Lukuaika: < 1 minuutti

Roskien pyhä Ritva

Arvostelussa Ritva Harzellin kirja Roskankerääjän päiväkirja.

On tammikuun 3. päivä. ”Erotin tupakka-askin jo kaukaa. Se oli aina samaa merkkiä: punainen Marlboro. Se oli heitetty aina samaan paikkaan”, Ritva Harzell kirjoittaa Roskankeerääjän päiväkirjassaan.

Kansalaisaktivisti Harzell kertoo retkistään ulkoilualueilla, luonnossa, ojanpientareilla ja muualla urbaanissa kaupunkiluonnossa. Kirja kattaa vuoden ajanjakson. Harzellilla on missio: hän kerää roskia. Hän on kiehtovan pakkomielteinen, ja hänen suhteensa roskiin on lähes fetisistinen. Roskat ovat rumia ja niiden heittely luontoon järjenvastaista toimintaa. Harzell ei kuitenkaan päästä roskia näin helpolla.

Päiväkirja starttaa tehokkaasti. Harzell näkee autonsa ikkunasta tienpientareelle hylätyn muovipullon. Hän pomppaa ulos autosta liikennevaloissa hetken mielijohteesta ja poimii pullon talteen. Autot takana tööttäävät kiukkuisesti. Harzell kääntelee pulloa käsissään ja tutustuu uuteen löytöönsä: ”Se haisi asfaltille ja öljylle.”

Kirjan luettuaan alkaa nähdä roskia joka paikassa. Harzell kuitenkin toimii tahattomasti esimerkkinä. En halua elämääni enää yhtään pakkomiellettä, sillä kun roskien keräämisen kerran aloittaa, on vaikea lopettaa.

Ritva Harzell:
Roskankerääjän
päiväkirja.
Robustos 2011. 178 s. Kolme tähteä.

Susanna Kuparinen