Uusi queer-feministilehti on ihastuttavan perverssi.

Eläköön sukupuolinen moninaisuus ja tasa-arvo, mutta silti. Queer-feministinen pornolehti. Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

Olen aina ennenkin purkanut paineeni ilman pornografista materiaalia. Se tosin saattaa johtua termin ”porno” epämiellyttävästä kaiusta. Se tuo mielikuvia lähinnä seksuaalisen pakkomielteen riivaamista sukuelinten hajuisista runkkareista.

Kansikuva lupaa kuitenkin jotain parempaa: naisten ratsastusleikki on väreiltään ja piirteiltään herkkä, ja luonnolliset, pehmeämuotoiset naiset tuovat mieleen barokkikauden maalauksen.

En varmasti ole ainoa, jota viehättää mitään peittelemättömiä sukuelinten lähikuvia enemmän mielikuvituksen varaan jättäminen, hienovaraisuus ja tyylikkyys. Tässä etenkin Anna-Stina Treumund on onnistunut. Hänen kuvansa ovat lehden parasta antia ja juuri sitä itsensähellimismateriaalia, jota pääkirjoituksessa painotetaan. Otokset ovat hyvällä maulla toteutettuja, viehättäviä, tunnelmallisia ja kiehtovia.

Osaa kuvista taas ei erottaisi mitenkään perinteisestä pornokuvastosta, ellei kuvassa henkilöllä olisi poikkeuksellisesti sekä parta että naisen sukuelimet.

Itselaukaisimella napattu kuva, jossa henkilö istuu pyykkikoneen päällä dildo sisällään, on juuri sellaista nuhruista pallihieltä tuoksahtavaa perussuomipornomateriaalia, joka ei vain itselle kolise millään lailla.

Sarjakuvat ja novellit puolestaan ovat seksikkäitä ja sopivasti kieroutuneita. Näiden tarinoiden äärellä harlekiiniseksiin tottunut vetäisee kahvit väärään kurkkuun.

Toden ja tarun sekä hyvän maun rajamailla keinuvat tarinat ovat ihastuttavan perverssejä ja epätavanomaisia pieniä satuja. Novellit ovat taitavasti kerrottuja, ja aktin lomaan on ujutettu myös juonentapaista. Tämä lienee melko harvinaista miestenlehdissä, joissa novellit tuntuvat olevan kirjoitettu hirvittävällä kiireellä toinen käsi housuissa.

Ménage à trois’n ainoa artikkeli on ajatuksia herättävä kokoelma erilaisia hauskoja ja liikuttavia masturbointikokemuksia. Kun asiateksti on laadittu näin mielenkiintoisesti, olisi niitä suonut olevan enemmän.

Lehden suurin heikkous on sen pituus. Sivut loppuvat kesken juuri kun on alkanut päästä tunnelmaan. Niukan sisällön huomioon ottaen kolmikielisyys onkin kummallinen ratkaisu.

Kokonaisuus on melko sekava, kun sivuille sijoitetaan myös vähän ruotsia ja vähän viroa. Vaikka on ymmärrettävää, että pienelle kohderyhmälle suunnatusta lehdestä pyydetään perinteisen aikakauslehden suuruinen hinta, toivoisi rahoilleen saavan enemmän vastinetta.

Pienistä puutteista huolimatta Ménage à trois on tyylikkäästi toteutettu. Vihdoinkin tarjolla on pornoa, jonka ostamista ei tarvitse nolostella.

Ménage à trois’n julkkarijuhlat 10.11. Peijakas-klubilla Helsingin Dubrovnikissa.

Anna Kankaanpää