Arvostelussa Robert Guédiguianin elokuva Kilimanjaron lumet.

Näennäisen pieni ja kevyt elokuva Kilimanjaron lumet vilisee viittauksia. Nimi on myös Victor Hugon runo, josta tehtyä laulua elokuvassa hyräillään useaan otteeseen. Sanat viittaavat vanhuuteen, rauhaan ja kuolemaan.

Nimi on sama myös Ernest Hemingwayn kirjassa. Tosin elokuvan tarinan keskiössä ovat noin 50-vuotiaat aviopuolisot, ja toisin kuin Hemingwayllä, he rakastavat toisiaan suunnattomasti, eivätkä ole lainkaan kyllästyneitä yksinkertaiseen, pikkuporvarilliseen elämäänsä.

He, vanhat sosialistit, jotka viittaavat muun muassa esidemari Jean Jaurèsin ajatuksiin, eivät pidä itseään rikkaina tai erityisinä vaan pikemminkin tasa-arvoisina. Asetelma muuttuu kun heidät ryöstetään. Yhtäkkiä pienikin porvarius näyttää suunnattomalta ylemmyydeltä. Päähenkilöt herkeävät pohtimaan, kuka on vastuussa modernin ajan köyhistä ja kurjista.

Elokuva on hengeltään varsin kaurismäkeläinen, pienieleinen ja tasapainoinen kudelma omantunnon kovia kolkutuksia.

Robert Guédiguian: Kilimanjaron lumet. Ensi-ilta 20.4. Kolme tähteä.

Hannele Huhtala