Arvostelussa Maria Syvälän kirja Hukassa huostassa.
Koko maailma tietää USA:n vankilabisneksen. Kyseinen liiketoimi elättää valtavan määrän ihmisiä, pahimmat heistä leveästi. Siksi USA:ssa onkin maailman suurin vankiluku väestömäärään nähden.
Suomi on viime vuosina ohittanut muut Pohjoismaat kirkkaasti lasten huostaanotoissa. Aikanaan ihmettelyä herättänyt Ruotsikin jää nykyään kauas taaksemme. Mahdollisesti olemme siis maailman johtava maa tällä alalla.
Mikä tätä ilmiötä sitten selittää? Maria Syvälä on selvittänyt tehokkaan tutkivan journalismin otteella kirjassaan Hukassa huostassa, että kysymyksessä on suuren luokan liiketoimi. Kunnat saavat suuria valtionavustuksia jokaisesta huostaan otetusta lapsesta. Sijoitusperheet saavat hyvät rahat vastaanotetuista lapsista.
Syvälällä on kirjassaan useita tapausesimerkkejä.
Eräs yksinhuoltajaäiti, jonka lapsista yksi sairasti syöpää, tunsi voimiensa vähenevän ja pyysi itse apua sosiaalitoimelta. Äiti ajatteli saavansa kotiapua tai ehkä silloin tällöin hoitopaikan lapsilleen viikonlopun yli. Apu tulikin siinä muodossa, että lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin muualle.
Erään perheen pojalla oli käytöshäiriöitä. Siinä vaiheessa, kun vanhemmat alkoivat ounastella, että poika aiotaan ottaa huostaan, perhe pakeni Uuteen-Seelantiin. Siellä poika sai tarvittavaa ja tuloksellista mielenterveyshoitoa. Perhe ei uskalla palata Suomeen ennen kuin poika on täysi-ikäinen.
Vuonna 2008 voimaan tullut lastensuojelulaki sanoo, että kun lapsi otetaan huostaan, tulee sijoituspaikka ensisijaisesti etsiä lähipiiristä. Pitäisi siis selvittää, voiko eroparin toinen vanhempi ottaa lapsen luokseen, tai voisivatko lapsen tädit, sedät tai isovanhemmat tarjota kodin luonaan. Laki sivuutetaan usein.
Kaikkia sijoitusperheitä ei tietenkään voi syyllistää. Suuri osa perheistä varmaankin toimii hyvästä tahdosta. Syvälän kirjassa kerrotaan enemmän niistä perheistä, joille raha tuntuu olevan päämotiivi. Jos lapsi on hankala, hänet voidaan palauttaa sosiaalihuollolle, joka etsii paikan lastenkodista. Ja lastenkodit saavat taas suuria summia.
Monissa tapauksissa juuri lastenkoti on avainasemassa kun arvioidaan, voiko lapsen palauttaa vanhemmilleen. Palauttamisella ei tunnu olevan kiirettä, koska rahahana tyrehtyisi. Useimmissa tapauksissa lasten omille perheille myönnettävä suora tuki tulisi veronmaksajalle huomattavasti edullisemmaksi.
Sijoitusbisnekseen on löytänyt tiensä jo moni suuri firma, jonka nimi saattaa olla muualla ryvettynyt, esimerkiksi osoite siirtynyt veroparatiiseihin. Jopa kansainvälinen raha rulettaa. Asiasta mitään tietämättömät kuvittelevat näiden firmojen tekevän pyyteetöntä lastensuojelutyötä.
Syvälä on haastatellut useita juristeja, sosiaalityöntekijöitä, perheitä ja kymmeniä lastensuojeluasiantuntijoita.
Syvälän kirja on inhottava, mutta erinomainen teos.
Kirja on ilmestynyt loppuvuodesta 2013 ja sen asiasisältö on niin tuoretta, että mukaan on ehtinyt myös Eerikan tragedia. Suosittelen teosta kaikille lastensuojelun kanssa tavalla tai toisella työskenteleville sekä ihmisoikeuksista kiinnostuneille.
Maria Syvälä: Hukassa huostassa. Radium 2013. 315 s. 5 tähteä.
Julle Tuuliainen
