Irina Dudinan mielestä anarkia on hyväksi taiteelle.
Galleria Kadieffin ovella Helsingin Raatimiehenkadulla käy vilinä jo ennen avajaisten alkua. Sisään kurkistelee uteliasta yleisöä metropoliitta Ambrosiuksesta isänsä kanssa liikkeellä oleviin pikkupoikiin.
Aukeamassa on pietarilaistaiteilija Irina Dudinan ensimmäinen Suomen-näyttely. Värikkäistä seinävaatteista muodostuvan kokonaisuuden nimi on Brainwash.
”Venäjä on maailman liberaalein maa!”, julistaa juuri Pietarista saapunut Dudina teostensa keskellä.
Oho. Itsekin venäläinen galleristi Elena Kadieff kääntää kannanoton, jonka Dudina perustelee saman tien:
”Moni ajattelee, että meille kerrotaan ylhäältäpäin, mitä saamme tai emme saa tehdä, mutta todellisuudessa ei ole olemassa mitään ohjeita. Ihmiset pelkäävät olla liberaaleja, konservatiiveja, radikaaleja tai patriootteja. Lopputuloksena maamme on hyvin vapaa. Anarkia on vapauden äiti, sanotaan, ja Venäjällä vallitsee täysi anarkia.”
Kuvataiteilija, kirjailija ja toimittaja Irina Dudina tunnetaan värikkäistä, poliittisista tekstiiliteoksistaan. Hän arvostelee taiteen kautta kulutushysteriaa, ympäristön tuhoamista, oligarkkeja ja Venäjän hallintoa. Itselleen tärkeän ortodoksisen kirkon hän jättää rauhaan.
”Kerron ihmisistä, mutta ihminen ei voi olla olemassa ajattelematta sosiaalisia ja poliittisia tapahtumia ympärillään. Monissa töissäni on vahvoja poliittisia viestejä”, Dudina sanoo ja viittaa gallerian seinällä roikkuvaan Työtä vessanpyttyyn -teokseen.
Dudina on kirjoittanut jokaisen teoksensa yhteyteen pienen tarinan, joissa viljellään kilttiä huumoria. Pytyllä istuvan miehen kertomuksessa kuvaillaan, kuinka useimpien ihmisten tulot riittävät vain ruokaan ja soluasuntoon.
Ajankohtaisessa Venäjä ruokkii ja vaatettaa itsensä -teoksessa julistetaan: Venäjä iloitsee sanktioista. Vihdoinkin se ruokkii ja vaatettaa itse itsensä. Nostaa maatalouden ja kulutustavarateollisuuden jaloilleen.
Galleristi Elena Kadieffin mukaan oli onnenpotku saada parikymmentä Dudinan työtä Helsinkiin, sillä tämän taide on kovassa huudossa. Teoksia on parhaillaan esillä Ukrainassa, ja toinen satsi lipuu Volga-jokea pitkin kohti Novosibirskin nykytaiteen museota.
Onneksi tuotteliaalla taiteilijalla riittää materiaalia. Hän on tehnyt yli 200 seinävaatetta, joista kolmasosa on yksityiskokoelmissa.
Dudinan teosten väkevät viestit on ommeltu riemukkaisiin kuoseihin. Kankaat ovat peräisin venäläisten vinteiltä ja kaappien pohjilta.
”Neuvostoaikana oli mahdotonta löytää kaupoista tarpeeksi vaatteita, joten naiset ostivat varastoon paljon erilaisia kankaita siinä toivossa, että jonain päivänä he ompelisivat sitä ja tätä. Yhtäkkiä systeemi romahti, ja kaupat olivat täynnä vaatteita. Nyt ihmiset lahjoittavat minulle kankaitaan”, Dudina kertoo.
Hänen päänsä pursuaa ideoita. Poliittisesti valveutuneet ystävät syöttävät niitä koko ajan lisää.
”Valmistuin Leningradin valtionyliopiston filosofian laitokselta. Opiskeluaikoina ystävystyin tyyppien kanssa, jotka suhtautuivat politiikkaan intohimoisesti. He palavat halusta jakaa näkemyksiään kanssani. Puhelinkeskustelumme voivat kestää tuntikausia.”
Luurin laskettuaan taiteilija tarttuu kankaaseen ja yrittää ilmaista kaiken kuulemansa yksinkertaisessa ja lakonisessa muodossa. Dudinan mukaan tärkeää on löytää jutun beat”.
Mutta palataan Venäjälle, maailman liberaaleimpaan maahan.
