Mitä tapahtui syyskuun 11. vuonna 2001? Fiktiot, faktat saati sitten muut tekeleet eivät ainakaan selvennä, mitä todella tapahtui.
“Kun Soufalle selvisi, että CIA oli tiennyt yli puolentoista vuoden ajan, että kaksi lentokonekaappareista oli Yhdysvalloissa, hän juoksi vessaan ja oksensi.”
Ali Soufa, amerikanlibanonilainen FBI-agentti tutki lokakuusta 2000 lähtien Jemenissä tapahtunutta hävittäjä U.S.S. Colen räjäytystä. Hänen haastatteluunsa perustuva artikkeli The New Yorker -lehdessä heinäkuussa kuvaa Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden välistä tiedon panttausta ennen vuoden 2001 syyskuun 11. terrori-iskuja.
CIA tiesi terroristien olevan Yhdysvalloissa, mutta ei välittänyt tietoa FBI:lle, koska pelkäsi sen pidättävän epäillyt ja näin paljastavan tietolähteitä.
United 93 -elokuvan tuottaja Michael Bronner puolestaan sai haltuunsa nauhoitukset ilmailuviranomaisten ja armeijan välillä tuona päivänä käydystä radioliikenteestä.
Artikkelissaan elokuun Vanity Fair -lehdessä hän kuvaa kaaosta ja sekasortoa, joka valtaa viranomaiset heidän jouduttuaan kohtaamaan odottamattoman tilanteen. Tästä seurasi ilmapuolustuksen täydellinen halvaantuminen.
”Henkilökunta joutui arvailemaan, mikä olisi kaappaajien kohde. Joku ehdotti, että kohde saattaisi olla Vapaudenpatsas – ja koko henkilökunta kauhistui. Yksi lennonvalvojista seurasi tutkaa ja ilmoitti koneen laskeutumisnopeuden joka 12. sekunti. Vasta viime hetkellä New York Centerissä tajutaan, että jonkun on otettava yhteyttä NEADS:iin (Koillinen ilmapuolustuskeskus).”
Samalla hetkellä, kun tieto välitetään ilmavoimille, lento United 175 iskeytyy WTC:n etelätorniin.
Google Video -sivuston yhtenä suosituimpana videona leviää Dylan Averyn ohjaama Loose Change -dokumenttielokuva. Julkisista lähteistä kerätyn materiaalin avulla dokumentti esittää vastaväitteitä viralliselle tarinalle ja kyseenalaistaa selitykset muun muassa WTC-rakennusten sortumisesta, Pentagoniin kohdistuneesta iskusta ja iskun motiiveista. Avery onnistuukin kasaamaan peräkkäin asetetuista kysymyksistä jatkumon, joka silkalla massallaan asettaa virallisen selityksen epäilyksenalaiseksi.
Kysymysten roiskiminen tuskin on pätevin menetelmä todistaa väitteitään, mutta silti dokumentti tekee sen missä valtamedia on toistuvasti epäonnistunut kuluneiden vuosien aikana. Se esittää kysymyksiä, jotka kaipaavat edelleen vastauksia.
Loose Change on puolestaan tyrmätty yksityiskohtaisesti ja perusteellisesti toisaalla netissä. Samat väittämät on tulkittu täysin käänteisesti ja tilanne saatu entistä sekavammaksi.
Professori David Ray Griffin esittää kirjassaan The New Pearl Harbor motiivin iskuille. Project for a New American Century, uuskonservatiivinen think tank, totesi vuonna 2000 raportissaan Rebuilding America’s Defences, että Yhdysvallat tarvitsee katastrofaalisen tapahtuman uudistaakseen puolustuksensa – uuden Pearl Harborin.
Raportin kirjoittajista monet ovat tämän hetkisen hallituksen jäseniä ja keskeisiä vaikuttajia. Kysymällä ääneen, kuka hyötyi iskuista Griffin päätyy selitykseen, joka osoittaa sisäpiirin suuntaan.
Salaliittoteoriat ovat jo itsessään kiinnostava ilmiö. Professori Jerrold Post George Washington -yliopistosta toteaa yhdessä politiikantutkija Robert Robinsin kanssa, että salaliittoihin uskominen on syvällinen osa ihmisluontoa ja poliittisen elämän olennainen piirre.
Historioitsija Richard Hofstadter kirjoitti jo vuonna 1964 esseessään The Paranoid Style in American Politics, että yhdysvaltalainen politiikka perustuu vainoharhaisuuteen, mainiten ajankohtaisena esimerkkinään muun muassa McCarthyn kommunistivainot.
Uuskonservatiivit Daniel Pipes ja Christopher Hitchens ovat tahoillaan esittäneet salaliittoteorioiden kukoistavan totalitaarisissa valtioissa ja valtioissa, joissa sosiaalinen eristyneisyys ja poliittinen voimattomuus lisääntyvät.
Tämä kaikki ei tietenkään tarkoita, etteikö salaliittoja olisi. Valtionjohtajat ovat myös itse kautta aikain syyllistyneet salaliittoihin, räikeimpinä esimerkkeinä vaikkapa Hitler ja Stalin.
Kuka sitten hyötyy tästä näkemysten kakofoniasta? Ainakin Yhdysvaltain hallitus. Terrorismin uhkaa on kyynisesti käytetty hyväksi poliittisten ohjelmien ajamiseksi.
Näkyvä esimerkki poliittisesta hyväksikäytöstä on vuoden 2004 presidentinvaaleja edeltäneen puolentoista vuoden aikana annetut toistuvat terrorihälytykset, jotka oudosti loppuivat vaalien jälkeen.
Selitykset 9/11-tapahtumista ovat olleet median ja kapakkakeskustelujen mieliaiheita viimeisen viiden vuoden ajan ja median kielenkäyttö on tässä suhteessa huomionarvoista. Virallisen totuuden kyseenalaistajat on poikkeuksetta julistettu salaliittoteoreetikoiksi.
Kuitenkin myös virallinen selitys on klassinen esimerkki salaliittoteoriasta: 19 arabikaapparia kaappaa koneet Osama bin Ladenin johtaman mystisen al Qaidan käskystä.
Yksi asia siis ainakin on varmaa, se oli salaliitto.
_______________
Tunnista salaliittosi. Toimittaja Nicholas Levisin malli salaliittoteorioiden kategorisoimiseksi jakautuu neljään. Erilaiset yhdistelmät ja muunnokset ovat mahdollisia.
1. Virallinen teoria. Osama bin Laden on syyllinen ja 19 terroristia kaappaa koneet.
2. Epäpätevyysteoria. Hyväksytään virallinen teoria, mutta syytetään hallintoa ja tiedustelupalvelua varoitusten huomioimatta jättämisestä ja epäpätevyydestä. Myös virallinen tutkintakomissio on kallistunut tälle kannalle.
3. Annetaan sen tapahtua -teoria. Erilaisissa muodoissa väitetään, että hallinto, tiedustelupalvelu ja/tai yksityiset tahot tiesivät tulevista iskuista, mutta eivät toimineet estääkseen niitä.
4. Tehdään se itse -teoria. Hallinto, tiedustelupalvelu ja/tai yksityiset tahot toteuttivat iskut.
_______________
Jari Tamminen
