Arvostelussa Jukka Koskelaisen kirja Omegan jälkeen.

Kun on tultu aakkoston loppuun, ei auta kuin aloittaa alusta. Siten Koskelaisen runokokoelma ratkaisee paradoksin nimessään. Romanttisen ja modernin runon matkaa taittaa sivullinen, joka näkee nykyajan hyörinän ja kiireen eikä tietenkään astu kahdesti samaan virtaan. Etäännytetty näkökulma antaa havaintoja: ”kerrotaan / lajien syntyvän ja kuolevan / kun vielä katsomme kameraan, / sovitamme takkia tai ripustamme verhoa”.

Omegan jälkeen on läpeensä metarunollinen. Kirja pohtii poetiikkaa ja rakentaa asenteensa kestävästä aineksesta: alluusiosta, filosofisesta aineksesta ja romantiikan mystiikasta. Kirja on kuitenkin liikaa jumissa runouden puheenvuoromaiseen määrittelyyn ja ilmeisimpään mystis-filosofiseen ainekseen.

Koskelaisen parhaat säkeet ovat sumean fragmentaarisia ja pakottoman sointuisia: ”näet viirun verran horisontin taakse // missä uusi vesi virtaa salaojissa”.

Jukka Koskelainen: Omegan jälkeen. Tammi 2013. 94 s. Kaksi tähteä.

Maaria Pääjärvi