Arvostelussa Miki Liukkosen Elisabet. Runoja.

Miki Liukkonen haluaa tuoda runouteen punkia ja räväkkyyttä, ja onhan sitä: ”kun otin tyhjistä pulloista valokuvaa / piti käyttää maisema-asetusta”.

Enemmän on kuitenkin piiloutuvaa totisuutta, kovakasvoista herkkyyttä ja nauravaa vakavuutta.

Elisabet on sympaattinen, ärsyttävä ja herkkä kirja.

Elisabetin punk vivahtaa romanttiseen goottiin. Sen suhde punkiin on kuitenkin samanlainen kuin Tim Burtonin leffojen – pohjalla on Disney-kelpoinen käsitys asioiden tilasta.

Tyyliä on, nyt kuitenkin pitäisi mennä enemmän Siouxie and the Bansheesin tinkimättömyyteen tai pyrkiä The Curen häiritsevyyteen.

Tuntuu varhaiselta sanoa mitään, tai sitten on liian myöhäistä, koska 22-vuotias Liukkonen pitää itseään liian vanhana runoilemaan.

Esikoinen Valkoiset runot ja tämä Elisabet vaikuttavat kahdelta esikoiselta, pitkitetyltä lupaukselta kirjasta, jota Liukkonen ei ole vielä kirjoittanut.

Toivottavasti hän on kirjoittamassa sitä.

Miki Liukkonen: 
Elisabet. Runoja. WSOY 2012. 76 s. Kolme tähteä.

Maaria Pääjärvi