Virossa seurataan pääministerin puolueen rahoitusskandaalia.
Virossa ihmiset ovat jo kuukausia seuranneet pääministerin puolueen rahoitusskandaalia. Tilanne on tämä: yksi reformipuolueen jäsenistä kertoi toukokuussa, että puolueen johtajat olivat antaneet hänelle kasoittain käteistä, eikä hän tiennyt mistä rahat olivat peräisin. Rahat kuitenkin siirrettiin puolueen tilille, ja puolueen jäsen koki, ettei hän enää voi elää valheessa, vaan hänen oli kerrottava epämääräisyyksistä.
Asiaa on tutkittu syyttäjänvirastossa, mutta sieltä on sanottu, ettei heillä ole riittävästi todisteita väärinkäytöksistä. Selvisi nimittäin, että useat puolueen jäsenet olivat siirtäneet tilille suuria summia.
Kaikilla heillä oli oma selityksensä siitä, mistä he olivat saaneet rahansa. Ei tietenkään nimettömiltä lahjoittajilta vaan ”anoppi antoi”, ”minulla oli kotona käteistä” ja ”halusin ostaa maata, mutta veinkin rahat sitten puolueelle” ja niin edelleen…
Tällaisia satujuttuja sai koko kansa lukea. Ihmetystä herättää ensinnäkin se, kuinka paljon herroilla on käteistä. Toisaalta ihmetyttää, kuinka vapaasti meillä voi valehdella. Julkisesti. Ja miksei tietenkin voisi, kun pääministeri on ollut ammatissaan jo seitsemän ja puoli vuotta.
En ole ainoa, josta tuntuu, että liika on liikaa. Ylioppilaat halusivat järjestää mielenosoituksen, mutta kappas vaan, puolueen toimiston eteen oli jo järjestetty mielenosoitus, tosin asialla olivat puolueen jäsenet. Todellisuudessa siellä ei siis ollut mitään mielenosoitusta, mutta samaa niksiä käytti esimerkiksi sirkuksenjohtaja silloin, kun eläinoikeusliike halusi järjestää sirkusta vastustavan mielenosoituksen.
Lokakuun 29. päivänä aktivistit järjestivät puoluetoimistoa vastapäätä mielenosoituksen valheellista ja hävytöntä politiikkaa vastaan.
Aamulla ilmoitettuun mielenosoitukseen tuli noin sata ihmistä. Kuinka paljon ihmisiä tulisikaan paikalle, jos mielenosoituksesta ilmoitettaisiin viikkoa aiemmin!
Reformipuolue oli perunut oman ”mielenosoituksensa”, niin että mielenosoittajat pääsivät puoluetoimiston eteenkin.
Mielenosoittajat vaativat selvitystä siihen, keneltä puolue sai rahat ja mitä tämä taho maksulla halusi ajaa.
Viron mediasta paikalla oli kaikki kolme uutiskanavaa kameroiden kanssa. Toivotaan, että se on vasta alku.
Kadri Taperson