa mainostelineet taiteella. Muutakin-kampanjan tiedotteen mukaan ”kampanjan yhtenä tavoitteena on herättää julkista keskustelua kaupunkitilan käytöstä ja sen ilmeestä”.
Rahastettuaan Erikssonia mainostilasta jo kertaalleen yhtiö ratsastaa hänen ideallaan ja sekoittaa samalla taiteen ja mainonnan rajapintaa.
”Tämä on reaktio Elissa Erikssonin kampanjalle. Luimme kampanjan palautetta ja poimimme sieltä 11 ideaa, jotka annoimme 11:lle julistetaiteilijalle toteutettavaksi”, JCDecaux’n Marketing Manager Laine Spellman kertoo kampanjan synnystä.
Lopulta Eriksson päätyi JCDecauxin mannekiiniksi, ehkä tahtomattaan. Vastarinta on mahdotonta?
Jari Tamminen
