Kreikan irtokoirille apu on hyvän tahdon varassa. Joskus apu on pahempi kuin vaiva.

Kreeta on ensi vilkaisulla paratiisi. Lumisia vuorenhuippuja, turkoosiin vivahtava meri. Hiekkarantoja, oliivitarhoja. Lehmukset ja orjanruusut kukkivat jo huhtikuussa.

Mutta koirille Kreeta on huono paikka syntyä, kuten muukin Kreikka. Taannoin esimerkiksi eräs maalaismies viilsi koiraltaan kurkun auki, koska se hyppi toisen uroksen selkään ja oli siis miehen mielestä homo.

Heraklionissa tapaamani Angelos kertoo monien kreikkalaisten suhtautuvan koiriin leluina.

”He ottavat suloisen koiranpennun, mutta kun he huomaavat, että siitä on vaivaa, pentu hylätään kadulle.”

Koiria ei sterilisoida, joten pentuja syntyy enemmän kuin niille on koteja. Aikuisia koiria hylätään, hirtetään ja myrkytetään. Joukkomyrkytyksiä kutsutaan ”siivoamiseksi”, ja ne tapahtuvat ennen turistikauden alkua tai sen jälkeen.

Eläinsuojelijat tekevät sisy-foksen työtä yrittäessään pelastaa tarhoille niin monta koiraa kuin mahdollista ja sijoittaa niitä uusiin koteihin ulkomaille.

Vamosin lähellä Kainassa sijaitsevalta Linda Lucasin tarhalta on upea näkymä Valkoisille vuorille. Tarhalla on Lindan mukaan 250 koiraa. Linda vastaanottaa koko ajan lisää hoidokkeja.

Matkalla poimimme kyytiin väsymyksestä vapisevan bokserin. Seuraavana päivänä vamosilaiselta koululta soitetaan, että sinne on jätetty viisi kuukauden ikäistä pentua, jotka Linda käy hakemassa.

Parin päivän kuluttua tarhan ulkopuolelle on jätetty aikuinen koira ja useampi pentu.

Koska tarhalla ei ole muita mukavuuksia kuin vesiletkuissa vuorilta tuleva kasteluvesi, vapaaehtoisia työntekijöitä on lähes mahdoton saada.

Tällä kertaa Linda ehtii syöttää koirat vasta yöllä. Hän työntää raskaita ruokakärryjä kivisillä poluilla taskulampun valossa.

Linda asuu asuntovaunussa useamman koiran kanssa. Kaksi koirainvalidia istuu lattialla selät vastakkain ja tapittaa lempeästi.

Sekarotuista pitbullin pentua on ammuttu sekä tavallisella aseella että haulikolla. Pennulla on hyvät mahdollisuudet parantua, ja se liikuttaa jo takajalkojaan.

Vanhempi pikkukoira oli maannut tien vieressä auton tönäisemänä useita päiviä ennen kuin Linda pelasti sen. Se ei tule enää käyttämään takajalkojaan, mutta Linda toivoo sen saavan pyörätuolin lahjoituksena.

”Lahjoitusten saaminen ei ole ongelma. Ihmiset auttavat ja adoptoivat mielellään vammaisia koiria. Ongelma on se, että minulla ei ole aikaa päivittää nettisivuja ja kertoa kotia etsivistä koirista”, Linda kertoo.

Lindan keskeneräisessä pienessä talossa on pentujen karanteenihäkkejä. Häkkien lattiat ovat eritteiden peitossa, koska Lindalla ei ole aikaa siivota häkkejä tarpeeksi usein.

Imukykyisiin alustoihin ei ole varaa. Pennut makaavat virtsasta läpimärillä pahveilla ja palelevat kylminä öinä. Vesikupit ovat täynnä ulostetta.

Lindaa avustavassa yhdistyksessä tilanne on tiedossa, mutta Linda on niin stressaantunut että ei ota vastaan ohjeita saati määräyksiä lahjoittajilta.

Kysyn sähköpostitse Lindan tarhaa tukevan Gatuhundar -yhdistyksen edustajan mielipidettä pentujen olosuhteista. Hän vastaa, että purskahti itkuun nähdessään pentujen likaiset häkit. Sen sijaan eläinoikeusjuristi Anastasia Bobolakilla riittää ymmärrystä:

”Lindalla on suuri sydän, eikä hän pysty olemaan antamatta apua. Pentuja ja sairaita koiria jätetään hänen tarhansa ulkopuolelle, ja Linda ottaa ne kaikki.”

Bobolaki kertoo, että lain mukaan viranomaisten pitäisi hoitaa kodittomat eläimet, mutta yleensä nämä asettavat vain esteitä vapaaehtoisille eläinsuojelijoille.