Dudinan mukaan Pietari elää nyt kuvataiteen kultakautta. Moni galleria on sulkenut ovensa, mutta tilalle on syntynyt paljon uusia, vaihtoehtoisia näyttelytiloja.
Näyttelyiden poliittisuudesta ei yleensä koidu ongelmia, hän vakuuttaa.
”Tilanne Venäjällä on vähän sama kuin ennen vuoden 1917 vallankumousta. Silloin kaikki oli sallittua, ja taiteessa kukoisti monia eri suuntauksia.”
Hämmennystä Dudinan räväkät seinävaatteet silti herättävät. Viime kesänä hänen näyttelynsä Pietarin poliittisen historian museossa ehti olla auki viikon ennen kuin joutui sensuurin kynsiin.
Työ, jossa Mihail Gorbatšov ja Boris Jeltsin leikkaavat irti miehen muotoisen Neuvostoliiton päätä, oli liikaa museon johtajalle. Tämä pähkäili, että siitä saattaisi seurata jopa potkut museosta, jossa Gorbatšovia pidetään sankarina.
Dudinan mukaan moni venäläinen pelkää varmuuden vuoksi vähän kaikkea. Hän itse ei kuulemma pelkää ketään.
”Taiteilijalla ei ole mitään menetettävää. Jos olisin rikas bisnesnainen, niin ehkä sitten pelkäisin.”
Dudina kokee olevansa vapaa tekemään mitä hän haluaa. Monipuolinen taiteilija on myös julkaissut useita proosa- ja runokirjoja, joita on käännetty saksaksi ja englanniksi.
”Yritän kertoa jokapäiväisiä, yksinkertaisia tapahtumia, jotka ovat upeita, kun niihin löytää näkökulman. Maailmassa on ihan liikaa ylityöstettyä taidetta, kun ihmiset yrittävät väkisin luoda jotakin.”
Seuraavan kirjan aihe on jo selvillä.
”Olin nuorena aktiivinen kommunismin vastaisessa liikkeessä. Haluan seurata, mihin suuntiin tuon aikaisten ystävieni elämä on edennyt. He kaikki uskoivat parempaan maailmaan.”
Ukrainan sisällissodan vuoksi Dudinan näyttely on nyt hyvin ajankohtainen. Hän näpäyttää Euroopan unionin ulkopolitiikkaa teoksessa Halvaantuneen parantaminen. Siinä EU on ”rikkinäinen marionetti, jota liikuttelevat rahan narut”.
Dudinaa harmittaa, että eri maiden kansalaiset ovat yhä vieraampia toisilleen. Tavalliset arjen tarinat eivät pääse kuuluville, kun ihmiset eivät enää keskustele keskenään. Sen sijaan he muodostavat mielikuvia toisistaan verkossa ja mediassa leviävien harhaanjohtavien tietojen perusteella.
”Valtioiden välille on laskeutumassa esirippu. Ihmiset jakautuvat kahteen leiriin myös maiden sisällä”, hän pohtii.
”Venäjällä vallitsee nyt voimakas kahtiajako. Osa ihmisistä ajattelee, että kaikki entinen oli paskaa: kommunismi, koko historia. Toiset uskovat kulttuurin ja taiteen arvoihin ja kauniisiin perinteisiin, joita tulee uudistaa.”
Dudina viittaa kotimaansa murroksiin napakasti teoksessa Venäjän kolme ajanväriä, jossa punainen on ryöväämisen ja veren väri. Sinisellä perestroikan kaudella isot karhut jahtaavat pienempiä. Ylimpänä on valkoinen väri, jossa kirkot, joutsenet ja linnut ovat sopusoinnussa maailman kanssa.
Tällaisen maailman Dudina haluaisi kokea.
Kun näyttelyn avajaiset alkavat, nauravainen taiteilija vakavoituu. Osa yleisöstä tahtoo puhua Ukrainan tilanteesta, ei taiteesta. Tunnelma kiristyy, ja teokset unohtuvat seinille. Dudina näyttää vähän vaivaantuneelta.
Yhteiskuntaa kritisoiva taiteilija on lopulta vapaa taiteilija, ei poliitikko. Puhukoon taide puolestaan.
Kirjoittaja työskentelee kehitysyhteistyön ja digitaalisen viestinnän parissa. Hän avustaa mielipide-, kulttuuri- ja coctaillehtiä.
Irina Dudinan Brainwash-näyttely Galleria Kadieffissa 28.9.2014 asti.
Anna-Sofia Joro
