Pääkirjoitus: Paradoksit kiteyttävät käsityksen poliisileiri-Euroopasta, joka ei ole demokraattinen eikä vapaa. Se vain haluaa näyttää demokraattiselta ja vapaalta.
Viime kuussa pidettiin Euroopassa kaksi tärkeää kokousta. Toinen oli Lontoossa pidetty G20-kokous ja toinen Naton 60-vuotiskokous Kehlissä Ranskan ja Saksan rajalla. Molemmat aiheuttivat kohua mielenosoituksillaan.
Usein päiviteltiin mielenosoittajien rähinöintiä. Kehlin kylpyläkaupungissa haastateltu paikallinen mies kuitenkin esitti kysymyksen toisin: miksi valtioiden päämiehet tulevat sotkemaan kaupungin elämää tuomalla mukanaan valtavat poliisiarmeijat. Miksi kokouksia ei järjestettäisi vaikkapa lentotukialuksella?
Valtionpäämiehet haluavat päällensä demokraattisuuden hunnun keskellä kaupunkia järjestettävällä kokouksella. Pako lentotukialukselle kokous paljastaisi kerralla, että todellista kosketusta kansaan ei haluta. Mielenosoituksia varten taas varataan eristettyjä mielenosoituskarsinoita, jotka ovat riittävän syrjässä kokouspaikalta. Mielenosoituksiin suhtaudutaan kuin terrorihyökkäyksiin.
Nämä paradoksit kiteyttävät käsityksen poliisileiri-Euroopasta, joka ei ole demokraattinen eikä vapaa. Se vain haluaa näyttää demokraattiselta ja vapaalta. (ks. s. 28)
Aina kun vasemmisto häviää taistelun, avautuu tilaisuus fasismille tai fundamentalismille, väittää filosofi Slavoj Žižek (ks. s. 24). Ympäri Eurooppaa vasemmisto on menettänyt joko vallan tai sitten kosketuksen kansaan.
Vallassa ollessaan nykyinen vasemmisto haluaa lähinnä keskiluokan ääniä, mutta samalla se unohtaa köyhät ja syrjityt. Tämä antaa tilaa populismille. Myös populismin nousu on merkki vasemmiston häviöstä.
Suomessa populismilla on paha kaiku, mutta olisi ehkä aika kysyä, mitä vikaa on populismissa, joka määritelmällisesti tähtää kansansuosioon asioita yksinkertaistamalla. Se ”esiintyy yleensä heikommassa asemassa olevan kansan puolustajana. Populistiselle puhunnalle on tyypillistä asetelma eliitti vastaan kansa”, kertoo Wikipedia.
Mitä vikaa on siinä, että on olemassa poliittinen voima, joka vetoaa köyhiin ja muihin, jotka eivät kuulu keskiluokan eliittiin? Onko kansan tai populistisen liikkeen vika, jos puolueet ovat epäonnistuneet politiikassaan?
EU-vaalien alla kokoomuksen ulkoministeri Alexander Stubbia ärsytti, kun perussuomalaisten Timo Soini vertasi EU:ta Neuvostoliittoon. Stubb sanoi vertauksen olevan ”sikamainen”. EU kun on Stubbin mukaan maailman paras rauhanjärjestö. Juuri rauhanaatteeseen vetosi aikoinaan myös Neuvostoliitto.
Oppositiopuolue SDP:n Erkki Tuomiojakin varoitti Soinista ”helppoheikkinä”. Kokoomuksen Eija-Riitta Korhola osui ehkä parhaiten asian ytimeen arvostelemalla Soinia ”Kummeli-tason politiikasta”. Kummelihuumorihan on aina uponnut kansaan, ei koskaan eliittiin.
Populismivihan tekee erityisen epämiellyttäväksi se, että tosiasiassa EU:lta puuttuu kansan oikeutus. Miksi äänestää eurovaaleissa, kun europarlamentin valtaoikeudet ovat hyvin epämääräiset ja keskeiset päätökset tekee komissio ja jäsenvaltiot – eivät kansalaiset? Tätä ongelmaa ei ratkaise se, että haukutaan totuuden torvia idiooteiksi.
Toisin kuin muut, Soini on sentään sanonut hyvin selvästi, millaisen EU:n hän haluaa. Soinin EU on kansallisvaltioiden EU.
Nyt muilla puolueilla on kuukausi aikaa määrittää EU-politiikkansa ja etsiä myös kauan kadoksissa ollut yhteys köyhiin ja syrjittyihin, jos ne eivät halua antaa ääniänsä populismille.
Minä odotan täpinöissäni.
Kimmo Jylhämö