Esimerkiksi kreetalaiset eläinlääkärit vastustavat ulkomaisia eläinlääkäreitä, jotka ovat tarjonneet vapaaehtoisapua koirien rokottamisessa ja sterilisoinnissa, koska he pelkäävät menettävänsä asiakkaita.

Kreetalla on englantilaisten tarhojen lisäksi neljä suurta koiratarhaa. Kaksi niistä on kreetalaisten ylläpitämiä. Eläisuojelutyöntekijät väittävät, että koiria pidetään tarhoissa nälässä.

Greece Exposed -nettisivustolla kerrotaan toukokuussa surullinen uutinen kunnallisesta koiratarhasta.

Mantereella sijaitsevan Volosin tarhalla koirat oli jätetty ilman ruokaa ja vettä 11 päiväksi. Yksi koira oli kuollut ja muut olivat nälissään järsineet raadon jalkaa. Volosin tarhaa pitävällä yrityksellä oli sopimus paikallishallinnon kanssa.

Agia Pelagian kylän lähellä sijaitseva Angel Hope on hyvin erilainen tarha. Tarhaa pitävä englantilainen pariskunta Dawn Cork ja Steve Ockwell asuu modernissa talossa, jonka vuokran sponsorit maksavat.

Angel Hope sijaitsee korkealla vuoren rinteellä, ja sieltä on henkeäsalpaavat näkymät kylään meren rannalla. Koiria näkymät eivät kiinnosta. Ne kaipaavat seurustelua ihmisten kanssa.

Vien kävelylle corgin kokoisen Toton. Sille oli luvassa koti Suomessa, mutta koiran varannut pariskunta ei pystynyt rahoittamaan koiran matkaa.

Hyväkäytöksisellä nuorella ajokoiralla Zackilla on paha kaihi. Se ei silti ole täysin sokea kuten pikkuruinen Champ, joka löydettiin kuusiviikkoisena kuristava vaijeri kaulassa, päässään iskun aiheuttama reikä.

Champ sai aivovaurion, eikä se näe kauniilla silmillään mitään. Se saa asua sisällä Dawnin ja Steven omien koirien kanssa kuten myös Zack.

Tarhalla on noin 50 koiraa, mutta kuutisenkymmentä on tulossa Haniasta suljettavalta tarhalta. Minua ei päästetä katsomaan tarhaa, jota hoitaa Steven ex-vaimo Samantha.

Dawn kuitenkin kertoo, että tarha on ”hirveä”.

Stevellä on kaksi viikkoa aikaa rakentaa aitaukset Haniasta tulossa oleville koirille. Se tuntuu mahdottomalta urakalta, koska tarhan ainoa auto on juuri hajonnut ja rahavaikeuksien kanssa painitaan täälläkin.

”Lahjoittajat luulevat, että pystymme rakentamaan aitaukset 5 000 eurolla. He eivät tajua, että ei sillä summalla pysty rakentamaan tarhoja, vaan he kyselevät jatkuvasti, milloin aitaukset ovat valmiita”, Steve puuskahtaa.

Usein koiratarhoilla ilmenevät epäkohdat salataan lahjoittajien kaikkoamisen pelossa, muuallakin kuin Kreikassa. Sen sijaan, että tarhoja avustavat yhdistykset vaatisivat parannuksia epäkohtiin, ne pitävät yllä valetodellisuutta nettisivuillaan.

Toukokuun puolivälissä Hanian tarhalla on yhä 46 koiraa.

Tarhaa tukeva Angels Ark -yhdistys ilmoittaa lopulta Facebook-sivullaan, että perheyritystä ei enää tueta rahallisesti. Yhdistys lupaa silti toimittaa koiranruokaa tarhalle jatkossakin.

Vaikka koiratarhojen asukit ruokitaan ja rokotetaan ulkomaisten lahjoitusten turvin, se ei riitä. Lähtötaso on jo niin matala.

Koiratarhoista suurin osa on yksityisiä ja niillä ei ole tarpeeksi varoja eikä työntekijöitä, mutta ne tekevät parhaansa ylivoimaisissa olosuhteissa.

”Eläinsuojelijoita on kolmenlaisia”, Linda vuodattaa. ”Niitä, jotka yrittävät hyötyä eläimistä taloudellisesti, niitä, jotka istuvat tietokoneella leikkimässä eläinsuojelijoita, ja niitä, jotka tekevät todellisen työn kuten minä.”

”Ihmisiä, jotka ovat jalkeilla aamuseitsemästä keskiyöhön, jotka poimivat loukkaantuneita koiria kyytiin, joilla on paskaa käsissään ja jaloissaan ja jotka kärsivät ylirasituksesta.”

Kuinka kauan lähes 60-vuotias hentoinen Linda jaksaa ja kuinka koirien käy kun hän ei enää jaksa?

Elisa Kissa-Öberg