Pankkimaailmassa ei haittaa, vaikka olisi vihainen vegaani, iloinen afrikkalainen, pikkurillihomo tai vaikka änkyräsosiaalidemokraatti.

Lontoon Cityn pankkimaailma on ottanut viime vuosina isosti turpaansa. Rivipankkiireilta on leikattu paljon parjatut bonukset. Kilistelty on lähinnä työpaikan säilymisen johdosta, silloinkin halvimmilla kuohujuomilla. Cityn työpaikoista on kadonnut kolmasosa.

Komiikkaakaan ei ole puuttunut. Pukukoodit uudistuvat, kun pankkiirien koskemattomuutta suojataan naamioasuin. Mellakkapäivinä pankkien HR-osastoilta saapuu erilaisia naamioitumisohjeita terveyssandaaleista collegeasuun.

Ihmissikaa saa lyödä: peruspankkiireja uhataan milloin lumipalloin, milloin palavin kebab-vartain.

Itä-Lontoon yössä joutuu kulkemaan salanimellä ja esiintymään työttömänä, koska kansan ja lehtien konsensuksen mukaan pankkiirit ovat pahan alku ja juuri. Puku päällä saa turpaan.

Termi ”banker wanker” on arkipäivää, eikä yksikään sketsiohjelma selviä ilman omaa lihavaa pankkiirihahmoaan.

Hyväksyn, että ”pahojen” pankkiirien ja epäpätevien poliitikkojen aiheuttama lasku yhteiskunnalle pitää kuitata, ei siinä mitään.

Mutta kun humalainen taiteilija nauraa vatsa kippurassa kiltin pankkiirin työasulleni, tummansiniselle ”huvittavalle puvulle” ja sille että ”joku oikeasti voi enää olla pankkiiri”, en mieti miksi masokistisesti tarjoan kierroksen toisensa jälkeen nauttiakseni tästä performanssista, vaan sitä, kuinka onnekas olen pankkiirina.

Pankkialaa tuntemattomat odottavat minun nyt kirjoittavan huimista työsuhde-eduista, moninollaisista palkkashekeistä sekä kurkun ja sormet kostuttavista strippiklubireissuista asiakkaiden kanssa.

Ei, todellinen pankkimaailman hienous on vapaus olla oma itsensä paljon parjatun tumman puvun alla: kukaan ei koskaan tule kertomaan miten tulisi ajatella, tai ketä äänestää, nussia tai kumartaa.

Ei haittaa, vaikka olisi vihainen vegaani, iloinen afrikkalainen, pikkurillihomo tai vaikka änkyräsosiaalidemokraatti. Jos tekee työnsä hyvin, sitä on täysin samanarvoinen kuin valkoihoinen-lihaasyövä-sauliniinistönpoika-heteromies-kollegakin.

Tämähän ei ole selviö vapaamielisissäkään piireissä: taiteilija Nanna Susi on astunut sudenkuoppaan kokoomus- ja Guggenheim-sympatioidensa vuoksi, ja vihreiden Hautala-parka nielee katkeraa Talvivaara-kalkkia, vaikka yrittää vain tehdä työnsä parhaan taitonsa mukaan – mutta pitaa kaivoksen yhä auki.

Pankkimaailmassa Nannalla olisi yhä baarijakkara taiteilijapöydässä poliittisista näkökannoistaan huolimatta ja Heidi Hautala kutsuttaisiin yhä himovihreiden siitakesienibileisiin.

Saman laulun laulaminen ei kuulu pankkimaailmassa työnkuvaan.

Sijoitusmaailman termi herding, ”laumaantuminen”, on pankkiirin kirosana. Laumaantuminen lienee syynä osittain myös pankkikriisiin, internet- ja uranium-kupliin ja muutamaan harakiriin. Toisten ajatusten sokea seuraaminen voi johtaa vääriin sijoituspäätöksiin ja negatiiviseen tuottoon.

Erilaisuudella on pankkimaailmassa rahallinen arvo.

Banker Wanker