Graffititaiteilijoiden spraypurkit syntyvät uudestaan robottiveistoksina.

”Ensimmäinen robotti syntyi melkein kuin vahingossa vuonna 2008”, kertoo Janne Jääskeläinen työhuoneensa sohvalla. ”Näin kun jengi heitti roskiin käytettyjä maalispraykannuja ja suuttimia, ja niissä alkoi kiehtoa jokin. Aloin kasata purkkeja päällekkäin ja huomasin niiden muistuttavan jalkoja. Sitten liimailin suuttimia toisiinsa. Siitä alkoi muodostua robotti.”

Robotit edustavat Jääskeläiselle ihmisiä: häntä itseään tai ihmisiä yleisesti. ”Monet ihmiset suorittavat päivittäin tiedostaen tai tiedostamatta rutiinejaan kuin robotit. Rahan haalimisen ohessa unohtuu elämän spontaanius ja luovuus katoaa.”

Todellisuudessa ihmiset kuitenkin ovat yksilöitä. Niin myös robotit. Jääskeläinen kertoo idean uuteen robottiin lähtevän ihmisten tarkkailusta. ”Joskus olen vain alkanut fiilistellä jotain ihmistä tai ihmiskehon erilaisia muotoja. Erikoiset mittasuhteet erityisesti antavat inspiraation. Robotti ei kuitenkaan synny hetkessä, vaan sen rakentamiseen voi kulua kauankin aikaa. Se valmistuu sitten kun sen on aika valmistua.”

Robotit työhuoneen hyllyllä alkavatkin näyttää eläviltä henkilöiltä. Yhdellä on uhmakas ilme ja kädessä pieni spraykannu. Toisella on silmät puoliummessa ja sormet näyttävät peace-merkkiä.

Jos robotit todella olisivat ihmisiä, millaisia ajatuksia niillä olisi? ”Itse olen ajatellut, että noiden robottien asenne on rauhanomainen. Ne eivät tykkää epätasa-arvoisuudesta, vaan ovat hyvin suvaitsevaista väkeä. Erilaisuus on rikkaus.”

Janne Jääskeläisen robotteja Sun Vuoro -näyttelyssä Helsingin Kalleria -taidegalleriassa 12.–23.11.2011.

Niina Linna