Lukuaika: < 1 minuutti

Occupy, Suomi & keskiluokan ääni

Occupy Wall Street ja kaikki siitä versoneet muut Occupy-jengit muodostavat pirun mielenkiintoisen kansalaisliikkeen.

En tarkoita, että liikkeen poliittinen agenda olisi erityisen kiinnostava – jo siitäkin syystä, että Occupyn agenda on vielä vähän auki, ja saattaa niin jäädäkin. En tarkoita oikeastaan edes liikkeen sisäistä dynamiikkaa, vaikka toki liike on levinnyt ilmiömäisesti.

Kiinnostavinta on tämä: Occupy on todella pystynyt muuttamaan poliittista puhetta Yhdysvalloissa.

Asia on päällisin puolin kummallinen. Occupy Wall Street koostuu – tai koostui, näkökulmasta riippuen – puistossa majailevista ihmisistä, jotka ovat pääosin opiskelijoita ja jotka pääosin näyttävät todella ”vaihtoehtoisilta”, kuten on tapana sanoa. Heidän toimintansa ydin on jatkuvassa ideaalidemokratiaa tavoittelevassa päätöksenteossa, jonka asialista liittyy lähinnä puistossa majailuun. Poliittisena ydinkäsitteenä toimii ”99 prosenttia”, jota liike sanoo puolustavansa. Idean mukaan suurin yhteiskunnallinen konflikti Yhdysvalloissa kulkee rikkaimman 1 prosentin ja loppujen 99 prosentin välillä.

Jostain syystä juttu on uponnut Yhdysvalloissa laajemmin kuin aktivistit luultavasti osasivat toivoa. Asiaa voi havainnollistaa vaikka pohjoisamerikkalaiseen tapaan mielipidemittauksilla, jotka osoittavat enemmistön pohjoisamerikkalaisista tukevan liikkeen perusideaa – ”1 prosentin” vallan vastustamista.

”99 prosentin” valinta ydinkäsitteeksi saattaa olla ratkaisevampaa kuin voisi kuvittella. Enemmistöille puhuminen on nimittäin marginaalipuheesta kieltäytymistä. Kun puhutaan enemmistöille, on aivan mahdollista että enemmistöt kuuntelevat. Tänä päivänä lähes jokaisella Yhdysvalloissa on kuulemma talouskriisiin liittyvä tarina kerrottavanaan, ja Occupy tuntuu kuuntelevan. Tarinoiden polttoaineena on epäoikeudenmukaisuuden kokemus ja punaisena lankana keskiluokkaisen unelman särkyminen.

Occupy tulee oikealla hetkellä näyttämölle osoittamaan eliittiä: katsokaa, tuo 1 prosentti on rikastunut sillä prosessilla, missä me muut kärsimme. Jos ette usko, tässä olisi tilasto.

Teppo Eskelinen on kirjoittanut esipuheen Into Kustannuksen huhtikuussa julkaisemaan Occupy!-pamflettiin.

Lue lisää Fifistä.

Teppo Eskelinen