Elokuvaohjaaja Andres Veiel kysyy, minne katosi solidaarisuus.

Saksassa käydään yhä läpi 1970-luvun vasemmistoterroria. Vuonna 2008 debattia aiheutti Uli Edelin elokuva Der Baader Mainhof Komplex. RAF:n eli Punaisen armeijakunnan terrorismia kuvannut filmi perustui, uusilla tiedoilla täydennettynä, Stefan Austin vuonna 1985 kirjoittamaan kirjaan.

Andres Veielin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Kuka ellemme me? pöyhii saman ilmiön perustaa terroristi Gudrun Ensslinin (1940–1977) kautta.

Ensslin oli keskiluokkaisen pappisperheen lapsi. Hän opiskeli kieliä ja kasvatustieteitä ennen kuin päätyi perustamaan väkivaltaisten kaupunkisissien toimintaryhmää.

Miksi piti tehdä vielä yksi elokuva vuosikymmenten takaisesta saksalaisesta terrorismista?

” Baader Meinhof Komplex keskittyi kuvaamaan tarkasti, mitä tapahtui, ei niinkään sitä, miksi niin tapahtui.”

”Toisaalta minua häiritsee, että 1970-luvun terroristeja arvioidaan yleensä kahdella tavalla: he olivat joko hulluja kriminaaleja tai rohkeutta pursuavia sankareita. Halusin etsiä historian kautta todellisia ihmisiä.”

RAF:n ensimmäisen sukupolven johtohahmot, Ensslin, Ulrike Meinhof, Andreas Baader ja Jan-Carl Raspe, kuolivat Stammheimin erityisvankilassa epäselvissä olosuhteissa. Meinhof vuonna 1976, muut omissa selleissään samana yönä vuonna 1977.

Vankien kopeista löytyi ampuma-aseita ja salainen viestintäjärjestelmä. Tapahtumista on esitetty paljon salaliittoteorioita.

Veiel kertoo, että hän oli pitkään vakuuttunut siitä, että terroristit murhattiin. Veiel aikoi taipua itsemurhan kannalle haastatellessaan vuonna 2001 ilmestyneeseen Black Box -dokumenttiprojektiin RAF:n entisiä jäseniä.

Veielin mukaan tärkeintä olisi selvittää, mitä salainen poliisi tiesi terroristeista ja mitä teki heidän suhteensa.

Mitä itse uskot tapahtuneen?

”On näyttöä siitä, että salainen poliisi on jättänyt puuttumatta etukäteen tiedossaan olleisiin iskuihin. Terrorismista oli varmasti myös poliittista hyötyä valtakoneistolle. Siksi on erityisen epäilyttävää, että vanhoja arkistoja ei ole vieläkään avattu.”

Sinulla on tausta dokumentin tekijänä, ja tässä elokuvassa on vahva faktapohja. Miksi teit draamaelokuvan?Mitä elokuvasi kertoo politiikasta 2010-lukulaisille?

”Haluan nimenomaan kommentoida tätä päivää. Tänään pitäisi kysyä, mikseivät ihmiset tee mitään, vaikka kärsimystä on paljon. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa. Solidaarisuus on kadonnut.”

”Tämä purkaantuu eri tavoin. Yksilöt palaavat esimerkiksi uskonnon ja nationalismin juurille.”

Andres Veiel: Kuka ellemme me? Ensi-ilta 7.10. Elokuvan arvio Voiman sivulla 50.

Tuomas Rantanen