Sananvalta: Katsoin englantilaista dokumenttia naisten raivosta, erityisesti miehiin kohdistuvasta sellaisesta.
KATSOIN ENGLANTILAISTA DOKUMENTTIA naisten raivosta, erityisesti miehiin kohdistuvasta sellaisesta. Eikä kyse ollut mistään nalkuttamisesta tai parin perintölautasen paiskomisesta, vaan kunnon pimahtamisesta. Alkoi tuntua jotenkin tutulta.
Ohjelmassa ilmiöstä käytettiin nimitystä red mist eli punainen usva. Taas jokin liikahti: punainen on ollut aina lempivärini ja Pohjanmaan pelloille nousee usvaa illoin hallayön merkiksi.
Ohjelman naiset olivat tulleet petetyiksi tai jätetyiksi tai molempia, useimmat olivat tuiki tavallisia, keski-ikäisiä ja olleet suhteissaan vuosikausia. Sitten jonakin päivänä päässä kuului pim ja alkoi tapahtua.
JOTKUT NAISISTA TOIMIVAT pirullisen hiljaisesti, tekivät tekosensa niin ettei kukaan tiennyt niistä elleivät he itse kertoneet. Leipoivat koiranpaskaa piirakkaan ja katsoivat tyytyväisenä vierestä, kun mies pisteli poskeensa. Uittivat hiusharjoja vessanpytyssä ja saman tien pesivät koko vessan miehen hampiharjalla. Lopuksi vielä pienet kusiluikahdukset kosmetiikkapurkkeihin ja sekoitusta, niin hyvä tuli.
Toiset pistivät pystyyn kunnon näytöksen. Eräs nainen vaani pettäjäänsä vielä kaksi vuotta eron jälkeen äänitorvella varustautuneena, muutti perässä kun tämä muutti ja huusi ikkunan alla raivoaan torveen. Mies joutui terapiaan.
Toinen nainen teki miehensä uudesta siipasta pornojulisteita ja lentolehtisiä (nainen oli ollut hänen ystävänsä ja siten kasvokuvia löytyi, sitten vaan avohaarainen vartalo alle) ja levitti niitä jatkuvalla syötöllä näiden asuinalueelle. Nainen joutui putkaan.
JUURI TÄMÄ JÄLKIMMÄINEN OSIO sai minut huokaisemaan helpotuksesta: ei se olekaan ollut hulluutta vaan tuota punaista juttua! Aloin nimittää sitä punaiseksi pyörteeksi, koska olen kokenut olevani kuin pyörremyrskyn keskiössä: kaikki alkaa pyöriä, päänkin sisällä pyörii, kattoon ilmestyy peilipallo josta naama näyttää päivänvalossa aika ovelalta, suunnaton fyysinen voima valtaa kehon ja keittiön poikki loikkii vihreä kääpiö nimeltä Pim kulkuskengät jalassa ja huutaa: ”Tervetuloa Sirkus Punaiseen Pyörteeseen! Ei väliaikoja, ei kahvia ei pullaa, tänään tähtenämme loistaa Eräs Turhautunut Nainen!”
Ja niinpä olen heittänyt pari telkkaria pihalle, samoin stereot, kaiuttimet, keittiön penkit ja tuolit. Olen kantanut ulos huonekaluja, kaatanut pari pihakoivua ja rakentanut niistä muuria, ettei mies pääsisi luokseni. Olen kyhännyt koko kylän nähtävän kokon, johon olen kerännyt talon tekstiilit, matot, verhot, vaatteet, tyynyt, ja viimeisenä saastaisen karhuntaljan, jonka mies raahasi sänkyyn lakanaksi uudestaan ja uudestaan, niin ja kirjahyllystä kaikki ne kirjat, jotka mielestäni olivat paskaa. Olen heittänyt mäntypölkyn auton takalasista sisään juuri kun takapenkille oli varastoitu uusi etulasi odottamaan paikoilleen panemista (sitä edellistä en muuten rikkonut minä). Kerran jopa heitin miehen niskasta koivunjuurelle kököttämään kun se uhosi siinä naurettavan vesurinsa kanssa.
KUN KERROIN MUMMULLENI JOITAKIN näistä jutuista, hän siristi silmiään ja sanoi: ”Taidat olla aika pimppinen luonne.” Selitä siinä sitten yli 80-vuotiaalle ikänsä yhteisössään kunniallisesti eläneelle, että mulla oli täysi oikeus, se jätkä oli täys paska. Mutta tarkoittipa mummu sananvalinnallaan sitten temperamenttista, vaikeaa tai vittumaista, niin oikeassa oli. Lapsellista, tyhmää, hulluutta, joo joo. Mutta ah niin vapauttavaa. Oikeudesta raivoon pidän kiinni.
Ja jos joku vielä pöllii Mersu-merkin mun vanhasta rakkaasta Mantasta kuten taas toissayönä, niin asennan siihen lehmänkusipumpun. Tiedoksi vaan.
Marjo Isopahkala, marjoisopahkala@auriamail.net
