Sitten kun mulla olisi lampaita niin mää opettelisin itse kehräämään lankaa niiden villasta ja tykkäisin yhtäkkiä kauheesti kutomisesta, vaikka koulussa käsityönumeroni oli kuutonen.
Sitten kun mulla olisi lampaita niin mää opettelisin itse kehräämään lankaa niiden villasta ja tykkäisin yhtäkkiä kauheesti kutomisesta, vaikka koulussa käsityönumeroni oli kuutonen. Mutta niin mää vaan perinnekäsitöistä tykkäisin ja jos mulla olisi maatila niin kyllä siellä kasvimaa olisi. Omaa perunaa söisin kesät talvet.
Pesetasta vetoa, että joku muukin on saanut itsensä kiinni omavaraisuus-nostalgisoinnista. Jos, niin sit. Vuonna 2003 muutin Helsingin Vallilasta ”maalle” Tuusulaan. Otin ne hiton lampaat. Keväällä koulin taimia niin kuin olin nähnyt isoäitini tekevän. Tuli hienot taimet. Oli lupaavan oloinen kasvimaakin, kunnes eräänä aamuna lampaat olivat syöneet istutukseni. Se ei edes riittänyt. Paskaks vaan ja palamaan -asenteella ne olivat talloneet ryytimaan jäänteet jalkoihinsa ja kakanneet päälle.
Jotenkin niin äkkiä tuli se keritsemisen aika, etten ihan ollut ehtinyt paneutua perinnekäsitöiden saloihin. Rakensimme keritsemistä varten ”giljotiinin” lampaanhoito-oppaan ohjeiden mukaan ja hoidimme parina ensimmäisenä vuonna ”keritsemisen” taloussaksilla. Texel-sekoituksista tuli villaa aika mukavasti. Säilöin sitä jonkin aikaa paperipusseissa odottamassa perinnekäsityöinspiraatiota. Sitten kuskasimme villat paikalliselle 4H-kerholle, jossa toivottavasti ideoitiin villasta mukavaa tekemistä.
Kun muutin Tuusulasta Taivassaloon, en kokemuksistani viisastuneena odottanut itseltäni omavaraisuusihmeitä. Mitä nyt perunamaata omenapuiden ja marjapensaiden kaveriksi. Ja voisi sen kasvihuoneen laittaa… Täti toi toiveikkaana luokseni isoäidin vanhat ja hienot kangaspuut. ”Et voi olla innostumatta matonteosta, kun sinulla on tällaiset vehkeet täällä”, hän maalaili. Ja oli väärässä. Kangaspuut viettävät nykyään aikaansa navetan perimmäisessä nurkassa.
Vasta tämän vuoden loppukesä on ensimmäinen, jolloin olen kokannut päivittäin ruokaa oman maan antimista. Ei ole ruokalajia, johon ei voisi laittaa kesäkurpitsaa.
Kirjoittaja on Fifin uusi bloggaaja, joka jakaa elämänsä taivassalolaisen vanhan maatilan ja loimaalaisen erittäin toiminnassa olevan luomutilan välillä. Lue lisää Fifistä.
Laura Rantanen
